Kesä is here

Päivät ne vaan vähenee mut sitäki nopeempaa vähenee mun opiskelumotivaatio. HSK-testi on onneks jo kaukana takana päi et siit ei tartte enää stressata, mut vielä olis tosin semmosia hauskuuksia kun hissan esitelmät ja ISH1500 sanan essee to do-listalla. Ja sit toki pakkauskriisi tulee koko aja lähemmäs ja kriisi saada aika riittämään kaikkeen mitä haluis vielä tehdä.
      Viime sunnuntaina menin mun luokkakaverin kanssa patikoimaan täällä Nanjingissa olevalle purppuravuorelle. Sinnekin menosta oli ekan kerran puhetta puol vuotta sitten, mutta tulipahan nyt vihdoin käytyä sielläkin. Tosin on sit vähän kiistanalasta, että voiko tota ”vuorta” kutsuu ihan vuoreks, kun purppuravuoren korkeus ei oo kun vajaa 500 metriä. Kuitenkin ton 500 metrin korkeuteen oleva patikointireitti sisälsi ihan ruhtinaallisesti portaita; purppuravuoren patikointireitin porrasmäärän rinnal sen mun ekan host perheen asuinsijan lähistöllä olevan ”vuoren” patikointiporrasmäärä ei pääse edes mukaan vertailuihin. Sen reitin kapusin 10-15 minuutissa, mut mulla ja mun ihan hyvässä kunnossa olevalla luokkakaverilla meni tunti päästä purppuravuoren huipulle. Sieltä huipulta pystyi nähä Nanjingin ihan hyvin, tai ainakin selkeellä säällä olis pystynyt nähä oikein hyvin, mut viime sunnuntaina sattui olemaan vähän sumunen päivä, niin näkyvyys ei ollut niiiin loistava (toisin sanoen pysty erottamaan joitakin sumuvaippaan hautautuneita legopalikoita). Siel huipun lähistöllä oli muuten KFC, ja siel oli yllättävän paljon asiakkaita ajatellen sen KFC:n sijaintia. Ehk ajatus huipulla olevasta KFC:sta nostaa joidenki patikointimotivaatiota.

Jos asuisin yhtää lähempänä kuin 1,5 tunnin metromatkan päässä (sen tunnin patikoinnin juurelta huipulle lisäks) menisin ehottomasti kattomaan auringonnousua tonne vuorelle. Mut ajatellen et nyt kun on taas aika lailla kesä ja aurinko nousee viideltä ja metrolinjatkaan ei käynnisty kun vasta kuudelta, todennäkösyys tän auringonnousu-patikointiretken toteutumiselle on suunilleen yhtä suuri kuin se et herään huomenna 160cm pitkänä ja Nanjingin lämpötila ois laskenut takas 20 celciusasteeseen. Jep, molemmat näistä tapahtumista ois aivan mahtavia, mut äärimmäisen epätodennäkösiä.
      Tein muuten erittäin pahan lämpötilan virhearvion laittamalla pitkät mustat housut tälle 25°c tehtävälle patikointiretkelle, mut yheksän kuukautta Nanjingissa on sen verran pitkä aika, et se saa sut uskomaan 25°c:n olevan sopiva lämpötila pitkille tummille housuille. Tällä viikolla oli useampaan kertaan yli 30°c ja osa (aika iso osa saanen sanoa) paikallista käytti ihan tosissaan takkeja tossa säässä. Kumminkin nyt vihdoin alkaa näkyä myös ihmisiä pukeutuneena shortseihin, t-paitoihin ja kesämekkoihin. Ehkä 39°c RealFeel sai edes osan porukasta vihdoin luopumaan pitkistä housuista ja päällystakeista. Ja toi +35°c sää tuntui suunnilleen samalta kuin jonkun liian lämmin henkäys liian lähellä toisen naamaa. Sitten vaan kuvittelet sen vaikutuksen naaman sijasta koko kropassa ja keston viiden sekunnin sijasta 15 tuntia.

Patikointiretken ja lounaan jälkeen loppusunnuntain käytin tsiigailemalla Fuzimiaota (eräs katurykelmä jonka varrella on pari temppeliä, paljon turistikrääsäkauppoja ja katuruokaa) ja muutama tuhat muutakin nanjingilaista oli löytänyt tiensä sinne. Sitten kun sain tarpeekseni Fuzimiaosta yhen päivän osalta, jatkoin yhteen melkeinpä toisella puolella Nanjingia olevaan kauppakeskukseen, ja jotenkin toiset muutama tuhatta nanjingilaista oli löytänyt tiensä sinnekin. Sanotaanko, et oon kiitollinen etten kärsi klaustrofobiasta. Tonne kauppakeskukseen mun seuraan liittyi Daria, ja käytiin yhessä pastadinnerillä (ei lainkaan hassumpi) ja sitten mentiin ostamaan mulle toinen matkalaukku. Ton matkalaukun ostaminen osottautu odotettua vaikeemmaks, kun valinnan varaa ei ollut ainakaan liikaa, samsonite-laukkujen hinta täällä on suunilleen 3-kertainen Suomen hintoihin verrattuna ja ei ne nyt kovinkaan halpoja oo ees Suomessa, ja aika meinas loppua kesken. Lopulta laukku kummiskin löytyi ihan hyvään hintaan, ja nyt ois enää edessä sen lähettäminen Suomeen.   

Koulussa ei oo tällä viikolla perinteisesti tapahtunut sen kummempia. Oon tosin tainnut unohtaa mainita, että pari viikkoa sitten meiän vaihtarijoukkoon liittyi yks ranskalaistyttö, joka on täällä Nanjingissa heinäkuun loppuun asti, eli meitäkin pidempään. Hän on meistä vaihtareista nuorin, mutta oikein kiva tyttö ja ekstraplussana puhuu ihan kohtuu hyvää englantia, mikä tekee kommunikoinnista selkeesti miellyttävämpää:)).
    Tän viikon lämpötilakriisi sai mut siirtämään juoksulenkit iltapäivästä iltaan, joten iltapäivällä jäi aikaa tehdä jotain muuta; esim. testata uudenlaista kahvia, nimeltään merisuolakahvia. Myydääks sitä Suomessa? Se oli meinaan tosi hyvää, vähemmän maitonen kuin latte, mut pehmeämmän makunen kuin pelkkä maitokahvi. Ja tää analyysi tulee siis henkilöltä, joka juo kahvia ehkä muutaman kerran kuussa; tääl vaihdossa oon juonut kahvia yhteensä vähemmän kuin viis kertaa.   

Eilen tuli myös koettua dinneri pelkän katuruoan muodossa, kun Lillyllä oli päivän budjetti vähän tiukassa; aika lailla 2.45 euroa. Loppujen lopuks me molemmat syötiin päivällistä alle kaheksalla eurolla. Olis mennyt suunilleen viiteen euroon, mut mä ostin vielä semmosen vähän laadukkaamman patongin, joka oli vähän kalliimpi kuin normaali kiinalainen ”leipä”. Ja niin me sitten istuttiin Lillyn kanssa erään patsaan edustalla ja mä mutustin mun patonkia ja Lilly nautti maisemista ja uudesta ipad-pelistään. Tarjosin mun patonkia Lillylle, mut Lillyllä on nyt menossa semmoinen zen-lifestyle, että patonki oli kuulemma liian epäterveellinen. Jopa mun länsimaalanen patonki ilman mitään päällysteitä. Et lopulta mä ihan itsekseni söin koko patongin ilman mitään lisukkeita (ei edes margariinia) semmoisessa puolessa tunnissa. Ei itse asiassa sen hullumpaa. Mut sanotaanko, et en ois yheksän kuukautta sitten voinut kuvitella saavuttavani semmoisen vaiheen elämässäni, mis voisin tuhota kokonaisen patongin paljaalteen saman ruokailun aikana. Tässä sitä kummiskin ollaan, ja ajatellen, et en oo ees avannut jääkaapin ovea moneen kuukauteen, mun ruokavalio on tätä nykyään täynnä enemmän ja vähemmän semmoisia enemmän ja vähemmän kivoja yllätyksiä. Esimerkiks tänään söin aamupalaa puoli kympiltä, ja kymmentä yli kymmenen mulle tultiin kertomaan, et host siskon kokeen takia lounas syödään nytten. Tän aamupalalounaan jälkeen oli kummiskin hyvin aikaa tasotella; päivällinen olikin sitten kaheksan tunnin päästä. Et säännöllinen ruokarytmi ja silleen.          Eilinen ilta päätty mukavasti metrokortin merkilliseen katoamiseen ja epäonnistuneeseen kenkien osto-yritykseen. Mun converseissa on siis tosiaan useampi reikä ja toisessa kengässä oikein mukavan kokonen reikä ihan sisäpohjasta ulkopohjaan asti. Se on mitä miellyttävin varsinkin sadesäillä, ja Nanjingissa tuppaa satamaan melkein joka viikko. Tänään satoi. Ja niin sataa myös huomenna. Lisäks mun wechat Pay päätti nähtävästi omatoimisesti irtisanoo sopimuksensa, ja osa mun teknisistä laitteista meinaa tehdä vähän samaa. Ehkä nää on Jumalten merkkejä siitä, et pikku hiljaa alkaa olla aika nostaa kytkintä tält maaperältä😂.

Yheksän kuukautta

Viime lauantaina mulla, Lillyllä ja Georgialla oli kaikilla kiinan kielen HSK-tasotesti, ja ai että kui me kaikki oltiin stressattu siitä enemmä ja vähemmä viimisen kuukauden aikana. Siin testis olis siis kolme osiota; kuuntelu, lukeminen, ja kirjottaminen; ja kaikkiin osiin rajallinen aika, joka osottautu todella äärimmäisen rajalliseks. Melkein yhtä rajalliseks ku mun aika torkuttamiselle kouluaamuina joina oon herännyt puol tuntii sen jälkee kun ois pitäny olla jo menossa. Mut onneks tää testi on nyt takanapäin ja siit ei tartte stressata muutamaan viikkoo (kunnes tulokset tulee), niin ei haittaa, että mun tän hetkinen kiinan kielen opiskelumotivaatio on jo Mariaanien hautaaki syvemmällä.
     Ton testin jälkeen käytiin Lillyn kanssa kampaamolla, kun Lilly on jo jonkin aikaa ihan hirveesti halunnu leikata otsatukan. Mä en ollukaan viel tätä ennen ehtiny testata tän vaihtovuoden aikana kiinalaista hiusten leikkuuta, niin pitihän sekin nyt kokea. Ja ihan niin kun sillon yheksän vuotta sitten, kampaamokäynti alko hiusten perusteellisella pesulla, pyysitpä sitä tai et. Sen jälkeen sut istutettiin kampaamopöydän ääreen ja kysyttiin, kenen haluut leikkaavan sun tukan. Tossa kampaamossa oli meinaan semmonen mielenkiintonen puoli, et asiakas makso sen mukaan, kuka leikkaa tukan, eikä sen mukaan, mitä sille tukalle tehdään.
Hiustenleikkaajatasovaihtoehtoi oli kolme kappaletta, ja kaikki kolmenkympin hinnan alapuolella. Valittiin Lillyn kaa molemmat keskimmäinen vaihtoehto, ja ihan hyvin tuli molempien tukat leikattua. Mun hiuksille ei paljoa ihmeitä tehty, pyysin ihan normi leikkuuta. Tosin pyysin leikkaamaan ehk semmosen viitisen senttiä, mut lopulta kampaamoäijä ilosesti leikkas enemmänkin tuplat tosta määrästä. Kaupan päälle hän ihan omatoimisesti päätti myös ohentaa mun tukan puolella. Lopputulokses ei kummiskaan valittamista, eikä oo Lillynkään uudes hiustyylis; otsatukan kaa Lilly näyttää ihan 80-luvun supermallilta😎.

Täl viikolla kouluviikko alko jälleen vaihteeks ihan normaalisti maanantaista, ja huomenna se päättyy vaihteeks normaalisti perjantaihin. Eilen ei kummiskaan ollut ihan normi päivä, koska koulun BCA-puolella oli koko päivän kestonen elokuva- ja draamajuhla (vähän samantyyppinen kuin pääpuolen foreign language festival silloi kauan sitte), jota me vaihtarit oltiin kattomassa. Nää BCA-oppilaat oli omatoimisesti keränny kasaan kuus eri porukkaa, ja niis porukois ihan itte näytellyt, filmannut, kuvannut, editoinut ja tuottanut kuus eri lyhytelokuvaa. Muitten ohjelmanumeroiden lisäks me katottiin nää elokuvat aamupäivän aikana, ja täytyy sanoo, että osa niistä ei ollu laisinkaa huonoja. Iltapäiväl draamaryhmä esitti näytelmän teemalla kouluampuminen Amerikassa, ja Georgian mukaan se näytelmä oli yllättävän paikkansapitävä. Siinä näytelmässä ei siis näytelty ihan sitä kouluampumista, vaan pääfokus oli kuvastaa lukitussa luokkahuoneessa olevien oppilaitten fiiliksiä ja tuntemuksia kun ne odottaa siellä, että mitä tapahtuu.

Eilisessä spesiaalia oli myös se, että mulla tuli täyteen yheksän kuukautta Kiinassa. Kuukauden ja viikon päästä oon jo taas Suomessa, mikä on aika käsittämätöntä. Kuukauden ja viikon päästä sen sijaan et söisin riisiä puikoilla, voin taas syödä makaronilaatikkoa lusikalla. Juttu kun on niin, et näin yheksän kuukauden jälkeen en enää meinaa tajuta veitsen virkaa ruokailuvälineissä. Ja nyt kun ollaan ruokateemaassa, voisin jakaa mun kuukauden kielimokat. Teetä ostaessa kun kysyttiin, että juonko sen teen myöhemmin vai nyt heti, vastasin iso mukillinen. Luoja tietää miks, se vaan tuli refleksinä siinä tilantees. Ja kun toissapäivänä kiinan ope kysyi, miten hyvä yks kirja oli ollut kiina kielen opiskelussa, vastasin vahingossa, että se kirja maistuu hyvältä. MUTTA äsken dinnerillä keskustelin mun host mummon kaa noin puolisen tuntia mm. kiinalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroavaisuuksista, lempiruoista, perheestä, mun host siskosta, ja mistä mä pidän täällä. Et vaikka mun kiinan kielen taito on yhä vieläkin aika köyhänpuoleinen, ei se sentään ihan täysin olematon ole😁.
      Muita enemmän ja vähemmän (enemmän) miinushenkisiä puolia viime kuukaudessa tai enemmänkin viime viikoissa on ollu näitten kiinalaisten monsteriötököiden joukkopaluu. Tän illan juoksulenkin aikana tuli teurastettua ihan ruhtinaallinen ötökkäarmeija, kun ne kaikki päätti kamikaze lentää mun naamaa päin. Kuumuuden ja viel kosteudenki kestäisin, mut nää ötökät meinaa kiristää vähän hermoja. Ja viel enemmän hauskaa täst jutust tekee se, että vaik mun ei pitäis olla allerginen millekään, joku näist monstereista onnistu aiheuttaa mulle allergisen reaktion. Et plakkarissa on nyt vyöruusun, ruokamyrkytyksien, flunssien ja muiden päivänpiristäjien lisäks allerginen reaktio koettuna. Mut toisaalta mähän en ookkaa ollu vähää aikaa flunssassa, et kai se oli enemmänki ajan kysymys, milloin ja miten mun kroppa haluu vaurioittaa ittensä tällä kertaa.
     Sit taas kuukauden positiivisia on ehdottomasti ollut toi vappuloma toisen Shanghai-reissun ja Nanjing-reissujensa kera, kolmen teemukillisen ostaminen saman päivän aikana, koriksen pelaaminen pitkästä aikaa, ja sit myös tottakai se et HSK-testi on nyt ohi, ja nyt voi tosissaa ottaa rennommin. Rehellisesti sanottuna oon ihan semi innoissani Suomeen paluusta, mut nyt viel edessä 36 päivää aikaa nauttia mun vaihtovuodesta tääl Kiinassa😊.

 P.S: Onnee Maikki, sä teit sen, sä valmistut!!🤩😘

Suomalaisia Nanjingissa??

Elikkäs tällä viikolla oli lomaa keskiviikosta lauantaihi ja ai että se teki hyvää. Ite keskiviikkona ei tapahtunut mitään sen kummosempaa, mut torstaina menin Georgian kaa kakkoskierrokselle Shanghaihin. Se reissu olikin sitten vähän ekstriimimpi kuin Lilly Shanghai-reissuun vertaa.
     Heti aamusta jännitystä peliin toi semmoinen elementti, et Georgia nukku pommiin, mut ehittiin lopulta kummiskin tosi hyvin meiän junaan ajallaan. Meillä oli jopa aikaa käydä ostamassa aamupalaa ja vettä ennen junaan menoa. Sitten kun saavuttiin Shanghaihin, tajuttiin aika nopeesti, et yleiset lomat ei oo se ajankohta tehä päivämatkoja isoihin kaupunkeihin; tuntu siltä kun puol Kiinaa ois ollu siellä. Viimeekshän me mentiin Lillyn kanssa metrolla keskustaan, mut nyt metro jäi aika nopeesti ulos vaihtoehdoista, kun siellä asemalla oli porukkaa kuin itiksessä jouluna, ja jono pelkästään ostamaan lippuja oli kun oltais ilmasia ämpäreitä jonotettu. Valitettavasti mul ei oo tästä tilanteesta kuvaa; oli sen verran hektistä ja haluttiin vaan Georgian kanssa päästä ulos sieltä asemalta raikkaaseen 26°c:n ilmansaasteiseen suoraan auringonpaisteeseen.
     Tän eeppisen metromatkustustilanteen toivottomuuden jälkeen tultiin siihen tulokseen, et liikutaan ihan suosiolla koko päivä DiDillä, joka on vähän niin kun Kiinan Über. Tilattiin DiDi, ja mentiin tsekkaamaan The Bund, kun Georgia ei ollut sitä livenä nähnyt. Sanoisin, et ei se näkymä ollut ihan hirveesti viime kerrasta muuttunut, ja aika pian me lähettiin käppäilemaan sieltä eteenpäin. Nanjing Road oli sen verran tukossa, et käveltiin viereistä katua pitkin, ja Georgia totesi että Nanjing Roadia lukuunottamatta Shanghai on ihan kuin Florida. En tiiä, kuin positiivinen asia se on, Georgia ei näyttäny olevan ainakaan liian innoissaan Floridasta.

Iltapäivällä lähettiin noutamaan mun mekkoa, ja ajateltiin et käveltäis sinne, kun kävelymatka oli 45 minuuttia, ja metrot oli yhä sen verran tukossa, et ei niillä ois paljoa nopeemmin päässyt. No, eka mä navigoin meiät väärään suuntaan, mut sit löydettiinki iha valtava vieraiden kielien kirjakauppa, jossa oli jopa kirja Kimi Räikkösestä. Mä ostin sieltä Anne Frankin päiväkirjan, Georgia osti Shakespearen teoksia ja kommunistisen manifeston. Sitten kun jatkettiin matkaa kohti mekkoliikettä, bongattiin yllättäen Shanghain Fuzimiao, eli alue täynnä turistikamaa, katuruokaa ja muuta hauskaa. Kierreltiin siellä jonkin aikaa, ja mukaan tarttu vähän kaikenlaista. Yhdessä kaupassa oli semmoinen allas täynnä kaikenmaailman kiviä, ja ideana oli se, että siitä altaasta sai valita itelleen kiven, ja sitten kun maksoi x summan, siihen kiveen tehtiin reikä ja siitä sai kaulakorun. Päätettiin molemmat tehdä omat kaulakorut, ja kun lähdettiin tosta kivituristikaupasta, huomattiin siinä vieressä liike, jossa pystyi kaivertamaan kiviin esim. oman nimen. Se oli sen verran halpaa ja nopeeta, et päätin kaiverruttaa mun kiveen mun kiinalaisen nimen. Georgia kaiverrutti sukunimensä kiinalaisen version. Mun mielestä aika kiva idea tää kaiverrus, ne kaiverrukset toi meiän kiviin omaa persoonallisuutta.

Kun vihdoin selvittiin ulos tolta alueelta, oli vähän niin kun liian myöhästä enää kävellä sinne mekkomestalle; varsinkin kun oltiin kartalla edetty ehkä just se 15 minuuttia oikeeseen suuntaan näitten meidän tieltä poikkeemisten kanssa. Mut ei hätää, mentiin sitten DiDillä sinne, ja mun mielestä on aika surkuhupaisaa, kuinka tän reissun pohjaidea oli hakee mun mekko, mut siin mekossa oli vähän korjaamista, ja se jäi yhä Shanghaihin. No, nyt on sitten kolmoskierros tulossa vielä jossain kohtaa:D.
    Illalla sitten stressilevelit nous ihan koko vuoden edestä, kun meillä meinas olla jo valmiiks vähän kiire, ja sitten tarjoilija unohti tuoda Georgian salaatin kun oltiin päivällisellä, ja meidän piti odottaa sitä ekstra-aikaa. Lopult päästiin lähtemään DiDillä juna-asemaa kohti vasta ~19:10, ja sinne ajoi about 20 minuuttia, ja junan lähtöaika oli 19:51. DiDi pysähty aseman eteen 19:31, ja sitten meiän piti vielä kiitää turvatarkastuksen läpi ja sitten koko aseman läpi sinne odotustilaan. Kun päästiin sinne odotustilaan, huomattiin, et yks meiän muovipusseista oli kadonnut sen turvatarkastuksen aikana siitä hihnalta, kun siinä oli niin paljon ihmisiä. Mä sitten juoksin vielä takas toiselle puolelle asemaa ettimään sitä muovipussia, enkä edes löytänyt. Siinä pussissa oli Georgian ostamia tuliaisia, ja mua harmitti varmaan lopulta Georgiaakin enemmän, et se pussi oli ehtinyt kadota about kolmen minuutin aikana. Lopulta ehittiin meiän junaan ehkä noin 5 minuuttia ennen sen lähtöä, ja täytyy sanoo, et en muista, milloin oisin viimeeks ollu noin stressaantunu:D. Pikajunissa kun on semmoinen juttu, et ne ei muuten oota, ja jos oltais missattu se juna, meiän ois luultavasti pitänyt jäädä yöks Shanghaihin. Ei ehkä kuulosta pahalta, mut koittapa selittää toi sun host perheelle:)). Ei mitää, ainakaan meil ei ehtiny tulla tylsää missää kohtaa ja Shanghais on nyt kivaa aina😎.

Perjantaina oliki sitten huomattavasti vähemmän stressaava päivä, kun hengattiin Georgian kanssa täällä Nanjingissa. Lämpötila oli yhä tuskasen lähellä 30°c mut ainakaan ei tarvinnut stressata juna-ajoista😁. Ostettiin perjantain aikana Georgialle uudet silmälasit; jotenkin me onnistuttiin lyömään tyhmät päämme yhteen ja asioituu + hoidettuu näkötesti ja sit uusien lasien ja linssien osto Georgialle kiinaks. Vaikka sitten palkinnoks siitä käytiin illal viel thai hieronnassa, jossa käytiin myös silloin kauan kauan sitten joulupäivänä. Mä tipuin arvoasteikolla alemmas; viimeeks henkilökunta luuli mun olevan Georgian puoliso (luuli Georgiaa mieheks), täl kertaa mä olinkin Georgian matkaopas ja kääntäjä.

Eilen menin Darian kaa ”myöhäisiltapäivä-kahville” (ilman sitä kahvia) yhteen kahvilaan jossa henkilökunta puhu sekä kiinaa että englantia, ja Daria halus mun tilaavan kiinaks et se vois kuulla mimmosta mun puhuminen on nykyään. No, eilen ei ollut mun päivä flexata mun kielitaidolla; mun tilauksen päätteeks se staffi päätti sanoa, että ”ens kerralla anna sun kaverin tilata”, ja ne sano sen englanniks. Boi, mä yritän parhaani, mut myönnän et eilinen ääntäminen ei ollu siitä parhaimmasta päästä😁. Onneks sen kahvilan porkkanakakku oli sen verran hyvää, et se oli mun sisäisen ylpeyden kolhimisen arvosta. Aion luultavasti mennä tohon samaiseen kahvilaan uuestaan, ja on muuten varma, et ens kerralla pistän jonkun toisen tilaamaan😄.       Loppuillasta romutin mun omakuvaa mun kiinan kielen taidoista vielä vähäsen lisää, kun tulin taksilla tohon kodin läheiselle metroasemalle, ja sanoin sille taksikuskille vahingossa, että kävele tohon oikealle sen sijaan et oisin sanonut et aja tohon oikealle. Ja kirsikkana kakun päälle yhä tälleen 8,5 kuukauden jälkeen en jostain syystä tunnistanut ton löhimetroaseman ympäristöä ja maamerkkejä, ja lähin kahesti väärään suuntaan, ennen kun hiffasin missä oon.
     Ja tänään oli taas sunnuntaikoulupäivä, jossa ei nyt ollut paljoa ihmeitä. PAITSI ETTÄ kun iltapäivällä mun ja Lillyn teki mieli jätskiä ja käveltiin snack baarille päin, meitä vastaan tuli joku mies koulun johtohenkilökunnasta kahen länsimaalasen pukumiehen kanssa. Toinen niistä miehistä kysyi sitten Lillyltä, että mistä Lilly on kotoisin, ja kun Lilly vastas että Saksasta, se mies vaihto kielen saksas ja kerto, että hän on ite kotosin Suomesta. Siis mä en meinannu uskoo sitä eka, se oli vaan niin random. Nanjingissa ei muutenkaan liiku paljoo ulkomaalasia, eikä ainakaan suomalaisii. Oon vitsaillu siitä, et jos onnistuisin törmää suomalaisee täällä, maksaisin lillylle 100 yuania. Niin epätodennäkösenä mä oon sitä pitäny:D. Anyway, sit Lilly kerto niille mun olevan kans Suomesta, ja sit  käytii semmonen lyhyt ”small talk” keskustelu suomeks. Tota keskusteluu ennen en ollu puhunu suomea kasvotusten kellekään yli neljään kuukauteen, ja vaikka nää miehet ei (toivottavasti) sitä kovin paljoa huomanneet, mul oli pään sisässä vähän pitkät kaapelit-tilanne, ja piti melkeinpä vähän miettiä, miten sitä puhutaan. Tilannetta ei muutenkaa helpottanut se, et mä en oo mikään small talk mestari, ja loppujen lopuks en kysyny kummankaan nimeä tai vaikka sitä, mitä ne tekee tääl Kiinas. Sain kummiski selville sen, että ne oli kotosin Lahdesta ja menossa huomenna Pekingiin. Mut vou. Oon sattumalta törmänny suomalaisiin Santa Monicassa, Tokiossa ja nyt Nanjingissakin. Ehkä maailma on lopulta pienempi kun sitä ajatteliskaan:D.