Noin viikon uutiset

Täl viikolla koulun pääpuolella oli mid term kokeet kolme päivää, mikä tarkotti käytännössä sitä, että tälleen vaihtarina varsinainen opiskelu jäi vähän vähemmälle ja teen juonti taas vähäsen enemmälle, hupsista. Mu tulipahan otettuu ilo irti noista kolmesta päivästä, varsinkin kun finals- kokeitten aikaan oon jo taas Suomessa.
     Torstaina oli sitten taas tylsästi normaali koulupäivä, mut mulla ja Lillyllä yfu vaihtareina oli iltapäivällä pitkästä aikaa YFU Open Day, jolloin me Jiangsun provinssissa olevat viis yfu-vaihtaria mentiin yfun toimistolle kuulemaan vikojen kuukausien käytännön asioista. Suurimpana teemana näytti olevan muistuttaa meitä siitä, että päivien väheneminen ei meinaa sääntöjen vähenemistä.
     Perjantaina yllättäen menin koulun jälkeen melkeinpä suoraan kotiin, mitä en oo täällä pahemmin tehnyt. Jotenkin perjantaisin ulkona syömisestä on tullut aika vakkari tapa. Mut siitä huolimatta ei mun perjantaista ihan umpitylsä tullut. Mun valtavan mielenkiintoiseen metrokotimatkaan extriimiä toi aika puskista tullut huimaus, jonka ansiosta kävelin sitten melkein seinää päin. Tosin oon onnistunu ihan normaalitilassakin kävelee pylvästä päin vähän hienommassa juhlatilaisuudessa, joten ei sinänsä mitään uutta.
    Eilen päätin varmistaa ettei mun päivästä voi tulla huonompi kuin miten se alkoi alottamalla mun tän viikon ainoon vapaapäivän seiskan herätyksellä ja juoksulenkillä. Jälkeepäin kun lähin näkee Georgiaa ja Lillyä, menin hissillä alas tästä kerrostalosta, mikä kertoo aika hyvin mun sen hetkisestä säälittävyys-tilasta. Georgian ja Lillyn kaa pelattiin korista yhden yliopiston kampuksella ja tuli siinä muutama teemukikin tyhjennettyä. Wechat-askelmittariin kerty eilisen aikana harmittavasti about 47 700 askelta; oisin kovasti halunnut saada 50 000 askelta täyteen, mut sit laskin et jos haluisin saada vikat ~2000 askelta kävelemällä tääl asunnossa, se vaatis noin 40 ympyräkierrosta ruokahuoneeseen ja takas mun huoneesta. Ihan vaan senkin takia, ettei mun hostit soita valkotakkeja hakemaan mua, päätin jättää wechat stepit siihen neljäänkymmeneenseittemääntuhanteen-seittemäänsataanseittemäänkymmeneenneljään.
    Ja tänään olikin sitten koulua. Ai että mä rakastan näitä kuuden päivän kouluviikkoja, mahtavin asia ikinä. Siis, mikä olis sen hauskempaa kuin herätä sunnuntaina puol kuudelta normaaliin koulupäivään ja ekstraplussana hissan testiin, johon ei oo tullut luettua otsikkoa enempää. Mutta pitää ajatella positiivisesti. Ainakin välttyy maanantaiaamun masennukselta kun kokee sen jo sunnuntaina.
     Mutta koska sunnuntaikoulupäivät on yks brutaaleimmista käsitteistä minkä kiinalainen koulusysteemi on tuonut mun tietoisuuteen tän vuoden aikana, en tuntenut pahemmin huonoa omatuntoa siitä, että siinä kohtaa kun selvisi ettei iltapäivällä ookaan normaaleja tunteja, katoin kolme jaksoa vampyyripäiväkirjoja kiinan opiskelun sijasta. Ja koska mä oon ainut meistä neljästä vaihtarista, jolla on ruoankuljetuspalvelu-sovellus linkitettynä wechattiin, toimin sugar daddynä ja tilasin teetä kaikille. Nyt reilu kaheksan kuukauden jälkeen onnistuin vihdoin saamaan ton sovelluksen toimimaan mun puhelimessa, vaikka ekaa kertaa siitä oli puhetta varmaankin kuus kuukautta sitten.
     Koulun jälkeen päätin säästää 0.5 yuania (10 senttiä) mun metrokortilta kävelemällä 3 kilometriä kolmen metropysäkin päässä olevalle pysäkille. Metrosta on tullut muuten kalliimpi, ennen mun metromatka koulusta kotiin oli 51 senttiä, nyt se on 63 senttiä. HSL-matkakorttiin verrattuna siis yhä varsin edullinen. Muuten hassu asia kiinalaisissa metroissa mitä en oo ikinä tainnut mainita on se, että sitten kun metron ovet on sulkeutumassa, niitten sulkeutuvien ovien välistä sujahtaminen ei saa niitä ovia pysähtymään ja avautumaan uudestaan niin kuin VR-junissa, ne jatkaa sulkeutumista. Oon meinannut jäädä noiden sulkeutuvien ovien väliin ihan ruhtinaallisen monta kertaa, viimeeks tänään meinas jäädä reppu väärälle puolelle.
    Säätiedotuksesta ja viimeisimmistä ilmasto-olosuhteista sen verran, että tällä viikolla on ollut semi harmahtava ilma, mutta ilmankosteus on palannut takas Amazon-olosuhteisiin, ja bonuksena paluun teki myös nää Kiinan agenttiötökät, joita ei voi nähdä, mutta ne kyllä tuntee. Kaipuu Suomen ilmastoon pomppas taas pari tasoa ylemmäs tän viikon aikana:D.     
      Noniin, noin 3,5 tunnin päästä tää viikko tulee päätökseensä ja vajaan 11 tunnin päästä oonkin jo taas koulussa. Meillä on nyt koulua huomenna ja ylihuomenna, sitten meillä on neljän päivän vappuvapaa, ja sitten viikon päästä SUNNUNTAINA on TAAS koulua. Suorastaan häikäisevä käytännön ratkaisu; sen sijasta että meillä olis esim. ollut nyt vaikka sitten yheksän päivän koulupäiväputki ja koulua myös eilen, meillä oli normaalit viis päivää, yks välipäivä, sunnuntaikoulupäivä, ja nyt on nää kaks päivää, sitten se neljän päivän vapaa, toinen sunnuntaikoulupäivä ja siitä sitten uus viikko käyntiin, eli taas kuuden päivän kouluviikkoa tiedossa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun näistä älyvapaista ratkaisuista kuulin. Onneks sentään neljän päivän vapaa tulossa😋.
     Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tätä omanlaistaan ja ihan huvittavaa viikkoa kuvaa semi hyvin Georgian liikkatunnilla maahockeyta pelatessa sanoma lausahdus, kun tehtävänä oli laukoa maaleja mailan väärällä (sillä ei sisäänpäin kaartuvalla) lavalla: ”That’s dumb. That’s like trying to put your pants on AFTER your shoes.”

Kaheksan kuukautta

Viimesten parin viikon aikana ei oo sinänsä tapahtunu paljookaan, mutta sitten on kumminkin tapahtunut semi mittavii juttuja. Tääl ollessa oon eläny aikamoisessa kuplassa ja myönnän, ettei mulla oo läheskään niin paljon tietoo maailman tapahtumista kun yleissivistys ehkä odottais. MUTTA tiiän mä silti jotain;). Tiiän, että viime viikonloppuna Suomi hävis (valtaosan mielestä) semi epäreilusti naisten jääkiekon mm-loppuottelun, Marigold IceUnity tuli hopeelle ja Helsinki Rockettes pronssille muodostelmaluistelun mm-kisoissa, ja lisäks Suomen eduskunnassa puhaltaa uudet tuulet. Ihanasti loppuvuoden lapsena en päässy vielä ite äänestää, mut kuuntelin kummiskin vaaleihin liittyviä podeja, ja sitten Maikki tiivisti mulle vaalien lopputuloksen, kiitti siitä😙. Näitten tapahtumien lisäks tiiän myös sen, et Notre Dame sai aika pahasti siipeensä tiistaina. On se aikamoinen tragedia, mutta uutiset kertoo, että sen kirkon kunnostustoimia varten lahjotettiin yli 700 miljoonaa euroa vuorokauden sisään. Niistä luulis olevan aika mukavasti apua; seuraavan vuosikymmenen aikana Notre Dame on melko varmasti taas sateensuojakelponen. Varsinkin kun katolisen kirkon säästöpossu oli melko hyvin syönyt jo ennen näitä lahjotuksia.
    Ja mitä täällä Kiinassa on tapahtunut viimisten 12 päivän aikana? Viime viikolla oli koulun BCA-puolella mid term kokeet, ja mullakin oli historia/yhteiskuntaopin koe. Melkosen minimalistisella valmistautumisella ja koetta edeltävänä iltana kyhätyn (luvallisen!;)) esseen outlinen copy peistaamisella varsinaiseen esseeseen irtos yllättävän ok arvosana. Ehkä mun kaikki aivosolut ei oo sittenkään vielä menehtyneet sukupuuttoon. Toivoa on.
    Viime lauantaina oli jälleen vähän erilaisempi päivä. Lupasin muutama viikko sitten mun luokkalaiselle, Sunnylle, että lähtisin sen mukaan opettamaan englantia yhden päivän ajaks viereisen provinssin harvemmin asutulle alueelle, kun sen piti mennä sinne opettamaan osana koulutyötä. Myönnän, että ehdin katua tota lupausta useampaan otteeseen; normaalin kouluviikon jälkeen herääminen lauantaina puol seittemältä lähteäkseni opettamaan enkkua mun nolla opettajan koulutuksella pariks tunniks ~90 minuutin ajomatkan päähän ei tuntunut kaikista houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. Mutta näin jälkeenpäin voin todeta, että oon erittäin tyytyväinen ja ilonen siitä, että lähin.
    Taustana tästä kyseisest ”koulusta” (käytännössä yks luokkahuone, pieni sisäpiha ja toinen huone toimittamassa kirjaston virkaa) sen verran, että sitä vetää yli yheksänkymppinen (eläkkeellä oleva) sikäläinen mies ihan vapaaehtosesti. Tää herra on ihan syystäkin aika kunnioitettu muiden keskuudessa tolla kyseisellä alueella. Useet tota koulua käyvien lasten vanhemmat työskentelee isommissa kaupungeissa, joten nää lapset asuu isovanhempien kanssa tai muissa järjestelyissä. Sunny avas mulle aihetta siitä, kuinka näin on tosi tosi monella harvemmin asutulla alueella Kiinassa, ja sen takia nää lapset on yleisesti ottaen vähän yksinäisempiä. Ennen meiän oppitunnin alkua kattelinkin sen koulun ”kirjaston” seinillä olevia kuvia, joissa näkyi, kuinka tää 90-vuotias vetäjä on vienyt näitä koululaisia matkustamaan eri paikkoihin, mutta myös kuinka näille oppilaille on myös tarjottu ns. sosiaalitukea, yksinkertasesti olkapäätä, jota varten itkeä.         

Ennen tunnin alkua Sunny myös kertoi siitä, kuinka näistä olosuhteista johtuen näitten vitosluokkalaisten enkun kielen taso on paljon esim. Nanjingin vitosluokkalaisten tasoa alempana, mutta meiän vetämien enkun tuntien päätavote olis enemminkin se, että niillä lapsilla olis hauskaa ja että ne nauttisi, kuin että ne oppis 30 uutta sanaa, vaikka se oliskin hyvää plussaa. Ja täytyy sanoa, että oli melko sydäntälämmittävää, kuinka ne kaikki lapset ihan todella pursus elämäniloa. He piti fokuksen tunnin aiheis ja tapahtumissa ja oli innolla mukana (ääntä muuten riitti) ihan koko ajan. Kertaakaa ei ollu noitten parin tunnin aikana pulaa viittaajista, ja porukalla näytti olevan tosissaan mukavaa (myös mulla). Noitten lasten silmissä pystyi nähdä semmoisen lapsuuden viattomuuden ja elämänilon kiillon niitten silmissä.
    Ite opetuksessa mun osuus rajottu paljolti itteni esittelyyn (kiinaks;)), kappaleen lukuun ja ääntämisessä auttamiseen; muun ajan vähän seisoskelin ja autoin jos pystyin, mut enimmäkseen ajast äänes oli melko ymmärrettävästi Sunny, ja se selitti esim. kielioppia kiinaks. Ei mua tää paljolti seisoskelu ees häirinnyt, pystyinpä ainakin observoimaan paremmin:D. Tuntien välissä olevan tauon aikana juttelin (vähän Sunnyn äidin avustuksella) tämmöisen erään naisen kanssa, joka myös osallistuu näille enkun tunneille joka lauantai oppiakseen puhumaan englantia, ja sen myötä pystyäkseen vierailemaan poikansa luona Suomessa. Toivottavasti hän saa toteutettua aikeensa☺. Aikamoinen tuuri, että onnistuin tapaamaan tän naisen tuolla pienessä Anhuin provinssissa sijaitsevas kylässä sattumalta. Maailma on pieni:).
     Kaiken kaikkiaan voisin sanoo, että toi opetusreissu Anhuihin oli ainakin melko erilainen kulttuurinen kokemus ja antoi taas vähän perspektiiviä asioille, eikä sinne lähteminen kaduta. Oon tosi iloinen, että Sunny kysyi mua sen mukaan, ja toivon, että pystyin tuomaan vähän väriä noitten lasten kulttuuriseen käsitykseen tästä maailmast (näytin niille mis Suomi sijaitsee kartalla) ja vähän lisäiloa niitten perinteiseen lauantaihin.

Muuten tässä on elelty aika rentoja aikoja. Maanantaina alotin kattomaan Game of Thronesin kasi kautta (fun fact: ykköskauteen mulla meni 11 kk, loput kuus kautta katoin viimesen reilu kuukauden aikana) ja mittarissa tuli täyteen kaheksan kuukautta tällä pallonpuoliskolla. Jep, se ei oo valhe kun sanotaan, että ajankulu tosiaan kiihtyy loppua kohden; vikat kaks kuukautta on mennyt ihan ä.ä.r.e.t.t.ö.m.ä.n. nopeesti, vaikka mun arki ei oo sen spessumpaa ollukaan. Kuukauden huonoimpiin listaisin huonosti toimivan nettiyhteyden ja mobiilidatan suoranaisen räjähdyksen Game of Thronesien kattomisesta ilman wifiä (hupsista), 30°c:n kivuliaat päivät mukaan lukien eilisen jolloin multa kysyttiin koulussa, että eikö mulla ole kylmä shortseissa (real feel oli 34°c), ja banaanin murskautumisen reppuun. Mainitsin jo vuoden alussa, et kiinalaiset (tai enemminki Kiinassa myytävät) banaanit on sitten heikkoja, ja tilanne ei oo muuttunut. Kuukauden parhaita on taas ollut Shanghai-päiväreissu, Game of Thronesin kattominen (varsinkin hyvällä wifillä) ja lihapulla-kunnosta eteenpäin siirtyminen; Lilly sai jälleen 72941 haasteidean ja se kiels herkkujen syönnin. Ei se ollut pahasta, mut nyt esim. pääsiäisviikonloppuna tuntuu ihan kivalta pystyä syömään mitä huvittaa😋.

P.S: Hyvää pääsiäistä!🐣
P.P.S: 65 päivää jäljellä!🤯🤭

Kolmen päivän viikonloppu

Ja sitä varten olikin sitten viime lauantaina koulua, joka olikin kerrassaan mahtavaa. Kyseessä ei kummiskaan ollut normaali koulupäivä, vaan mukava aamupäiväreippailukoulupäivä. Kukapa ei haluais herätä lauantaiaamuna puoli kuudelta matkustaakseen puolen Nanjingin halki kouluun, josta kävellään hassun hauska lenkki nättiin puistoon, jonne olis muuten päässyt myös noin vartin metromatkalla. Mutta koska nähtävästi usko siihen, että kerran vuodessa toteutettava koko koulun kolmen tunnin kävely pelastaa kiinalaisten nuorten terveyden, niin kävellään toki. Ja vielä hauskempaa oli se, että käytännössä tää patikkaretki pitkin Nanjingin katuja oli oikee kävelevä piknikki; melkeinpä kaikilla oli reput täynnä enemmän ja vähemmän terveellisiä välipaloja tän retken ajaks.

Henkilökohtasesti jos kerron tästä experimentistä, niin ekat pari tuntia meni ihan mukavasti vaan kävellen ja jutellen luokkalaisten kaa, mutta siinä kahen tunnin jälkeen alkoi pikku hiljaa kyllästyttää ja vähän potuttamaankin tää tossua toisen eteen pistäminen. Onneks jäljel oli enää (vielä) yks kolmasosa, ja lopulta me kaikki saavuttiin määränpäänä olevaan (suhteellisen lähellä metropysäkkiä sijaitsevaan) mukavaan puistoon, jossa sijaitsi tämmöinen hauta/muistomerkkipatsas. Sitten pienen odottelun jälkeen luvassa oli erittäin asiallinen ja juhlallinen ~puolen tunnin seremonia, jossa oli puheita, massiivinen seppele, ja lopussa jokainen kävi jonossa laskemassa kukkasen tähän muistomerkille. Kukkasten laskun jälkeen vuorossa oli vielä ryhmäkuva, ja sen jälkeen vapaus. Eli loppujen lopuks ihan hieno idea olla tämmöinen päivä, mutta olisin mä silti mielummin valinnut aamunukkumisen.

Kellokaan ei ollut kun vasta vähän jälkee puolen päivän kun vapaus koitti, joten lähin sitten viel näkemään Georgiaa (joka (fiksumpana) skippasi tän kävelyn). Georgian kanssa lounastettiin ja mentiin kattomaan kirsikankukkia, kun niitä oli vielä kukkimassa viime viikonloppuna. Päädyttiin lopulta menemään yhteen vähän pienempään puistoon kun the kirsikankukkapuistoon näytti olevan saman verran ihmisiä matkalla kuin suomes on asukkaita. Mutta tuossa pienemmässä puistossakin oli ihan kivasti niitä kirsikankukkapuita, niin se oli ihan yhtä hyvä vaihtoehto🤗. 

Tätä lauantaita seuraavana sunnuntaina ei tapahtunut paljoakaan mitään mielenkiintosta, eikä liioin koulussakaan tällä viikolla. Viime viikolla oli tosin vieraskielien viikko, ja mun luokkatason kaikki luokat oli valmistelleet semmoisen 5-10 minuutin esityksen, ja ne kaikki esitettiin maanantaina koulussa. Täytyy antaa profiittia siitä, että näitten oppilaitten koulutyön määrästä huolimatta kaikki luokat oli panostaneet omaan esitykseensä kaikin puolin aikas paljon, ja juontajienki puvut vastas Suomen lukion vanhojenpäivänä käytettäviä mekkoja. Motivaatiota oppilaille tais tuoda se, että parhaaks valittava esitys ”pääs jatkoon” ja esiintymään viel uudestaan koko koululle ja sitten myös vähän isommille lavoille kisaamaan muitten kanssa. Joten jep, mun mielestä kaikki esitykset oli suhteellisen hyviä, ja parasta oli vielä se, että kun kyseessä oli vieraskielien viikko, nää kaikki esitykset oli englanniks😊.Tällä viikolla oli viel yhtenä päivänä esityksiä saksaks, eikä todellakaan huonoja nekään! Lillykin oli (ylläri) mukana oman luokkansa saksankielisessä näytelmässä, ja heidän näytelmä valittiin parhaaks saksankieliseks esitykseks. Go Lilly ja lillyn luokka!

Mutta siis tänä perjantaina oli tämä hyvin ansaittu vapaapäivä koulusta, koska oli kiinalainen juhlapäivä, nimeltään Qingming-juhlapäivä, eli hautojen lakaisun päivä. Tän päivän idea on se, että kiinalaiset menee niitten poismenehtyneiden sukulaisten ja esi-isien haudoille, ja polttaa niiden lähistöllä kaikkia (yleensä) paperista tehtyjä esineitä. Suosituin ja yleisin on varmaan semmoisten ”spesiaalisetelien” poltto, joilla ei pysty tässä maailmassa ostamaan mitään, mutta niitä voi käyttää sitten kuoleman jälkeisessä elämässä. Elikkä polttamalla paperiesineitä, ne esineet siirtyy kuolleiden käyttöön, ja ne voi sitten hyödyntää niitä esineitä siellä elämän jälkeisessä elämässä. Lillyn host perhe kävi ihan tämmöisellä ”torilla”, josta pystyi ostaa paperisena rahaa, pientaloja, leluja, astioita; ihan kaikkea mahdollista. Jälkeenpäin ne kaikki ostetut jutut sitten poltettiin ja poltettiin kuulemma vähän muovipussejakin. Niin, ehkä sitä on hyvä olla muovipusseja sitten tän elämän jälkeenkin. Okei, ei niitä poltettu ”tarkotuksella”, niitten sisään laitettiin niitä actual poltettavia esineitä; muovipussi oli siinä vaan pitämässä kaiken kasassa.
Sidenote: Laitan tähän alle Lillyn mulle lähettämän kuvan tuolta ”torilta”, kun mun host perhe ei haudoille mennyt.

Eilen lauantaina olikin varsin spesiaalipäivä, kun mä ja Lilly lähdettiin päiväretkelle Shanghaihin. Voi kyllä, nyt melkein kaheksan kuukauden jälkeen saatin vihdoin järkättyä päivä Shanghai-reissulle. Ollaan valehtelematta puhuttu Shanghaihin menosta ihan ekoista kuukausista lähtien, mutta jotenkin ei vaan oo ollut ”otollista päivää”. Sinänsä hassua; Shanghaihin pääsee puolentoista tunnin high speed-junalla, eli ei se nyt niiin kaukana oo😄.
     Anyway, niin me sitten lähettiin Lillyn kanssa reippaina eilen heti aamusta kohti Shanghaita pikajunalla, ja saavuttiin sinne jo yheksän jälkeen. Vietettiin varmaan puolet eilisestä yhdellä kuuluisalla shoppailukadulla (Nanjing Road) ja kierreltiin siellä ympäriinsä aika paljon. Löydettiin sielt myös semmoinen street food mesta, josta ajateltiin välipalaks ostaa semmoisia ”shao mai”-nimisiä ns. nyyttejä, mutta väärinymmärrysten ansiosta ostettiinki niitä kahen kappaleen sijasta 12, joten se menikin ihan lounaasta. Ja kun guugletin, mikä ”shao mai” olis suomeks tai edes englanniks, niin google translaten mukaan ”polttava vehnä”, joten pysytään tässä nimessä ”shao mai”, shall we?:D    

Se täytyy sanoa, et oikeastaan syötiin yllättävän vähän tuolla Shanghaissa olon aikana, mutta ei meidän ruokailut sentään pelkkiin shao maihin jääny. Ja ajatellen, että eilisen aikana tuli lopulta käveltyä semmoiset 40 000 askelta, ehkä ihan hyvä, että syötiin vähän muutakin, eiksje?;) Esimerkiks kun eilen oli melkosen lämmin päivä, mä halusin ehdottomasti löytää itelleni vaniljajätskin. Ja en selkeestikkään ollut ainoa liikkeellä kyseisel mentaliteetillä. Mutta onneks mua ei haitannut maksaa siitä jätskistä vähän enemmän kuin 50 senttiä; niiden puolen euron hintasten jätskien jätskikojujen jonot oli kuin Suomen ämpärijonot.
     Aika paljon me Lillyn kaa vähän fiiliksen mukaan kierreltiin siellä täällä keskustan tuntumassa, mutta toki me käytiin tsekkaamassa myös tää kuuluisa pilvenpiirtäjänäkymä, The Bund, ja käytiinpä ihan jopa kahesti. Eka iltapäivällä, mutta silloin oli suora auringonpaiste, joka meinaa kuumuutta, joka meinaa tuskan hikeä. Joten mentiin sinne vielä uudestaan illemmalla, jolloin aurinko ei enää kiusannut, mut noin puol shanghaita oli myös todennut sen olevan oiva aika tän kuuluisan näkymän tsekkaamiseen. Voi pojat, siel riitti porukkaa ku Uudessa-Seelannissa lampaita. Mut onneks pilvenpiirtäjät ei peity ihmisten taakse, ei ees silloin kun omaa pituutta ei riitä edes metri kuuteenkymmeneen asti, joten mäkin pystyin näkemään tän hienon maiseman niitten kaikkien ihmisten keskeltä;).

Lopulta pitkän mutta aivan mahtavan päivän jälkeen oli aika lähtee takas kohti Nanjingia, ja niin mä myös lopulta saavuin takas mun host perheen kotiovelle. Jännitystä loppuiltaan toi vielä tän asunnon iki ihana ovikoodi, joka päätti itsepäisesti pysyä lukossa. Seittemän kertaa mä yritin päästä sisään ja seittemän kertaa tää ovikoodilaite päästi semmoisen tilulilulii-laulun sen merkiks, että senkus jäät ulos. Lopulta se oli host iskä, joka tuli mulle ton oven avaamaan. Mutta siis yritän tässä vaan ilmasta mielipiteeni siitä, että prefeeraan ite enemmän avaimilla toimivia ovia; toi ovi päätti olla päästämättä mua sisään viimeeks tänään iltapäivällä. Jes.

Mut kaiken kaikkiaan eilinen Shanghai-päivä oli ihan vertaansa vailla ja ehdottomasti yks mun suosikkipäivistä tän koko vaihdon aikana. Et jos on suunnitteilla reissu Kiinaan, niin ehdoton suositus, et tekee visiitin Shanghaihin! Shanghaissa on myös se kiva puoli, et siel on paljon enemmän ulkomaalaisia, niin ei erotu niin paljoa joukosta. Ei sillä, että mä muka erottuisin täällä yhtään missään joukosta (ulkonäön perusteella), mut ainakin Shanghaissa puhutaan varmaan paljolti ulkomaalaisten ansiost selkeesti enemmän englantia. Et jos ei mandariinikiina sujukaan, se helpottaa asiointia huomattavasti;D.

Ja tänään onkin sitten taas ollut melkoisen tasapaksu päivä, jonka extemperuus on rajottunut siihen, että alotin päivän jaksolla Game of Thronesia kiinan opiskelun sijaan. Mutta uskollisena säätiedotuksilleni, kerronpa vielä Nanjingin viimeisimmän säätilan. Elikkä siis näyttää siltä, että se on bye bye kevät ja kuumankostea tuskankausi voi alkaa. Tänään lämpötila kiipes salakavalasti 30°c:een, jonka onnistuin huomaamaan vasta sitten kun oli jo liian myöhäistä; toisin sanoen rappusissa matkalla juoksemaan. En voi suositella kympin lenkkiä 30 celciusasteen suorassa iltapäiväauringossa pitkillä mustilla juoksuhousuilla kellekään. Se oli melko brutaalia, ja sai jopa pitkän matikan vektorikurssin kuulostamaan kivalta.

P.S: Ehin eilisen aikana käydä vähän puol extempore mittatilausteetättämässä itelleni vanhojen mekon; hinnat kun on täällä päin pikkasen mukavempia Suomen mekkohintoihin verrattuna. Ja onneks on, koska nyt tuli todistettua, että mä oon vuosisadan huonoin tinkijä. Mut kiitos mekkotilauksen, nyt mun on pakko tehdä myös toinen reissu Shanghaihin, josta en oo niin ollenkaan pahoillani😋.