Joulukoulua

Viime viikolla ei tapahtunut sen kummempia ihmeellisyyksiä; ostin pitkin viikkoa kaikenlaista täydentämään jo ostamiani joululahjoja, pelasin koripalloa, sain 6 pistettä matikan testistä josta kaikki muut sai 17-20 pistettä (/20), järjestin itteni vaikeuksiin ja sitten niistä pois (ei siitä sen enempää), ja luin kaks kirjaa. Mutta viime viikkoa piristi meidän vaihtareiden pikku joulubileet, kun perjantaina meistä vaihtareista vastaava opettaja järjesti meille pienimuotoiset joulukekkerit vaihtariluokkaan. Koristeltiin meidän luokka jouluiseksi, meille tuotiin sinne kaikenlaista syötävää (pizzaa ja jotain snackseja, erittäin jouluista), kuunneltiin joululauluja, yritettiin katsoa jouluelokuva tuloksetta , pelattiin korttia (vai korteilla?), ja vaan oleiltiin keskenämme. Se oli tosi piristävää; reilu kolmen tunnin ajan sitä tuntui oikeasti jopa vähän jouluiselta. Ja viime viikonloppu oli muuten äärimmäisen tylsä. Tai jos ei tylsä, niin aika laimea. Lauantaina satoi koko päivän ja poistuin kämpästä vain tyhjentääkseni roskikset. Muuten pääosin vain opiskelin, kirjotin ja luin. Sunnuntaina aloitin aamun juoksulenkillä, jonka jälkeen jälleen pääosin vain opiskelin ja kirjotin.

 Mutta eilen oli jouluaatto! Päivä alkoi tavalliseen tapaan klo 5:28 soivalla herätyksellä ja siitä sitten kohti koulua. Onneksi kuitenkin me vaihtarit oltiin saatu lupa juhlistaa jouluaattoa vaihtariluokassa, eikä meidän tarvinnut osallistua aamupäivän tunneille. Pidettiin suuri joululahjojenvaihto, syötiin (suomalaista!) suklaata ja muuta pientä, ja vaan nautittiin jouluaatosta. Oli hauska viimein saada kuulla kaikkien tarinat niiden lahjojen metsästyksen takana, koska oikeastaan kaikki me oltiin saatu enemmän ja vähemmän harmaita hiuksia ettiessämme toisillemme lahjoja eri puolilta Nanjingia. Lompakkokaan ei sen jälkeen enää paljoa taskussa painanut, mutta oli se sen arvoista. Koska kun tänä jouluna ei tarvinnut hankkia kuin muutama lahja, niihin pystyi opiskelijabudjetillakin sijoittamaan vähän tavallista enemmän, ja niin hankkia jotain vähän persoonallisempaa ja omaperäisempää kaikille.
                 
Lounasaikaan koko koulu tyhjeni ja suuntasi viettämään ”Art Festival”-nimistä tapahtumaa keskustan lähistölle. Sen sisällöstä en sitten sen tarkemmin tiedäkään, koska itse suuntasin vaihtariporukan kanssa ihan ydinkeskustaan tapaamaan lähikaupungista vierailulla olevia AFS vaihtareita. Se oli vähän sotku ja loppujen lopuksi lähettiin kaikki kummiskin taas eri puolille kaupunkia kuka tekemään mitäkin. Mä söin joululounaan Pizza Hutissa Lillyn ja Georgian kanssa. Ruoka oli hyvää, vaikkei niin jouluista ollutkaan. Lounaan jälkeen vaan oleiltiin kolmistaan keskustassa, ja illalla tavattiin Georgian kanssa taas nämä AFS vaihtarit ja se oli jälleen pienoinen sotku. Kiinassa on vähän epäkäytännöllistä liikkua semmoisena yli 10 hengen ”länsimaalaisporukkana”; varsinkin jos puolet näyttää siltä, ettei niillä ole mitään hajua, mitä ne on tekemässä. Mutta sen jälkeen kun AFS vaihtarit lähti takaisin kohti juna-asemaa ja kaupunkiaan, menin Georgian kanssa fantastiselle joulupäivälliselle Starbucksiin. Meidän joulupäivällinen sisälsi täyteleivän ja kaksi mehua, joita Georgia kuvaili sanomalla ensimmäisestä ”this tastes like ass” ja toisesta ”this tastes like grass”. Toimin myös Georgian ”Uber eats”-palveluna ja toimitin hänelle kanahampparin Burger Kingistä Starbucksiin. Ehkä meidän joulupäivällisen ruokapuoli oli vähän laimea, mutta seuran laatu oli loistava;).

     Tänään saatiin koko päivä vapaaksi joulunviettoa varten, vaikka kaikilla muilla olikin normaalisti koulua. Olin koko päivän Lillyn ja Georgian kanssa, ja me aloitettiin päivä lyhyellä temppelikierroksella, jonka jälkeen käveltiin Nanjingin muurilla, ja sen jälkeen päätettiin ottaa taksi yhteen kauppakeskukseen, koska metromatka sinne olisi kestänyt 51 minuuttia ja etäisyys meidän sijainnista sinne kauppakeskukseen oli 6,9 kilometriä. Löysin pari kivaa t-paitaa ja täytyy sanoa, että hyvä kun löysin ne nyt kun lämpötila hipoo nollaa, enkä esim. silloin kun se hipoi 40 astetta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt oon valmistautunut hellekauteen; sitten kun se taas päättää iskeä. 

Syötiin lounas korealaisessa barbeque-ravintolassa, kierreltiin vähän lisää, ja päätettiin ottaa taksi toiseen kauppakeskukseen, jossa on se hyvä meksikolainen ravintola (josta mainitsin viime kerralla); haluttiin mennä illalliselle sinne. Illallista ennen mentiin Georgian kanssa kokeilemaan thaimaalaista jalkahierontaa, jota voin kyllä suositella. Ne hierojat taisi olla yksiä ainoita naisia Kiinassa, joilta ihan oikeasti löytyi lihaksia, koska meistä molemmista tuntui siltä kuin meidän lihakset olisi hierottu vaahtokarkeiksi, mutta samalla se oli aika rentouttavaa. Tosin kun siihen loppuun tuli vielä vajaa kymmenen minuutin selkähieronta, sen olisin voinut mieluusti jättää välistäkin, koska se tuntui siltä kuin luustolla olisi pelattu jotain uudelleensijoituspeliä, mutta lopulta todettu, että ehkä ne onkin ihan kivat niiden alkuperäisillä paikoillaan. Ne molemmat hierojat myös kyseli kovasti kaikkea siinä hieronnan lomassa ja mun henkilökohtanen lempparikysymys oli se, kun ne kysyi, onko Georgia mun aviomies sen jälkeen kun oltiin jo kerrottu olevamme lukio-opiskelijoita. Ja lempparivastaus se, kuinka Georgia  vahingossa sanoi meidän olevan hedelmiä (shuiguo) sen sijasta et olisi sanonut meidän olevan ulkomaalaisia (wàiguò). Nyt kummiskin molemmat harkitaan jäsenyyden hankkimista tohon hierontapaikkaan😋. Hieronnan jälkeen pyörittiin nuppineuloilta (ilman sitä neulaosaa) näyttävissä tuoleissa, laulettiin karaokea, syötiin päivällinen siellä meksikolaisessa ravintolassa, istuttiin vähän lisää, ja lopulta lähdettiin kaikki suuntaamaan takaisin omia koteja.

Eli tällainen oli mun joulu tänä vuonna ja huomenna on taas normaalisti koulua. Olihan tää todella, todella, todella erilainen joulu, mutta oli ihan hauska kokemus viettää joulua kavereiden kanssa keskellä joulutonta Kiinaa. Joulufiilis tosin vähän uupui (kuuntelin eilen illalla mun joulusoittolistan kolmesti läpi, jonka jälkeen päätin lopulta vaihtaa muihin soittolistoihin), ja joulu kumminkin on perhejuhla, jonka mielummin viettäisi oman perheen kesken. En kuitenkaan sano, että olisi ollut mitenkään huono kokemus, mutta ens vuonna taidan kummiskin viettää sen perinteisen perhejoulun❤.

P.S. Hyvää joulua kaikille!😚

Neljän kuukauden jälkeen...

…tekisi pikku hiljaa mieli syödä välillä jotakin muuta kuin riisiä. Jotenkin viime aikoina on alkanut kaivata aika moniakin suomalaisia ruokia kuten riisipiirakoita ja riisipuuroa. Jep, olen tietoinen, että niissä molemmissa on riisiä, mutta ainakin eri tavalla kuin ihan vaan keitettynä. En myös pistäis laisinkaan pahakseni korvapuusteja, makaronilaatikkoa tai paahdettua ruisleipää tomaateilla. Kuitenkin noiden löytäminen tai saaminen Kiinasta on aika mission impossible, mutta käytiin me viime viikolla Lillyn ja Georgian kanssa syömässä meksikolaisessa ravintolassa, jossa sai vaihteeksi ainakin jotakin muuta kuin riisiä:).

   Ruokapuolen lisäksi viime aikoina on ollut ilmassa enemmän ja vähemmän jouluikävää, mutta sekin on nyt aika lailla turrutettu ja selätetty. Nyt ajatus siitä, että yhdeksän päivän päästä on jouluaatto kuulostaa äärimmäisen hauskalta, koska vieläkään ei ole Starbucksin joulumukien seuraksi tullut paljoa kavereita. Joissakin kaupoissa soitetaan joululauluja, mutta nekin jokseenkin harvassa. Kuitenkin jos miettii hyviä puolia tässä tilanteessa, niin ainakaan kaupat ei ole ammuttu täyteen joulustressisiä ihmisiä etsimässä joululahjoja, mutta kaupat on silti ammuttu täyteen, koska ihmisiä sattuu olemaan kolme miljoonaa enemmän kuin koko Suomessa. Lisäksi joululahjoja ei tarvitse hankkia laisinkaan niin paljoa kuin yleensä, mutta sitten voi panostaa niiden lahjojen laatuun, jotta rahallisesti ei jäisi ainakaan liikaa voitolle. Kirsikkana kakun päälle tänä vuonna ei tarvitse syödä jouluruokaa kolme viikkoa putkeen kun sitä olisi taas kerran tullut hankittua koko läänille, mutta sen sijaan voi jatkaa riisin syöntiä vielä seuraavat kuusi kuukautta putkeen. Ei vaan, kyllä täälläkin joulu menee ihan kivasti, mutta ens jouluna aion kyllä juhlia ihan kahden joulun edestä; ripustaa jouluvalot syyskuussa, aloittaa joululaulujen kuuntelemisen lokakuussa, lahjojen hankkimisen marraskuussa ja jos lunta ei näy, niin ostaa itelleni tekolumitykin joulukuussa. Ja ajatus kolmesta suklaakalenterista ja seitsemästä kuvakalenterista kuulostaa melko relevantilta. Mutta sitä ennen me vaihtarit vietetään elämämme joulu täällä Nanjingissa😋.
   Viimeisen puolentoista viikon aikana ei ole ollut paljoa ihmeellisyyksiä, mutta viime lauantaina oli meidän korisjoukkueen eka turnaus. En ollut odottanutkaan muuta kuin häviötä, koska meidän joukkue harjoittelee tasan kerran viikossa ja on äärimmäisen epäjärjestäytynyt, kun taas vastustajajoukkueet harjoittelee kaikki noin viidesti viikossa ja on harjoitellut niin jo vuosia. Sanoisin, että kysymys oli enemmänkin siitä, kuinka pahasti tulee turpiin. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että tuli vähän vaihdellen. Eka peli ja varsinkin sen ensimmäiset kymmenet minuuttia olivat aivan kaoottiset, toinen peli meni jo paljon mukavammin, ja vikassa pelissä meidän päältä ajettiin tankilla. Peli päättyi 0-68 vastustajille ja kotiinviemisinä oli ruhjoutunut kroppa ja flunssanpoikanen. Mutta se oli elämäni ensimmäinen koristurnaus ja melkoinen kokemus, seuraavaa odotellessa😊.

    Tällä viikolla on nyt ollut vähän vaikeaa monestakin syystä ja välillä on tuntunut siltä, että vaikka itse yrittää kuinka säilyttää positiivisen fiiliksen ja asenteen, melkein kuin universumi haluaisi mun epäonnistuvan ja jokaisen ”esteen” jälkeen edessä on uusi este. Tää viikko alkoi vähän vaikeasti ja lihaksetkin tuntui siltä kuin olisi jäänyt katujyrän alle, koska koristurnaus+pitkä lenkki ei ehkä ollutkaan se ideaali ratkaisu. Ja sitten suosikkiluontoäiti pisti sadevaihteen päälle, ja täällä satoi taas kaks päivää putkeen ja toinen niistä tuli nyt taas käveltyä märissä kengissä ja sitten flunssanpoikanen muuttui ihan kunnon flunssaksi. Lounaskortistakin meinasi loppua rahat kun ruokin mun lounaskortilla itteni lisäksi sekä Lillyä että Georgiaa kun niillä oli jo kortit tyhjinä. Onnistuin myös jotenkin ruhjomaan mun takamuksen kun kyykistyin laittamaan kenkiä jalkaan, ja sen jälkeen portaat muuttui kivuliaaksi kokemukseksi.
     Onneks kaikesta on aina selvitty ja niin on nyt näistäkin päästy aika hyvin yli. Ainakaan huomiselle ei ole luvattu sadetta, flunssa alkaa pikku hiljaa parantua ja mä oon taas kaveri mun lihasten kanssa. Lounaskortti on taas ladattu (ainakin vähäksi aikaa) ja lisäks sain vihdoin hankittua itelleni paksumman takin ja voin viimein lopettaa jokapäiväisen neljän vaatekerroksen muffinityylin. Huomenna saan toivottavasti etsittyä itelleni talvikengät, kun koko talven kulkeminen kylmän viileästi converseissa saattaisi olla vähän liian extreme temppu jopa Nanjingissa. Ja huoneen lämpötila on noussut yli 20 asteeseen ja mulla on tätä nykyään lattialämmitys! Ihan mieletöntä, makoilin yhtenä iltana pari tuntia lattialla kuunnellen musiikkia ja miettien kuinka paljon parempaa elämä on lattialämmityksen kera.
     Mielenkiintoa tähän viikkoon toi torstain enkun tunnit. Viime viikolla tehtävänä oli kirjoittaa nimettömästi paperille kolme itseään kuvaavaa adjektiivia ja slogan, ja sitten ne paperinpalaset kerättiin, sekoitettiin ja jaettiin tällä viikolla uudestaan. Se, jonka paperin mä sain, oli kuvaillut itseään adjektiiveilla ”smart”, ”clever” ja ”intelligent” ja sloganiksi ”YOLO”. No…hyvä, ettei kirjoittanut luova. Sitten sain myös lisätukea fiilikselleni siitä, että kiinalaiset opettajat voi olla aika….moisia. Toisella enkun tunnilla aiheena oli se, kuinka samantyylisten, mutta erilaisten adjektiivien käyttö vaikuttaa siihen, millaisen kuvan asiasta saa. Esimerkiksi ei ole ihan sama, sanooko, että joku näyttää elämää nähneeltä kuin sanoa, että näyttää muumiolta. Meidän enkun ope päätti demonstroida näiden adjektiivien käyttöä kuvailemalla erästä poikaa, että hän on muun muassa paksu, lihava, vahvarakenteinen ja luja. Ja kuvailtava poika oli oikeasti hieman paremmin syönyt. Opettaja demonstroi samanlaisen kuvailutyylin myös aika hoikahkoon poikaan käytten esimerkiksi adjektiiveja hoikka, kapea, luuranko ja luinen. Melko extremeä sanoisin.
      Torstaina koulun jälkeen menin ostamaan keskustaan joululahjat Lillylle ja Georgialle ja on myönnettävä, että olo ei ollut mitä luontevin etsiessäni joululahjoja Kiinan Victoria’s Secretistä. Varsinkin kun kiinalaisissa vaatekaupoissa staffi käy päälle sillä sekuntilla kun astuu liikkeeseen ja vaihtoehtoa ”mä vaan katselen” ei oteta kuuleviin korviin. Niinpä yritin sanakirjan turvin selittää etsiväni joululahjoja (onneks porukka sentään tietää mikä joulu on vaikka sitä ei juhlita) ja oli se kieltämättä vähän sotku, mutta onneksi ei liian. Jotenkin se keskustelu sitten taas ajautui siihen, et kysytään, mistä mä oon kotoisin, joka on varmaan yks yleisimmistä kysymyksistä, joita mulle esitetään täällä. Kerran kun kysyin koulun vahtimestarilta, voisinko saada ottaa yhden koripallon, se vastasi ”ootko Japanista vai Koreasta”- miten se liittyi mitenkään siihen tilanteeseen… Mun tavoite on, että vielä jossain kohtaa onnistun puhumaan sen verran katu-uskottavasti, ettei aina ajauduta tähän ”mistä olet kotoisin”-kysymykseen. Onneksi vielä on aikaa jäljellä🧡.

P.S. Tällä viikolla yks opiskelija haastatteli meitä vaihtareita koulun lehteä varten ja  kun meidän piti kertoa kotimaistamme ja kerroin, että koko Suomessa on vain n. 5,6 miljoonaa ihmistä, hän oli aivan ällikällä lyöty ja reagoi about näin: ”Vouuu…. Siis, näätkö sä kaduilla ihmisiä?”- voi muru, kyllä mä nään, joskus enemmän kuin edes huvittaisi;).

Huangshan-matkapäiväkirja

Päivä 1: Matka alkaa
Lauantaina lähdettiin aamupäivästä host perheen kanssa kohti Anhuin provinssissa sijaitsevaa Keltaista Vuorta (Huangshan). Toimintasuunnitelmana oli ensin ajaa johonkin (hornan tuuttiin), yöpyä siellä ensimmäinen yö, seuraavana päivänä ajaa Huangshanille ja yöpyä sen lähistöllä olevassa hotellissa kaksi yötä. Niinpä vietettiin lauantaipäivää istuskelemassa autossa, aina välillä pysähtyen katsomaan maisemia ja myös syömään lounasta. Iltapäivällä neljän pintaan saavuttiin meidän ensimmäisen yön majapaikkaan, jonka sijainti sekä ulkonäkö muistutti hyvinkin paljon paon sijaintia siellä Pekingissä, ainut vaan että nyt ei oltu Pekingissä. Mutta antakaahan kun virkistän muistia, jos on joltain päässyt unohtumaan. Silloin kauan kauan sitten kuvailin paon sijaintia ja ympäristöä sanoilla ”jossain hornan tuutissa, ötököitä ja luontoa täällä kyllä riittää”. Hassua, kuinka hyvin tuo kuvailu sopi myös tähän majapaikkaan. Kuitenkin meidän huone osoittautui lopulta aika kivaksi ja toi kovasti mun mieleen semmoiset mökkiasunnot Lapissa. Parasta oli vielä se, että sain oman huoneen, jossa oli lämmitys! Joskus elämän pienet ilot on ne parhaat ilot.

Päivä 2: Matka jatkuu
     Seuraavana aamuna oli aika jatkaa matkaa kohti Huangshania, ja sain yllättyä aika kovasti, kun kuulin, että matkaa on vielä kolme ja puoli tai neljä ja puoli tuntia reittivalinnasta riippuen; luulin meidän olevan jo ihan lähellä määränpäätä. Ja niinpä olikin aika äänestää, kumpaa reittiä pitkin mentäisiin. Kolmen ja puolen tunnin reitti kulkisi moottoritien kaltaisia teitä pitkin ja olisi suorin vaihtoehto. Neljän ja puolen tunnin reitti taas kulkisi mutkittelevasti vuoristossa ja olisi sen takia hitaampi. Miksi siis valita tunnin pidempi reitti? No siksi, että maisemat olisi sen varrella paremmat. Ensin mietin, että todellakin äänestän lyhyemmän reitin puolesta, katellaan kivoja maisemia sitten perillä; mutta sitten mietin, että miksei, go hard or go home, eiköhän aloiteta kivojen vuoristomaisemien tsiigailu saman tien. Enemmistö voitti ja niin lähdettiin jatkamaan matkaa neljän ja puolen tunnin reittiä pitkin. Ammuin kuitenkin niin sanotusti omaan jalkaani, koska vuoristomaisemat oli heti, aivan heti reitin alussa, jolloin päätin kirjoittaa päiväkirjaa ja nukkua, ja siihen mennessä kun heräsin, oli vuoristot jo kaukana takanapäin, mutta automatkaa vielä puolet jäljellä. Lunastin siis takamukselleni vielä yhden ekstratunnin autossa edes näkemättä niitä kivoja maisemia. Ihan oma vika; itsepähän päätin kirjoittaa päiväkirjaani niillä mutkaisilla vuoristoteillä ja säästää tyhjyyteen tuijottamisen sileille valtateille. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, muistakaa se.
      Iltapäivällä saavuttiin viimein meidän hotellille, johon mennessä musta tuntui siltä, että oltiin jo kierretty puolet Kiinan pinta-alasta (oikeasti ei edes murto-osaa). Vähän kyllä mietin, millaisen reittiratkaisun mun host perhe oli suunnitellut tuohon menomatkalle, koska kaiken kaikkiaan ajettiin noin 9-10 tuntia, vaikka Google Mapsin mukaan Nanjingista Huangshanille ajaa noin nelisen tuntia. Eli suorinta reittiä pitkin väliyöpymispaikalle tuskin olisi ollut tarvetta, mutta tulipahan nähtyä maisemia; mun host perheen reittivalinta oli aika maisemareitti sanan jokaisessa merkityksessä.
      Ensivaikutelma tästä hotellista oli aika vau. Edellisen yön majapaikkaan verrattuna tänne tulo oli kuin vaihto Hagridin mökistä Tylypahkaan (ei sillä etteikö Hagridin mökki olisi kiva, vaan vähän eri sisustustyyliä). Tää hotelli on enemmänkin kuin pieni kylä ja sisältää enemmän villoja kuin pelkkiä hotellihuoneita. Paikasta A paikkaan B liikutaan hotellin omilla golfkärryillä, joita ajaa henkilökunnan jäsenet. Kaikki tuntuu aika ylelliseltä, mutta kun googletin, niin tää onkin viiden tähden hotelli/resort-ketju. Myös mun host perhe oli varannut tämmöisen kaksikerroksisen villan, joka on varmaankin melkein isompi kuin mun host perheen asunto Nanjingissa.
      Loppupäivä kuluikin sitten pääosin kuluttaen aikaa meidän villassa. Kävin myös host perheen kanssa hotellin tarjoamalla iltapäiväteellä ja myöhemmin vielä päivällisellä hotellin ravintolassa. Ulkona ei pahemmin oltu, koska aamupäivällä alkanut sade jatkui yöhön asti.

 Päivä 3: Huangshan (ilman sitä vuorta)
       Koko päivän satoi. Lähes taukoamatta. Niinpä mun host perhe ei halunnut lähteä vuorille ja vietettiin lähes koko päivä meidän villassa käyden välillä syömässä. Juhlittiin myös mun host siskon synttäreitä (vaikka hänen syntymäpäivänsä onkin ensi viikolla) ja tehtiin me pieni kävelyretki tuohon lähistöllä olevaan kyläänkin, mutta siinä se päivä pääpiirtein olikin.
 Päivä 4: paluun aika
      Yks mun suosikkipuolista tässä hotellissa on ollut sen aamupala, koska siellä on tarjolla myös länsimaalaisia ruokia. Eilen söin ekaa kertaa paahtoleivän Suomesta lähdön jälkeen, ja täytyy sanoa, että 3,5 kuukauden tauon jälkeen paahtoleipä mustikkahillolla maistui pieneltä palalta taivasta. Tänään aamulla sai vielä nauttia tuosta aamupalasta ja sen jälkeen oonkin istuskellut tässä sohvalla kirjoittamassa. Jokusen tunnin päästä mennään lounaalle ja sen jälkeen aloitetaan paluumatka takaisin Nanjingiin. Ilmeisesti vähän suorempaa reittiä, koska nyt matkan kesto on kuulemma sen nelisen tuntia.

      Yhteenvetona tästä reissusta fiilikset on vähän niin ja näin. Totta kai oli mahtavaa päästä näkemään näitä maisemia ja yöpymään viiden tähden hotelliresortissa, mutta on se vähän valitettavaa, että säät ei oikein suosineet. Eivät siis suosineet ollenkaan. Matkan tarkoitus oli mennä vaeltamaan Keltaiselle vuorelle, mutta ikinä en päässyt hotellin parveketta lähemmäs vuorta. Mutta ainakin ollaan vietetty aikaa tässä villassa koko rahan edestä, ja henkilökohtaisesti viime päivien aikana on tullut levättyä varmaankin koko loppuvuoden edestä.

      Tämmöinen reissu tällä kertaa, ensi kerralla ehkä vähän paremmin, mutta olihan tämäkin kokemus. Loppuun vielä hauska pikku tarina: Mun host äiti kertoi, että hän ja mun host isä valitsee matkojen päivämääriä vähän vuorotellen. Mun host äiti oli valinnut niiden matkapäivät Malediiveille ja koko matkan aikana oli ollut aurinkoista ja tuskin tuullutkaan. Sitten mun host isä oli valinnut matkapäivät Japaniin, ja tarkoitetun paluupäivän aikana Japanissa oli ollut sen verran kova maanjäristys, että niiden lento peruttiin ja he palasivat kaksi päivää suunniteltua myöhemmin. Nyt mun host isä valitsi nää matkapäivät Huangshanille ja täällä satoi melkeinpä taukoamatta. Mitä tästä opimme? Ehkä mun host isän pitäis jättää matkapäivien valinta suosiolla mun host äitille😉.

Ruokamyrkytys

Itse asiassa jo viime viikon lauantaina blogipostausta kirjoittaessa olo alkoi tuntumaan ei niin kovinkaan hyvälle. Pari tuntia siitä olo tuntuikin jo ei sitten niin ollenkaan hyvälle. Ja vielä muutama tunti siitä kun nukkumisen kanssa oli jo aika lailla luovutettu, kulutin aikaani guuglettamalla netistä ruokamyrkytyksen oireita ja aika lailla kaikki oireet täsmäsivät. Aivan mahtavaa.
     Ja mahtavuudet jatkuivat sunnuntai-iltäpäivällä, kun ruokamyrkytyksen pahin vaihe oli jo takanapäin, mutta päätin sitten vahingossa rikkoa elohopeakuumemittarin, ettei elämä kävisi liian helpoksi tai tylsäksi. Parasta on vielä se, että kun meillä ei ole ikinä kotona ollut ainakaan mun käytössä elohopeakuumemittaria, niin tajusin vasta hyvän aikaa jälkeen päin, miten sen rikkinäisen mittarin kanssa olisi pitänyt menetellä. Tähän mennessä olin jo hienosti tehnyt varmaankin kaiken mitä ei olisi pitänyt tehdä ja jättänyt tekemättä melkein kaiken, mitä olisi pitänyt tehdä. Mutta onneksi kyseessä oli äärimmäisen pieni ja siro mittari, joten loppujen lopuksi kaikki meni ihan mukiinmenevästi ja (ainakaan toistaiseksi) en ole menehtynyt elohopeamyrkytykseen. Jatketaan samalla linjalla.
      Tän mun ruokamyrkytyksen aiheuttajana taisi olla yksi hedelmä, jota olin syönyt lauantai-iltapäivällä; ainakin se alkoi etoa aika kovasti illan mittaan, tai sitten lauantain päivällinen, jonka maun maistoin sattuneista syistä suussani vielä sunnuntai aamullakin. Rehellisesti sanottuna ainakin tuntui siltä, että tuli koettua tähänastisen elämän koettelevimmat 13 tuntia, mutta siitäkin selvittiin. Ja ei jotain pahaa ilman jotain hyvääkin! Nimittäin ehkäpä mun host äiti ajatteli katellessaan mua istumassa huoneeni kylmällä lattialla näyttäen enemmän ja vähemmän kärsivältä, että ehkä tää voisi olla se kohta, jossa kerron lämmityssysteemin olemassa olosta. Ja niin hän näytti, että mun huoneen seinästä löytyy lämmityssysteemin ohjaustaulu. Melkeinpä kuukauden oon palelluttanut ahteriani tässä kämpässä ja nyt sain vihdoin tietää tosta. Mutta mielummin myöhään kuin ei milloinkaan😊. Ja jos joku ihmettelee, miksen ole itse tajunnut sen taulun olevan lämmityksen hallintaa varten, niin mun silmään tuo viaton taulu näyttää siltä, että jos painan vahingossa jotain väärää asetusta, käynnistän vielä pommihälytyksen. Ei huvittanut kokeilla onneani. Lisäksi lämmitys taitaa olla melko kallista, koska mun host perhe ei selkeästi yleensä käytä lisälämmitystä ja tuokin taisi olla speasiaalitilanne; en ole tuntenut tuon lämmityssysteemin läsnäoloa sitten viime sunnuntain. Tän asunnon sisälämpötila on kuitenkin noussut kahdella vaiko jopa kolmella asteella kuluneen viikon aikana, mikä on sanoinkuvailettoman mahtavaa.
      Eikä ruokamyrkytysbonukset lopu pelkkään lämmitykseen; sunnuntai-iltapäivällä sain vihdoin mun netflixin toimimaan. Sen jälkeen tuntui siltä, että elämä nousi uudelle tasolle. Netflix on siis ollut vähän kinkkinen tapaus, koska jos en käytä VPN sovellusta ja yritän kattoa jotain netflixistä, näytölle tulee teksti, että nimike on estetty tässä maassa. Ja jos käytän VPN sovellusta, näytölle tulee teksti, että ”…sinulla on välityspalvelin tai blokkauksen kiertäjä käytössä. Ota palvelu pois käytöstä ja yritä uudelleen.” Eli pähkinänkuoressa tilanne on se, että ilman VPN sovellusta ei pysty katsoa netflixiä, koska netflix on estetty Kiinassa, ja VPN sovelluksen kanssa netflix ei halua toimia, koska sen mielestä on vaan kivempaa olla toimimatta. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa sunnuntaina käynnistin, suljin, sammutin ja uudelleenkäynnistin sekä mun VPN sovelluksen että netflixin, lopulta netflix alkoikin toimia. Sen toiminta on kuitenkin vähän kuin VR:n junaliikenne, että joinakin päivinä toimii hienosti, joinakin päivinä vähän pysähdellen, ja joinakin päivinä ei toimi ollenkaan. Yleisesti ottaen ei mulla ole ollut aikaakaan murehtia netflixin toimimattomuutta, mutta kun viime viikonloppuna makasin 95% ajasta sängyssä aina silloin tällöin miettien ollako (oksentamatta) vai eikö olla (oksentamatta), netflixin toimiminen oli selkeätä plussaa.
      Ja vielä kolmas positiiviseksi laskettava puoli tässä ruokamyrkytyksessä oli se, että olihan se nyt melko tehokas dieetti. Varsinkin kun jostain syystä lauantaina kaiken ollessa vielä hyvin ei tullut syötyä niin paljoa, söin kolmen päivän aikana varmaan ehkä justiinsa 1000 kaloria. Sunnuntain aikana söin pienen puuroannoksen parilla suolakurkulla ja maanantaina sekä aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi puuroannoksen parilla suolakurkulla kera kiinalaisen leivän maussa mauton. En kuitenkaan voi suositella tätä dieettimenetelmää kellekään. Kokemuksena ja toimivuudessa arvostelisin tän dieetin asteikolla yhdestä kymmeneen miinus kaksitoista.
      Tiistaina oli sitten paluu elävien kirjoihin, joka ei käynytkään niin sulavasti kuin olin kuvitellut. Aamukymmeneen mennessä kyseenalaistin jo jokaisen sinä päivänä tekemäni valinnan ja mietin, mitä teen koulussa. Siitä pikku hiljaa lähti kumminkin arki taas rullaamaan, ja keskiviikko oli jo melkein täysin normaali, ja torstaina ruokahalun ollessa taas ennallaan totesin kaiken olevan jälleen täysin normaalisti.
      Eilen oli YFU Open day pitkästä aikaa ja päästiin tekemään saviruukut. Sain selville, että mua ei ole luotu käsityötaiteilijaksi, mutta hauskaa se oli, ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa muita YFU vaihtareita tässä Jiangsun maakunnassa. Nyt on jälleen lauantai ja edessä on neljän päivän viikonloppu, koska lähden mun host perheen kanssa Keltaiselle Vuorelle. Elämä hymyilee taas:)).            

                    
 
P.S. Tänään on 1. joulukuuta!!!

Talvi tekee tuloaan

Tasan kuukauden päästä on jouluaatto. Tasan viikon päästä alkaa joulukuu. Pieni joulun kaipuuntunne alkaa kieltämättä tuntumaan, vaikka tähän mennessä onkin mennyt melko lailla ilman. Tuskin oon ees huomannut, että tässä mennään kovaa vauhtia joulukuuta ja joulua kohti, koska täällä Kiinassa se ei näy sitten niin mitenkään. Lämpötila laskee ja pimeys lisääntyy, mutta jouöParissa hassussa puussa oon nähnyt jouluvalot, mutta muuten Kiinan joulumieli rajoittuu (ainakin toistaseksi ja varmaan vastaisuudessakin) Starbucksin joulumukeihin.
     Mutta tällä viikolla alkoi siis fysiikan tunnit. Tuskin kovinkaan suuri yllätys, että mitään en tajua. Esitän parhaani mukaan, että oon edes puoliksi mukana kopioimalla tehtävienantoja ja ratkaisuja vihkoon sitä mukaan kun niitä ilmestyy taululle. Kuitenkin ehkä jopa fysiikkaakin kiinnostavampi tai ainakin yhtä mielenkiintoinen on meidän fysiikan opettaja. Hän on hyvin omalaatuinen persoona; rento ja oikeastaan aika viihdyttävä. Tunneilla saa syödä, katsoa puhelinta (toivottavasti jotain fysiikkaan liittyvää hänen mukaansa) ja lähteä haukkaamaan raitista ilmaa jos on tarve. Yksi aivan uniikki piirre tässä opettajassa on se, että jokaisella fysiikan tunnilla suunilleen siinä puolessa välissä hän sanoo aina: ”I want to show you something about life” ja sitten me katsotaan muutaman minuutin video aiheesta, joka voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tän viikon aikana katsottiin video siitä, kuinka robotit korvaa ihmiset tulevaisuudessa, miten naisen mieliala ja käyttäytyminen vaihtelee kierron aikana, sekä Tomin ja Jerryn kiitospäivä. Kaikkien videoiden takaa löytyy aina jokin suurempi kokonaiskuva, josta keskustellaan sitten jälkeenpäin.
     Fysiikan tuntien lisäksi tätä kouluviikkoa on värittänyt pari muutakin normaalista poikkeavaa kokemusta. Maanantaina liityttiin Lillyn ja Georgian kanssa koulun British Columbia puolen korisjoukkueeseen ja eka peli on jo parin viikon päästä. Niinpä päätettiin Lillyn kanssa alkaa treenaamaan korista lounastauoilla, mikä näytti selkeästi olevan jotain normiraameista poikkeavaa; fakta kun on se, että varsinkaan meidän koulussa tytöt ei pahemmin pelaa korista tai harrasta paljoa urheilua. Niinpä saatiin kaikenmaailman yleisöä sisältäen mm. meidän treeniä videoivan liikan opettajan ja melko arvioivia katseita heitteleviä oppilaita katsomaan kun harjoiteltiin tekemään koreja. Kumpikaan meistä ei olisi pistänyt pahakseen, jos oltaisiin saatu harjoitella rauhassa, mutta aina ei mene nallekarkit tasan. Ehkä ens viikolla me pelaamassa ollaan jo niin perusnäkymä, että kukaan ei välitä kiinnittää meihin sen kummempaa huomiota. Niin ainakin toivon, mutten usko😏.
      Torstaina meillä oli koulussa paloharjoitus kiinalaiseen tapaan, jossa mentiin vähän lujempaa kuin suomalaisessa versiossa. Tässä harjoituksessa ympäri koulua soi ihan kunnon palohälytys ja käytävien läheisyyteen oli tuotu pieniä laattoja, jotka ihan oikeasti savutti ja toi katkun hajun. Tavoitteena taisi olla luoda mahdollisimman lähelle todellista tulipaloa muistuttava tilanne turvallisella tavalla. Kuitenkin muutama oppilas tuntui menevän vähän paniikkiin ja yhdellä mun kaverilla oli kans aika suuria vaikeuksia johtuen siitä, että savu sai hänet näkemään kaiken vähän sumeana ja näin vaikeutti sen jo muutenkin vähän kehnoa kykyä nähdä. Hänen tilannetta ei paljoa helpottanut sekään, että kun koko koulu kokoontui urheilukentälle pukeutuneena koulupukuihin ja omistaen saman hiusvärin, kaikki näytti samalta. Jopa mulle tuotti vähän hankaluuksia yrittää löytää oma luokka siitä oppilasmassasta. Ja mulla sentään on melko virheetön näkökyky. (Hassu pikku tarina tähän väliin: viikon ensimmäisellä fysiikan tunnilla kun opettaja näki meidät ekaa kertaa, hän kysyi multa, pystynkö mä nähdä taululle kun mulla ei ole laseja. Tää opettaja vähän kuin oletti, että munkin täytyy olla puolisokea, koska näytän kiinalaiselta ja varmaan valehtelematta 2/3 oppilaista on lasit.)
       Kouluajan ulkopuolella tää on ollut aika perusviikko sisältäen vaihtarikavereiden kanssa oleskelua, ruokaa, ja hurjasti koripalloa. Nyt on meneillään melko rento viikonloppu, mutta ens viikonloppuna lähdetään host perheen kanssa lyhyelle matkalle Huangshan Mountainille. Sitä ennen on kummiskin vielä hyvin aikaa ottaa turpaan uudelta matikan testiltä, katsoa lisää videoita elämästä, ja syväjäädyttää mun takamusta täällä asunnossa, jonka sisälämpötila on ollut tänään paikoin 5 astetta kylmempi kuin ulkona.

P.S.  Myönnettäköön, että tänään on ollut erittäin lämmin päivä, mutta silti

Kolme kuukautta

Kolme päivää sitten tuli täyteen kolme kuukautta Kiinassa, mikä kuulostaa ihan älyttömältä. En voi mitenkään käsittää, että tästä vaihtovuodesta on jo melkein kolmasosa takana. Näiden kuluneen kolmen kuukauden aikana oon oppinut itestäni niin paljon ihmisenä, avartanut mun maailmankatsetta ja oppinut elämään kokonaan toisenlaisessa kulttuurissa. Lisäks oon myös ehtinyt juoda teetä ja nukkua pommiin varmaan saman verran täällä Kiinassa kuin koko sitä edeltävän elämäni aikana Suomessa.

     Ja koska takana on kolme kuukautta, voisin listata edellisen tekstin jatkoksi kolme asiaa, jotka eroaa elämästä Suomessa ja Kiinassa. En tiedä oonko maininnut tätä aikaisemmin, koska niin turhauttavalta kuin se kuulostaakin, se on nykyään jo itsestäänselvyys mulle. Nimittäin se, että koulualueelta ei saa poistua koulupäivän aikana. Koko koulualue on aidattu ja sisään pääsee kahden eri portin kautta, joiden molempien edessä seisoo vartijat. Mutta kuten Sports Day osoitti, nää kiinalaiset oppilaat ei ole tyhmiä, ja niinpä onkin aika helppo tapa syödä esim. noutoruokaa lounaaksi, jos koululounas ei miellytä. Ruoan tilaaminen ja noutaminen aidan raosta ei ole kiellettyä ja näin ei ole tarvetta poistua koulualueelta. Toinen ei ehkä niin kovin miellyttävä fakta on se, että kiinalaiset oksentaa yleisesti ottaen tosi paljon, eikä oksentaminen ole mitenkään tavatonta. Tätä aihetta en halua ehkä sen kummemmin avata, mutta on tullut kyllä huomattua. Ja viimeisenä muutama hassu fakta busseista. Ensinnäkin se, että vaikka busseissa on stop napit, ne on enemmänkin koristeita. Bussit pysähtyy jokaisella kyseisen linjan pysäkillä anyway. Ja jos on unohtanut metrobussikorttinsa kotiin, leimauslaitteen vieressä on aina semmoinen lipasto, johon voi maksaa matkan kolikoilla. Oikeasti tosi kätevä! Sitten viimeinen varsinkin mua hämmentävä piirre busseissa on se, että kun etuosassa on se taulu, joka kertoo aina seuraavan pysäkin, oon aika varma, että se taulu kertookin seuraavan pysäkin sijasta seuraavan pysäkin jälkeisen pysäkin. Jos en tunne reittiä entuudestaan, oon aina jäänyt tahtomattakin yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois. On tuottanut vähän hämmennystä silloin tällöin. (Heh, perjantai)
      Mutta nyt onkin takana vähän tapahtumarikkaampi viikko. Maanantaista keskiviikkoon melkein koko koululla oli mid-term kokeet, joten matikkaa ja kiinan kielen tunteja lukuunottamatta me vaihtarit oltiin täysin vapaalla. Kulutettiin aikaa esim. kattomalla Harry Pottereita ja nukkumalla meidän vaihtariluokassa. Torstaina ja perjantaina olikin sitten taas normi koulupäivät sisältäen muun muassa k-pop tanssiharjotukset ja koripalloa. Päätettiin myös yhdessä kysyä, voitaisiinko ottaa matikan lisäksi fysiikkaa British Columbia-puolella englanniksi. Vastaus oli kyllä, joten ens tiistaista lähtien lukkaria täydentää fysiikan tunnit. Sivuhuomiona se, että olin aivan surkea fysiikassa jo suomen kielellä Suomessa, joten tästä vasta tuleekin hauskaa.

  Torstai-iltapäivällä päätettiin Georgian kanssa viettää koulun jälkeen Thanksgiving-iltaa, joka sisälsi päivällisen Pizza Hutissa ja jälkkärin Häagen-Dazsissa. Kalkkunaa ei nyt oikein löytynyt, mutta eipä kyllä haittaakaan. Perjantai-iltana sitten taas ohjelmassa olikin leffailta, nimittäin menin kattomaan ”Fantastic Beasts: Crimes of Grindelwald”-leffan mun kiinalaisten kaverien kanssa. Sitä ennen piti odottaa heidän kaikkien lisätuntien loppumista, sillä melkeinpä kaikilla oppilailla on aina torstaisin ja perjantaisin koulun jälkeen vielä omavalintaisen lisäkurssin tunti, joka voi olla esim. valinnainen kieli tai draamakurssi. (Kukapa nyt ei haluaisi olla myös torstaisin ja perjantaisin koulussa puoli kahdeksasta puoli kuuteen.) Mutta niiden tuntien jälkeen siis haettiin laatupäivällinen Mc’Donaldsista, joka syötiin lopulta ihan siellä elokuvasalissa ajanpuutteen takia. Tää oli mun toinen kerta kiinalaisessa leffateatterissa, ja pari uutta huomiota jotka tein, olivat 1. leffa voi alkaa tosi yllättäen; eka tulee mainos ja sitten seuraavana ruudulla näkyy sen elokuvan alkutekstit ja 2. kiinalaiset saattaa ihan surutta puhua myös leffan aikana. Tekstitys oli kiinaksi, mutta onneks äänet englanniks eikä dubattuna. Leffan jälkeen mun pitikin sitten kiitää kotiin, koska satun edelleen asumaan niin sanotusti Saharan toisella puolella ja kotiintuloajoista ollaan paikka paikoin aika tiukkoja. Ja pakko sanoa, että paluumatka oli aikamoinen seikkailu, koska perjantai-iltana joka ikinen olento tuntui haluavan mun olevan myöhässä, ja Nanjingin julkinen liikenne tuntui toimivan Helsinkiäkin huonommin, vaikka täällä asuu 7,5 miljoonaa ihmistä enemmän. Ja sitten kun lopulta pääsin ulos bussista ja kiisin kohti meidän taloyhteisöä, kiitos suuntavaistoni (jollaista en omista) onnistuin menemään sisään vielä väärän taloyhteisön pihapiiriin. Juttu kun on se, että täällä missä mä asun (kutsun tätä itseasiassa pelikentäksi)  kaikki rakennukset näyttää aivan samalta. Hirveä kasa korkeita taloja ja samanlaisia portteja, joiden edessä seisoo vartijoita samanlaisissa puvuissa. Mutta onnistuin lopulta löytämään tieni kotiin ajoissa.

 

  Eilen oli meidän koulun jonkinmoinen syysreissu, nimittäin grilliretki puistoon. Henkilökohtaisesti voisin sanoa, että kyseessä oli aamupalagrilliretki, koska tää homma tapahtui aikavälillä 9.30-12.30. Siellä puistossa oli vieri vieressä takkapaikkoja ja koulun puolelta sai tulitarpeet, mutta oppilaat toi ite kaikki ruoat, aterimet, pihdit ja muutkin mahdolliset tarvikkeet. Jotenkin tuntui vähän riskaapelilta peliltä antaa jonkun arviolta 300 oppilaan pitää pystyssä omia grillibileitä vieri vieressä ilman sen kummempaa valvontaa. Kuitenkaan mikään, minkä ei olisi pitänyt syttyä palamaan, ei syttynyt palamaan (ainakaan mun tietääkseni), joten ehkä se tuntui mun mielestä hassulta vaan siksi, että en oo tottunut moiseen. Tää oli kyllä kiva tapa viettää aikaa mun kiinalaisten kavereiden kanssa, kun niillä ei ole lähes ikinä vapaa-aikaa, mutta mielessä kyllä kävi, että onko marraskuu se oikea kuukausi grillaukseen. Edes Nanjingissa ei ole kovinkaan lämmin tähän vuodenaikaan.

    En olisi muuten ikinä kuvitellut odottavani maanantaita näin innokkaasti. Juttu kun on se, että aamulla varmistin sen, ettei tästä päivästä voisi tulla huonompi kuin miten se alkoi ajattelemalla, että viikon pitkä juoksulenkki 9°c lämpötilassa reippaassa sateessa on hyvä idea. (Oon aika varma, että hyvällä tuurilla mun lenkkarit kuivuu ens perjantaiksi). Lenkin jälkeen palasin sitten freesinä tähän erittäin freesiin asuntoon, jonka sisälämpötila on tällä hetkellä 13 celciusastetta. Mä niin lämmitän meidän vaihtariluokan huomenna 30 asteeseen; kirjotan tätä tekstiä lapas-sormikkaat kädessä.

Miten elämä Kiinassa eroaa elämästä Suomessa?

Tällä viikolla ei ole tapahtunut paljoakaan. Koulu nyt on koulua ja illat menee pääosin opiskellessa ja juostessa. Jostain kertoakseni voisin kertoa tuhannetta kertaa säästä, koska Nanjingin säästä ei voi yksinkertaisesti puhua liikaa, ja tällä viikolla sää on kyllä vaihdellut ääripäästä toiseen. Maanantaina oli kivan aurinkoinen syksyinen sää, mutta sitten tiistaista torstaihin satoi kolme päivää putkeen, joka ei ehkä kuulosta niinkään paljolta, mutta kun kuljet kolme päivää putkeen märissä kengissä ja oot aivan jäätymispisteessä, sen on yllättävän pitkä aika. Aamuisin herääminen puoli kuudelta tässä igluisessa asunnossa on riittävän epämieluista, mutta sitten kun pitäisi vielä lähteä kouluun ja ulos sateeseen jo valmiiksi läpimärillä kengillä, se ei tunnu maailman houkuttavimmalta ajatukselta. Eilen oli sitten taas melkein kuin kesä sää ja tänään pilvistä. Eli tässä on nyt melkein koettu kaikki neljä vuodenaikaa viikon sisällä.
       Mutta tosiaan koska tässä ei ole mitään ihmeitä tapahtunut, niin ajattelin, että voisin listata joitakin eroavaisuuksia verrattuna elämään Suomessa ja Kiinassa. Joitakin ehkä vähän isompia ja joitakin ihan pikkujuttujakin. Oon aina maininnut näitä silloin tällöin, mutta nyt voisi olla aika ottaa kunnon katsaus.
       Ensimmäiseksi haluaisin suunnata katseen koulunkäyntiin. Koulupäivät on pitkiä ja opetus aika luentomaista, se nyt ei ole mitään uutta. Mutta yks asia minkä tajusin muutama viikko sitten, on se, että jotkin oppikirjat saattaa olla paikoin todella kaupallisia. Esimerkiksi meidän koulun englannin kielen kirjan yks suurimmista sponsoreista on BMW, ja sen kirjan tehtävien joukossa oli kokonainen aukeama, jonka olisi pitänyt olla siitä, ”how to make a car”, mutta sen sijaan se oli ”how to make a BMW”. Ja näihin tehtäviin liittyen katsottiin video, jossa kerrottiin kaikista BMW-autojen ominaisuuksista, hyvistä puolista ja myös vähän siitä, miten se auto tehdään. Toinen asia, minkä oon huomannut perustuen englannin kielen tunteihin on se, että monet tehtävät on niin sanotusti todella suoria, eikä sovella paljoakaan. Esimerkiksi jos katsotaan video, jossa kerrotaan, että tämä auto kulkee jopa 270 km/h, niin sitten kysymys on on suoraan se, kuinka lujaa tämä auto kulkee, eikä esim. mainitse kolme taustatekijää, minkä takia tämä auto kulkee jopa 270km/h. Kuitenkin tää on mun pelkästään englannin kielen tunteihin perustuva mielipide, enkä oo mikään paras mahdollinen arvostelija, koska oon rehellisesti sanottuna käyttänyt varmaan reilusti yli puolet tunneista Harry Potterin lukemiseen. Tän viikon aikana meidän enkun ope tuli ihan oikeasti kysymään multa, missä mun Harry Potter on ja miksen lue sitä. Vastaus oli se, että olin lukenut koko sarjan edellisenä yönä loppuun. Hups.
      Ja koulunkäynnistä vielä pari asiaa. Haluun vielä kerran nostaa esille sen, kuinka kiinalaiset nuoret ei ihan oikeasti urheile melkein yhtään. Paljolti senkin takia, ettei niillä ole aikaa, koska kaikki aika menee opiskeluun, mutta mun mielestä monien kunto on hälyttävän huonossa hapessa. Lokakuun loppupuolella koko koululla oli kuntotestit, joissa oli muun muassa tytöillä 800 metrin juoksu ja pojilla 1000 metrin juoksu. Yks pojista tyhjensi sen koko vatsan sisällön radalle yrittäessään juosta sen 1000m. Ja silloin kuukausi sitten Sport Dayna moni tyttö talutettiin pois radalta 800 metrin jälkeen. Toinen vähän ihmetyttävä juttu on se, kuinka varmaan puoli koulua ostaa joka päivä koulun snack bar:ista itselleen jäätelön ja toinen puoli ostaa ”kiinalaista leipää” (joka siis ihan oikeasti menisi jälkiruoasta), mutta silti kummiskin suurin osa oppilaista on tosi laihoja ja siroja jos niin voi sanoa. Monilla ei ole paljoakaan (ollenkaan) lihaksia, mutta tuntuu, ettei kukaan myöskään liho laisinkaan, vaikka (epäterveellinen) napostelu on tosi yleistä.
     ”Personal space” (varsinkaan suomalaisen käsitteen personal space”) ei todellakaan oo juttu täälläpäin. Varsinkin koulussa ei oo mitenkään tavatonta, että sekä pojat että tytöt kävelee keskenään käsikädessä tai on kuin siiamilaiset kaksoset. Monesti myös keskustellessa jonkun kanssa, ollaan ihan kiinni toisissa vaikka vieressä olisi reilusti vapaata tilaa. Oon huomannut, että mäkin oon nykyään selkeesti lähempänä silloin kun keskustelen mun vaihtarikavereidenkin kanssa, mutta nää kiinalaiset (varsinkin nuoret), kuvainnollisesti istuu toistensa syleissä. Ja metrossakin ai että se on ärsyttävää, jos koko metro on tyhjä, mutta sitten joku päättää tulla jakamaan sun kanssa just sen nurkan, johon oot asettautunut, vaikka siinä samaisessa yksikössä olisi 10 muutakin vapaata nurkkaa. Muutenkin kiinalaiset on selkeästi ns. häikäilemättömiä kuin suomalaiset (tosin se ei nyt paljoa vaadi). Jos kadulla henkilö x haluaa ottaa kuvan henkilö y:stä, x ei mitenkään peittele sitä, että hän ottaa kuvan henkilö y:stä, vaikka x ja y eivät mitenkään tunne toisiaan. Ja kiinalaiset ottaa muuten ihan törkeästi valokuvia. Varsinkin omista lapsistaan, mutta kaikki aikuisetkin haluaa kuvauttaa itseään milloin minkäkin pylvään ja puskan edessä.
      Näiden kahdentoista viikon aikana oon myös huomannut, että monet kyltit on englanniksi aika hauskoja. Englannin kielen taito on yhä melko harvinaista vähänkin vanhemmassa porukassa, joten ehkei ole ihmekään, että kylttien käännökset ei ehkä ihan täysin vastaa alkuperäistä tekstiä. Kerran tai pari se käännös on tainnut olla niin kaukana, että en edes tajunnut sen kyltin ideaa

      Kahvilakulttuuri ei myöskään ole juttu Kiinassa. Oikeastaan kaikki paikat on noutopisteitä, eikä melkein missään edes ole aluetta, johon mennä istuskelemaan ja nauttimaan kahvia tai teetä tai mitä ikinä. Melkeinpä ainoat ihan oikeat ”kahvilat” on Starbucks (joka on muuten täällä vielä kalliimpi kuin Suomessa) ja semmoinen semikallis jätskipaikka nimeltään Häagen-Dazs. Suoraan sanottuna en ollut edes ajatellut tätä asiaa sen kummemmin, koska täällä ollessa oon itekin tottunut aina vain noutamaan teen ja jatkamaan matkaani suoraan siitä jonnekin. Mutta kerran, kun oltaisiin porukalla haluttu mennä istumaan johonkin kahvilaan juttelemaan, niin tajuttiin, että ei muuten ole pahemmin kahviloita, johon mennä.
      Ei nää eroavaisuudet tähän lopu, mutta nää nyt tuli mieleen tällä hetkellä. Jatkan näiden listaamista sitten, kun saan taas kerättyä kivan nipun. Anyway, huomenna alkaa midterm examination, joka on näille oppilaille painajainen, mutta ḿeille vaihtareille se meinaa erittäin rentoja koulupäiviä. Yht’ äkkiä maanantai ei kuulosta laisinkaan hassumalta ajatukselta.😋

P.S.  Jossain kohtaa kun ajauduttiin Georgian kanssa keskustelemaan suomalaisesta saunasta, niin hänen mielestä saunassa oleminen on ”kuin olisi tulipalossa, mutta jostain kumman syystä ei juokse karkuun. En tajua saunoja.” Mun mielestä aika hauskasti sanottu.😂
P.P.S. Hyvää isänpäivää❣

Joulu on peruttu

Nyt kun on jo marraskuu ja Halloween on takanapäin, jouluhypetys voi viimein alkaa. Ainut vaan, että teknisesti ottaen mun seuraavaan jouluun on vielä 415 päivää, koska joulu ei tosiaankaan oo juttu Kiinassa. 50 päivän päästä kun muut viettää jouluaattoa, mä nousen 5:28 mennäkseni kouluun. Onneks meidän vaihtarivastaava koulussa sanoi, että voidaan saada puoli päivää vapaaksi jouluaaton kunniaks. Laatu korvaa määrän, joten ehkä me neljä vaihtaria vietetäänkin yhdessä kaikkien aikojen joulu tässä jouluttomassa maassa.
    Mutta koska marraskuu alkoi vasta neljä päivää sitten, nyt ei ole edes aikaa murehtia joulun puuttumista, koska muut asiat pitää kiireisenä. Huomenna British Columbia puolen oppilailla alkaa viikon kestävä Mid term examination, joka on melkein yhtä iso juttu kuin tammikuun Final examination. ”Peruspuolella” tää examination on viikon päästä. Ja muutenhan saisin oleskella rennosti koko peruspuolen koeviikon ajan, mutta sitä ennen myös mun täytyy osallistua British Columbia puolen matikan kokeeseen. Ja koska alotin matikassa kaksi viikkoa sitten, mulla oli toisin sanoen tää viikonloppu aikaa oppia kaikki, mitä nää on opiskellut viimeisen kahden kuukauden aikana.  Onneks mun ei tarvitsekaan päästä läpi, ja oonkin jo hienosti pohjustanut matkaani tässä matemaattisten pettymysten ristiaallokossa keräämällä kutakuinkin kaksi-kolme hylättyä matikan testeistä semmoisen viikon sisään. Matikan opettaja ei anna meille vaihtareille tarkkaa arvosanaa, mutta mun taidot kyllä riittää laskemaan, että jos koko testissä sain tasan yhden tehtävän (joka oli muuten monivalintakysymys) okein, se ei ehkä riitä läpipääsyyn normi standardeilla. Ah, tuskin maltan odottaa keskiviikon mammuttimaista koetta.
      Matikan rimanalitusten ohella tää viikko on ollut aika tavallinen viikko sisältäen kiinan opiskelua, ensimmäistä kertaa sitten kolmeen viikkoon kunnon juoksemista, ja tottakai Lillyn ja Georgian kanssa valtaisan Nanjingin exploraamista. Maanantaina koulun jälkeen päätettiin valita sattumanvaraisesti metrokartalta joku pysäkki ja mennä katsomaan, mitä sen lähistöltä löytyy vai löytyykö mitään. No eipä löytynyt. Sitten päätettiin kokeilla vielä toistakin sattumanvaraista pysäkkiä, joka osottautui melkeinpä yhtä tyhjäksi. Tiistaina koulun jälkeen päätettiin kokeilla vielä kolmatta sattumanvaraista pysäkkiä, joka osoittautuikin nappivalinnaksi; me löydettiin IKEA! Ikea, joka myy jopa pipareita, adventtikalentereita ja kaikkea muuta mahtavaa. Siellä kierrellessä mietittiin, että vähän harmi ettei ole asuntoa, jota sisustaa, mutta onneksi se ei estä hyödyntämästä Ikean ruokavalikoimaa.

       Perjantaina ruokaseikkailu jatkui taas, kun valittiin Lillyn ja Georgian kanssa uusi ulosköynti Xinjiekou metroaseman kahdestakymmenestä neljästä  eri uloskäynnistä. Päädyttiin kokeilemaan yhden varmaan koko keskustan kalleimman kauppakeskuksen crepe-valikoimaa ja myös kallista jäätelöä, jotka oli molemmat hyviä. Toimivat hyvänä alkupalana, josta jatkettiinkin sitten päivälliselle intialaiseen ravintolaan. Ruoan tilaamisen kannalta oli vähän hämmentävää, pitäisikö tarjoilijalle puhua englantia vai kiinaa, varsinkin kun siinä ruokapaikassa eri tarjoilijat puhui eri kieliä. Onneks ruokalistalta löytyi varmaan ensimmäistä kertaa ikinä ruokien nimet myös englanniksi ja vielä kuvien kera. Joten vinkki matkailijoille: jos et tiedä, mitä kieltä puhua tai miten ääntää ruokien nimet, osoittaminen listalta toimii aina.

      Ja nyt kun on taas päästy vauhtiin ruokapuolen kanssa, en voi olla mainitsematta yhdestä tapauksesta, joka tapahtui itse asiassa viime viikon matikan tunnilla. Tehtävän antona oli piirtää kuvaaja kakun paistumisesta uunissa ja voi hyvää päivää, kiinalaiset lapset ei selvästikään ole ikinä kokeilleet kakun paistamista. Ne ehdotti ihan vakavissaan, että se kakku pitäisi paistaa noin 300-400 celciusasteessa ja pitää siellä tunteja. Mutta eipä ollut opettajan tiedot paljoa paremmat: ”Vesi kiehuu sadassa asteessa, te ette halua paistaa sitä kakkua sitä korkeammassa lämpötilassa.” -No jos en halua paistaa mun kakkua kolme päivää, niin ehkä haluankin. Ja lisäks hänen mukaansa se kakku laitetaan uuniin siinä kohtaa kun uuni on vielä huoneenlämpötilassa, noin 20CWLVIUS, pidetään siellä koko lämpenemisprosessin ajan, hetken vakiolämpötilassa, ja sitten myös koko jäähtymisprosessin ajan.  Sai mut miettimään, että ehkä siihen on syy, minkä takia hän on matikan eikä kotitalouden opettaja.
     Nyt viikonloppuna ei ole tapahtunut paljoa ihmeellisyyksiä. Eilen vietin rennon ja mukavan päivän mun host perheen kanssa ja tänään oli semmoinen YFU China esittely, joka oli muuten vuosisadan turhin reissu mun ja myös Lillyn kannalta. Se on hyvä tilaisuus tutustua YFU-järjestöön ja toimintamenetelmiin, jos suunnittelee vaihtoon lähtöä tai isäntäperheeksi ryhtymistä; kävin itsekin yhdessä viime syksynä ja se tilaisuus oikeasti auttoi pääsemään selville, mistä tässä koko vaihdossa on oikein kyse . Mutta rehellisesti sanottuna meille, jotka on jo vaihdossa, se tilaisuus oli yhtä tyhjän kanssa. Varsinkin kun toi tilaisuus pidettiin jossain hornan tuutissa, mulla kesti yhteensä kaksi tuntia suuntaansa mennä sinne, kuunnellakseni kahden tunnin esittelyn YFUsta kiinaksi. Kai meidät haluttiin sinne, jos jolla kulla olisi sattunut olla meille jotain kysymyksiä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna en kokenut noin viiteen kysymykseen vastaamista sen arvoiseksi, että siihen meni koko sunnuntai, ja matkustin sinne ja takaisin neljä tuntia. Mutta ei aina voi olla kivaa ja kai sitä on paljon huonompiakin tapoja viettää sunnuntai, vaikka mun kohdalla toi tapahtuma pääsee kyllä listan kärkisijoille.

      Huomenna sitten onkin taas koulua. Viime torstaina meidän kouluun tuli ryhmä Luxemburgista, mutta vielä ei olla ehditty tavata niitä, ja valitettavasti ne lähtee jo keskiviikkona. Ehkä kuitenkin ehditään vähän tutustua niihin, ja kuka tietää, ehkä meillä on jopa jotain aktiviteetteja niiden kanssa, ehkä mun ei tarvitsekaan osallistua kiinan kieliselle kemian tunnille seuraavien päivien aikana!:D

Viikko numero yksitoista

Ja samalla myös ensimmäinen täys viikko uudessa host perheessä. Igluelämään on vielä vähän totuttelemista; niin kuin myös siihen, että enää host äiti ei aina kerrokaan, mikäli seuraavalle päivälle on luvattu sadetta, mutta muuten oon kyllä kotiutunut tosi hyvin tähän perheeseen.  Rappusten kiipeäminen kestää tätä nykyään vähän kauemmin, ja hissi toimii muuten semmosella pienellä läpyskällä, jolla pääsee myös sisään tähän pihapiiriin, ja jota ilman ei oo mahdollista mennä kuin ykköskerrokseen tai alle. Koulun ja kaupungin keskustan kannalta kyllähän tää melko kaukainen sijainti yhä vähän harmittaa, mutta muuten ei valittamista. Tää on oikein kiva perhe, jossa on kiva elää:).
     Tällä viikolla ei oo tapahtunut paljoakaan ihmeellisyyksiä. Flunssa kiusaa yhä ja host perheen lisäksi pitäisi totutella takaisin normaaliin kouluelämään, kun sveitsiläiset vaihtarit lähti takaisin Sveitsiin viime sunnuntaina. Maanantaina alkanut matikan opiskelu menee ainakin toistaiseksi huonommin kuin huonosti ja ens viikolla meillä on koe. Ja henkilökohtaisesti voin sanoa, että siinä kohtaa kun tehtävänanto koostuu noin kymmenestä sanasta, joista seitsemää en tiedä, niin halu luovuttaa on aika suunnaton. Eiköhän tää matikka tästä pikkuhiljaa ala luonnistua ja selkiämään, mutta selkeitä alkuvaikeuksia on havaittavissa.
      Ainiin, liityin muuten meidän koulun k-pop-tanssiryhmään, enkä oikeen itekään tiedä että miksi. En oo koskaan ollut mitenkään sisällä k-pop-kategoriassa ja oon kaiken lisäksi ihan hirvittävän huono tanssimaan, mutta kun Georgia ja Lilly päätti liittyä, niin ajattelin, että miksei. Kuten Georgia sanoi, ehkä mäkin lopulta kadun mielummin sitä, että lähdin mukaan kuin sitä, etten kokeillut ollenkaan. Ja onhan sekin mahdollista, etten lopulta kadu ollenkaan. Näin kaksien harjoitusten jälkeen voin sanoa, että ainakaan vielä ei kaduta. Ihan törkeen haastavaa, mutta myös aika mukaansatempaavaa. Meillä on siis kahdet harjoitukset viikossa ruokatunnilla ja meidän opettajana toimii kuulemma yks koko Nanjingin parhaista koreografeista. Ei oo muuten mitenkään huononnäkönen jäbä.
       Ja nyt kun ollaan koko porukka flunssaisina, niin ollaan menty oikeastaan joka päivä tällä viikolla keskustaan koulun jälkeen, kun ei oo treenejä eikä muuta ohjelmaa. Ja kun keskiviikkona taas kerran tuijotettiin Georgian kanssa yhtä Xinjiekoun korkeimmista rakennuksista, jonka huipulla on semmoinen rinkeliravintola ja ajattelin ääneen, että tonne me mennään vielä joku päivä syömään, niin Georgia kysyi, että miksei mentäisi vaikka heti kattomaan. Ja niin me mentiin. Olin niin yllättynyt, että se aulahenkilö ei häätänyt meitä pois, vaan auttoi meitä käyttämään niiden hissisysteemiä ja niin me lopulta päädyttiin 55. kerrokseen juomaan kookosmaitoa. Oli aika luksuskookosmaidot. Valitettavasti ikkunaheijastuksien takia sieltä on tosi vaikea ottaa kuvia. Torstai-iltana päätettiin kaikki kolme mennä ihan syömään illallista siihen rinkeliravintolaan, koska vastoin kaikkia oletuksia, se onkin aika kohtuu hintanen. Rinkeliravintola on yllättävän paikkaansapitävä nimi, koska se ravintola on pyöreä ja pöydät on aseteltu kuin rinkelikehäksi ja keskustassa on keittiö. Tää rinkelikehä muuten pyörii, mutta ei mitenkään hirvittävän lujaa; me oltiin syömässä varmaan lähemmäs tunti, ja ehdittiin pyöriä ehkä 2/3 kierrosta. Ruoka oli hyvää ja maisemat sitäkin paremmat.
       

       Perjantaina ohjelmassa oli saksalaisten vaihtarien kanssa kierros Gaochunin kylässä, joka sijaitsee melkein kahden tunnin ajomatkan päässä Nanjingissa. Rehellisesti sanottuna mietin vähän, että kuinka paljon siinä on ideaa mennä päivävierailulle kolmeksi tunniksi kylään, johon ajaa yhteensä melkein neljä tuntia. En kuitenkaan valita, koska ajomatkat meni mukavasti nukkuen, ja olihan se ihan kiva paikka. Lisäksi ei tarvinnut mennä kuin aamun matikan tunnille ja loppupäivä meni kyläreissussa, ehdoton plussa. Siellä kylässä kierrettiin enimmäkseen yhtä katua, testattiin vähän erilaisia street foodeja, ja sitten meillä oli lounas yhdessä ravintolassa. Tehtiin myös pieni puistokierros ja pysähdyttiin kattelemaan yhtä järveä. Ja ainiin, tässä kylässä oli siis noin 500 000 asukasta.
                                                           
      Sitten kun tultiin takaisin, niin oli aika sanoa heipat näille saksalaisille vaihtareille, jotka lähti jatkamaan matkaansa Shanghain kautta takaisin Saksaan. Se oli vähän omituinen tilanne, koska rehellisesti sanottuna me vakkarivaihtarit ei oikein hirveästi tutustuttu noihin saksalaisiin ja vielä enemmän rehellisesti sanottuna meitä ei oltu oikein luotu toisillemme. Ja koska näitä saksalaisia oli kummiskin kahdeksan plus kaksi opettajaa, niin ne muodosti oman ryhmänsä ja me oltiin meidän oma ryhmä. Ihan alusta asti oli melko selvää, että me ei olla toistemme Yin ja Yang, vaan enemminkin tuntui, että ollaan Liisa Ihmemaassa. Saksalaiset oli se Liisa, Nanjing oli Ihmemaa, ja me vakkarivaihtarit oltiin punainen kuningatar, jolle saksalaiset oli kuin valkoisia ruusuja. Mutta nyt Liisa on lähtenyt ja arki Ihmemaassa jatkuu jälleen normaalisti. Normaalisti, ja ens viikolla toivottavasti vähemmän flunssaisesti, koska tällä viikolla Cheat Daysta tuli enemminkin Cheat week. Hupsista.

Ekat päivät uudessa host perheessä

Mutta sitä ennen otetaanpa katsaus perjantain Sport Dayhin. Ekakskin tätä päivää ei pidetty koulun urheilukentällä, vaan varmaankin koko Nanjingin isoimmalla urheilustadiumilla, jossa on myös pidetty nuorten olympialaiset. Kukaan ei vaivautunut kertomaan, miten sinne pääsee, ja kun mä, Lilly ja Georgia lopulta löydettiin tiemme sinne, tajuttiin, että stadiumille pääsy oli meidän ongelmista pienin. Nimittäin sen lisäksi, että kukaan ei ollut kertonut kuinka päästä sinne, kukaan ei ollut myöskään kertonut, että miten meidän pitäisi siellä stadiumilla menetellä, kuinka meidän olisi pitänyt tuoda omat ruoat mukanamme (ei ruokaa koulun puolelta), kuinka sieltä ei saa lähteä mihinkään koko päivän aikana, tai kuinka muutenkaan varautua millään tavalla. Ja ekojen tuntien aikana se ärsytti aika kovasti, suorastaan jäätävästi. Joka ikinen ovi sillä koko stadiumilla oli lukittu, vain kaks ulospääsyä oli auki ja niitä molemmilla seisoi vartijat. Lisäks ainoa tarjolla oleva ruoka oli kioskityyppisesti myytyä aika rasvasta ruokaa tai ihan vaan snackseja. Onneks sentään olin nauttinut massiivisen aamupalan; Georgia ei ollut syönyt mitään koko aamuna, koska sen oli täytynyt lähteä kotoa ennen kuutta ehtiäkseen ajallaan sinne stadiumille.

     Se tapahtuma oli muuten paikoin tosi virallisesti toteutettu; aluksi oli ihan kunnon tapahtuman avaus ennen lajeja. Ja sitten kun varsinainen urheilu alkoi, niin aluksi sitä jaksoi seurata aika paljonkin, mutta päivän edetessä kiinnostus laski. Jotenkin me sitten saatiin aikamme kulumaan siellä stadiumilla, välillä katottiin lajeja ja välillä istuskeltiin vain käytävillä. Kiinalaiset oppilaat ei oo muuten tyhmiä; monet oli ottanut vaihtovaatteet mukaan tai laittanut normaalit vaatteet koulupuvun alle, jolloin ne pystyi jättämään rakennuksen teeskennellen olevansa opettajia, hakea ruokaa ja teetä, ja sitten tulla takas. Harmi vaan, ettei kukaan kertonut meille tuotakaan niksiä. Tosin ihan päivän loppupuolella, kun kierrettiin koko stadiumin pohjakerros kahteen kertaan, onnistuttiin löytämään ulospääsy yhden kuntosalin läpi. Tuntui niin hyvältä päästä ulos; päivän mittaan se stadiumi oli alkanut tuntua jättimäiseltä rotonkololta.

      Ja kyllähän minä ja Georgia kisattiinkin. Georgia juoksi 200 metriä ja mä sen 800 metriä. Georgia melkein oksensi sen juoksun jälkeen, koska hän ei ollut saanut mitään kunnollista ruokaa koko aamuna, mun kurkku taas oli juoksemisen jälkeen ihan next level tulessa, mikä osottautui lopulta flunssaksi. Ja en voittanut, tulin täysin tasoihin yhden mun luokkalaisen kanssa, joka oli jo sinä päivänä juossut 100 metriä ja voittanut 200 metrin juoksun. Olin aika paljon sitä edellä loppusuoralla, mutta sitten se otti ihan jäätävän loppukirin ja tultiin aivan täysin tasoihin, ja kuulemma rikottiin koulun ennätys meidän sarjassa (kai?), eli ihan hyvin se lopulta meni. Mut kokonaisuudessaan perjantai oli ihan ok, mut vähän nihkee päivä, kun meille ei oltu kerrottu mitään etu käteen. 
       Sport Dayn jälkeen mun paikallinen YFU koordinaattori haki mut stadiumilta (tällä kertaa BMW:llä) ja vei suoraan uuteen host perheeseen. Ehkä johtuen siitä, etten ollut saanut kunnon ruokaa koko päivänä aamupalan jälkeen, mulla oli ollut jo todella pitkä päivä ja olin valmiiksi väsynyt, ensimmäinen ilta ja seuraava päivä uudessa host perheessä oli ihan äärimmäisen raskaita mulle. Se oli yksi niistä tilanteista, milloin sitä todella oppii arvostamaan jotakin vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Yhtäkkiä kaipasin vanhan host perheen tuttuuden tunnetta, host äidin laittamaa ruokaa (oikeesti varmaan yks parhaista kokeista, jonka oon ikinä tavannut), mun vanhaa huonetta, jopa kovaa sänkyä ja siis ihan kaikkea mahdollista. Perheenvaihto tuntui siltä kun matto olisi vedetty jalkojen alta, vaikka tiesinkin vaihdosta ja jopa odotinkin sitä. Nyt kuitenkin piti lähteä rakentamaan taas kotia tyhjästä.
    Veikkaan, että alku täällä oli senkin takia tosi hankala, koska olin niin väsynyt ja kaipasin tiettyjä rutiineja. Aluksi sitä vaan melkeinpä etsimällä etsi huonoja puolia, mutta lopuksi kaikessahan on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos nyt raa’asti vertaan edelliseen host perheeseen, niin varmaan erottuvin huono puoli tässä perheessä on sijainti. Asun aika kaukana koulusta ja siinä missä olin tottunut koulumatkaan kuuluvan mitättömän lyhyt bussimatka ja neljä metropysäkkiä, nyt siihen sisältyy 20 minuutin bussimatka ja 12 metropysäkkiä sisältäen vaihdon. Ja ruokapuolikin muuttui jonkin verran, mutta en rehellisesti sanottuna voinutkaan olettaa sen pysyvän samana, koska kuten jo sanoin, mun edellinen host äiti oli ihan mieletön kokki.
       Muutin siis aivan toiselle puolelle kaupunkia ja elän tätä nykyään 21. kerroksessa host äidin, isän ja kohta 6-vuotiaan pikkusiskon kanssa. Host isän äiti on myös aika usein kotona laittamassa ruokaa tai huolehtimassa mun pikkusiskosta. Ja jo nyt kolmen päivän jälkeen tullaan aika hyvin toimeen keskenään ja oon kyllä viihtynyt täällä. On ihan mukavaa, että ensimmäistä kertaa ikinä mulla on pikkusisko, joka on muuten aika ihana. Host isä ja äiti on melko nuoria, aika symppiksiä ja puhuu kohtuullista englantia. Jopa mun host pikkusisko puhuu englantia ainakin jonkin verran; hän on meinaan aloittanut englannin opiskelun 3-vuotiaana.
      Ja tänään sitten pyörähti arki käyntiin tässä uudessa perheessä tarkoittaen hyvinkin aikaista herätystä kaukaisen sijainnin takia. Eiköhän siihenkin totuta ajan myötä. Osallistuin tänään myös ensimmäistä kertaa matikan tunnille koulun British Columbia-rakennuksessa ja täytyy sanoa, että melkeinpä viiden kuukauden jälkeen mun matemaattiset taidot oli ehtinyt homehtua aika hyvin. Lisähaastetta keskittymiseen toi se, että me kaikki kolme, minä, Lilly ja Georgia onnistuttiin saamaan flunssa kiitos Sport Dayn. Mun ei onneks ole niin paha, mutta Lillyn ja Georgian on sen verran paha, että niiden kotimaissa ne olisi vaan jäänyt kotiin. Täällä se ei kuitenkaan ole niin helposti mahdollista, koska kotiinjääminen meinaa satavarmaa sairaalakäyntiä, jota me kaikki halutaan välttää viimeiseen asti jos mahdollista. Georgian pikkusisko tuli sairaaksi ja Georgia oli sen kanssa lasten sairaalassa, jossa lapset pissasivat roskakoreihin.
     Anyway, tekee niin hyvää päästä taas käyttämään aivoja johonkin muuhunkin oppiaineeseen kiinan kielen ohella. Oon myös luvannut itelleni, että sitten kun saan Potterit luettua, alan oikeasti keskittymään siihen, mitä tunneilla opetetaan huolimatta siitä, etten ymmärrä edes murto-osaa. Onneks on kuitenkin vielä melkein kaks kirjaa jäljellä;).

P.S. asun siis nykyään yhdessä kuvan vasemmassa laidassa näkyvien rakennusten kanssa identtisessä rakennuksessa.

Edessä perheenvaihto

Takana on jo yli kaks kuukautta Kiinassa. Oon ehtinyt juosta jos ei nyt sentään toiset 150 km, niin ainakin toiset sata kilometriä, kuluttaa luvattoman paljon rahaa teehen, tutustunut uusiin tyyppeihin, lukenut melkein saman verran kuin Suomessa koko syyslukukauden aikana, syönyt varmaan melkein saman verran kuin Suomessa koko syyslukukauden aikana (tai ei sittenkään, mä söin Suomessakin kuin elefantti) sekä sopeutunut jo aika hyvin kiinalaiseen elämäntyyliin.
    Ja nyt on sitten niin sanotusti aika siirtyä seuraavaan lukuun täällä Kiinassa. Nimittäin ylihuomenna mä vaihdan host perhettä. Pääsyynä vaihtoon on se, että mun nykyinen host perhe muuttaa Pekingiin Winter breakin aikana. YFU haluaa siirtää mut toiseen perheeseen jo tässä vaiheessa ekakskin siksi, etten oo  näiden jaloissa muuttohässäkässä ja toiseks sen takia, että saan enemmän aikaa mun toisen perheen kanssa.
     Perheenvaihtohan tarkoittaa sitä, että pitää käydä eräänlainen sopeutumisprosessi kokonaan uudestaan ja aloittaa alusta, mutta oon silti tosi tyytyväinen, että tää vaihto tapahtuu jo nyt. Toki jään kaipaamaan tätä host perhettä, ikkunasyvennystä, vuoristomaisemia ja monia muitakin asioita, mutta kyllä tää vaihto on silti hyvä juttu. Esimerkiksi siksi, että mun host veli on nyt siinä iässä, että sen koko elämä koostuu opiskelusta. Koulupäivinä koulu vie yli kymmenen tuntia päivästä ja oikeestaan kaikki viikonloput kuluu ekstratunneilla. Ja vaikka kiinalaisessa koulusysteemissä toi on täysin normaalia, mun kannalta se tarkoittaa sitä, että vietän kaikki viikonloput itekseni, jos en pysty näkemään kavereita.  Toisinaan se on vähän yksinäistä. Kommunikoinnin ja kemioiden puolesta tuun kyllä ihan hyvin toimeen mun host veljen ja -äidin kanssa, mutta veikkaan kummiskin, että ihan meidän kaikkien kannalta on hyvä, että mä muutan nyt. Vietettiin mukavat kaks kuukautta yhdessä; varsinkin Xinghua-reissu oli ihan mahtava; mutta nyt on aika sanoa heipat.
      Sen lisäks et sain tietää perheenvaihdosta toissapäivänä, meneillään on ollut myös aika monta muutakin asiaa. Sunnuntaina päätin kertoa mun host äidille mun kyljessä olevista oudoista pilkuista ja se huolestu ihan toden teolla. Ne pilkut oli ollut mulla jo varmaan viikon, mut aattelin et ne lähtee ajan kanssa eikä oo mitään vaarallista, joten en jaksanut vaivata mun host äitiä aiemmin. Ja sitten kun päätin vihdoin kertoa, mun host äiti halus mun ottavan yhteyttä paikalliseen YFU koordinaattoriin ja ne molemmat epäili et kyseessä on vesirokko tai jotain muuta tarttuvaa. Huolestuivat siis ihan huolella. Niinpä mun piti eristää itteni huoneeseeni sunnuntai-illan ajaksi (mikä ei tosin haitannut yhtään, loistava tilaisuus kattoa Harry Potter-leffa ilman että kukaan häiritsee) ja maanantai aamuna menin YFU koordinaattorin kanssa sairaalaan. Kun se tuli hakemaan mua sen autolla, kattelin eka et näyttää olevan aika hieno auto (jossa ei ollut ollenkaan kahvoja ulkopuolella ja mietin että miks), sitten menin sisään ja totesin sen olevan selkeesti hieno auto, jonka jälkeen jonkin ajan päästä päätin vilkasta ratista auton merkin ja näin Teslan logon, ja totesin kyseessä olevan erittäin hieno auto. Mietin myös, että ainakaan ite en haluisi ottaa ketään mahdollisesti tarttuvaa tautia sairastavaa henkilöä tommoiseen autoon, mutta ehkä hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Ja sitä paitsi olin 95% varma, että oon täysin okei, ja pidin todennäköisempänä sitä, että saan sieltä sairaalasta jonkin tarttuvan taudin kuin että kantaisin ite yhtä. Olin oikeessa, joten ihan niin kuin alunperin ajattelin, tässä tapauksessa kärpäsestä tehtiin härkänen.
         Mulla oli tai on siis vyöruusu, mutta tosi kivuton sellainen. Se on kuulemma melko yleinen yli 80-vuotiailla tai sellaisilla, joiden vastustuskyky on selkeästi heikentynyt. Lääkäriin on tarvetta hakeutua, jos on immuunivajaustila, huono yleiskunto tai yli 60-vuoden ikä. Eli ihan selkeesti minä. Mutta olihan se kuitenkin hyvä juttu saada varmistus sille, että oon okei ja pääsinpähän näkemään kiinalaisen sairaalan (vaikka olisin voinut nimetä 10 000 paikkaa jossa olisin ollut mielummin kuin siellä). Kiinalaisissa sairaaloissa henkilökunnan jäsenet on muuten tosi usein tosi nuoria. Lääkärit ja vastaanottotiskin työntekijät näyttää olevan kolmikymppisiä ellei jopa vähemmän. Sairaalakierroksen jälkeen menin kouluun ja ohjelmassa oli temppelikierros ja retki Xuanwu Lakelle sveitsiläisten vaihtareiden kanssa. Oikein mukava iltapäivä ja ilta menikin sitten pakatessa.

Tiistai aamuna minä, Lilly ja Georgia mentiin British Columbia-rakennukseen sopimaan, mitä tunteja haluttaisiin ottaa heidän oppilaiden kanssa, kun siellä kaikki opiskelee englanniksi. Päädyttiin matikkaan, jonka kirja osottautui painavan varmaan lähemmäs kolmesta neljään kiloa. Sitä oli sitten mukava kannella repussa muiden tavaroiden joukossa, kun ohjelmassa oli aamupäivällä museokäynti ja lounaan jälkeen temppelialuekierros. Tulipahan selväksi, että meidän kaikkien selkälihakset näyttää olevan surkastuneet nollapisteeseen, koska kaikki me ollaan totuttu kantamaan erittäin painavia reppuja kotimaissamme, mutta nyt kun yhtenä päivänä reppu painoikin vähän enemmän, oltiin kuin Notre Damen kellonsoittajia päivän lopussa.

 

    Ja tänään Nanjing Foreign Language Schooliin saapui kymmenen vaihtaria Saksasta seuraavaan kahden viikon ajaksi. Ei ehditty muiden kanssa vielä tänään sen kummemmin hieromaan tuttavuuksia heidän kanssa, mutta kai ne on ihan kivoja. Sen verran saatiin selville, että ne on tainnut lähteä vähän soitellen sotaan, koska niiden saksalaisten vaihtarien kanssa tulleet opettajat ei tiennyt edes, miten sanoa ”hei” kiinaksi, jonka oikeastaan melkeinpä kaikki tietää. Sitten ne myös luuli, että mä oon Geogian host sisko, ja kun puhuin Georgian kanssa erittäin simppeliä kiinaa, ne kysyi, että onko toi meidän kahden keksimä kieli. Kysyivät myös, että voiko pullotettua vettä juoda. En tuomitse (tai ehkä ihan vähäsen), mutta mietin, että mitenköhän ne tulee pärjäämään nää kaks viikkoa täällä Kiinassa.
     Huomenna me vaihtarit päästään tutustumaan näihin saksalaisiin vähän enemmän, kun mennään kaikki yhdessä yhdelle kuuluisalle haudalle. Perjantaina on Sports Day, jossa mä juoksen 800 metriä. Vähän hermostuttaa, koska vaikka kiinalaiset nuoret ei muuten liiku melkein ollenkaan, nyt ne on treenannut varmaan kaks viikkoa perjantaita varten. Mun itsetunto tulee saamaan kolauksen, jos tulevaisuudessa maratonille tähtäävänä häviän kaks vuotta nuoremmille, joiden liikunta kostuu pääösin Morning exercisesta ja liikuntatunneista. Perjantaina se nähdään!😁