Lomaa loman jälkeen

Koulun kevätlukukausi starttasi siis ”virallisesti” viime maanantaina, ja nyt on jo hyvät puoltoista viikkoa koulua taas takana. Mulla lukkarissa vaihtui matikka liikuntaan ja fysiikka historia/yhteiskuntaoppiin. Noi liikkatunnit herättää kivasti heti aamusta, mutta plussaa olis, jos Nanjingissa ei satais suunilleen joka toinen aamu, mutta kaikkee ei voi saada. Lisäks mun liikan ope on jostakin syystä melkoisen innoissaan Suomesta, ja on jopa nimennyt koiransa suomalaisen lätkänpelaajan mukaan (Saku). Mun ope on siis alkujaan kanadalainen ja on myös erittäin innoissaan sählystä. Nää historia/yhteiskuntaoppitunnit sen sijaan on melkeinpä ensimmäisiä tunteja koko vaihtovuoden aikana, jolloin pystyn osallistumaan täysin opetukseen, ja meiltä vaihtareilta odotetaan samaa tasoa, kuin muiltakin (käydään siis Lillyn ja Georgian kanssa BCA-puolella, jossa opetus on englanniks). Tätä ainetta vetävä opettaja on tosi mukava tyyppi, ja hänen opetustyylissään ei oo valittamista. Ja vielä yks hassu fakta näistä tunneista: Juttu on niin, että kiinalaiset oppilaat saa valita itelleen (tai niiden vanhemmat valitsee niille) ihan minkä tahansa ”englanninkielisen” nimen, ja siihen perään liitetään sitten niiden kiinalainen sukunimi. Ja oon näiden viiden koulukuukauden aikana kuullu jo vaikka minkälaisia nimiä maan ja taivaan väliltä, mutta yllätysten aika ei oo ohi; yhden tytön nimi tuolla historia/yhteiskuntaoppitunneilla on kirjaimellisesti Appelsiini ((vaiko oranssi…. englanniks se on siis ”Orange”)(henkilökohtasesti prefeeraan enemmän käännöstä ”Appelsiini”)) ja eräs poika, jonka sukunimi on Pan, on valinnut etunimekseen ”Peter”, joten hänen nimi on sitten Peter Pan. No shame, mutta vähän kyllä mietityttää, että jos ja kun noi oppilaat lähtee opiskelemaan Kanadaan yliopistoon, voi se olla vähän huvittavaa esitellessään itseään sanoa kasuaalisti ”heippa, mun nimi on Peter Pan.”           Käyn myös yhä tavallisesti koulun kiinankielisellä ”pääpuolella” osallistumassa mun luokkalaisten tunneille, mutta ei siellä sen ihmeempiä. Tosin viime maanantaina ”liikkatuntien” (useimmille meinaa enemmänkin ylimäärästä läksyjenteko-aikaa) aikana mun luokkakaveri esitteli mulle metodin, kuinka saada loman Mount Everestin kokonen läksyvuori tehtyä 24 tunnissa. Hän teki siis niin, että aloitti ensin ite aamusta tekemään (toisin sanoen kopioimaan kirjan takaa vastauksista) joitakin läksyjä, laittoi siinä samalla äidin tekemään kiinan läksyjä, isän viimeistelemään enkun esseen, ja vielä muutaman kaverin tekemään joitakin sivuja toisista aineista. Sitten kun läksyinä on siis kokonaisia ohuita tehtävävihkoja, joissa sivuja on suunnilleen 50-60, kopioitavaa on aika paljon, joten tähänkin hän oli löytänyt life hacksin. Nimittäin ottaa jostain kirjan keskeltä pienen nipun sivuja kouraan ja repäisee ne nätisti irti sillä tavalla, että vasemmalle puolelle jää tehtävä numero 14, ja repii sivuja niin paljon pois, että oikealta puolelta tulee taas numero 15 vastaan. Näin kopioitavaa on vähemmän, ja säästyy vielä mustetta sekä aikaa että vaivaa. Ja pada bim pada bum; opettaja tuskin huomaa mitään plärätessään läksyvihkoja läpi. Jep, ei nää oppilaat mitään tyhmiä oo;)).
      Sitten meidän vaihtarien kouluelämää on vielä saapunut piristämään kaheksan suurin piirtein meiän ikäistä vaihtaria Ranskasta seuraavan kuukauden ajaks. Pienehkönä miinuksena kumminkin se, että varsinkin noi viis ranskispoikaa puhuu suhteellisen köyhää englantia. Ja köyhällä meinaan sitä, että yks (tai ehkä useampikin) niistä ei ymmärtänyt ekalla yrittämällä, kun yritin englanniks kysyä hänen/heidän nimiään. Mukana tulleet kolme ranskistyttöä kuitenkin puhuu semi sujuvaa enkkua, mikä helpottaa kommunikointa ihan kivasti. Ja sori äiti; niin hyvältä kuin se ajatus tässä samalla ranskankielen opettelusta kuulostaakin, kyseenalaistan aika suuresti mun tän hetkisen aivokapasiteetin kykenevyyden yrittää opiskella kiinaa, saksaa (oon viime aikoina yrittänyt puhua Lillyn kaa edes vähäsen saksaks, toistaseks ei kovin lupaavalta näytä) ja ranskaa samaan aikaan. Tila on rajallista.       
        Vähän odottamattomana käänteenä mun host perhe ilmoitti mulle viime tiistaina, että ollaan lähdössä samaisen viikon sunnuntaina lyhyelle kolmen päivän matkalle Huzhouhun. Vähän siinä mietitytti, että tässä on just takana kolmen viikon talviloma, että ei sitten voitu silloin matkustaa. Mutta ei siinä mitään, minimatkat on aina kivoja, ja extraplussana vielä se, että kun tarjolla ei ollut neljän hengen hotellihuoneita, mun piti ostaa itelleni oma huone, johon mahtui kaks tyyppiä, joten sain pyytää kaverin matkaan mukaan. Ja niin Georgia lähti mun ja mun host perheen messiin Huzhouhun (joka sijaitsee n. tunnin junamatkan päästä Nanjingista) ja oon niin ilonen että lähti, koska toi reissu oli monin puolin Huangshan part 2, tällä kertaa kummiskin ilman sadetta.

Saavuttiin sunnuntaina puoliltapäivin meidän hotellille, joka oli jälleen enemmän metsän keskellä kun missä asun Suomessa, ja lähimpään ruokakauppaan oli melkeinpä 20 kilometriä. Tällä kertaa se ei silti pahemmin haitannut, koska kaksin on aina kaksin verroin hauskempaa, ja meillä oli kyllä Georgian kanssa tosiaan hauskaa ja rentoa meininkiä siellä metsän keskelläkin noiden päivien aikana. Meidän huone oli melkoisen valtava, ja siihen vielä kuului semmonen iso parveke, jossa oli iso poreamme. Ei laisinkaan hassumpaa. Aika kului mukavan rennolla otteella duunaten vähän sitä sun tätä. Maanantaina osallistuttiin myös hotellin järjestämälle maalaustunnille, jossa maalattiin hieno taideteos vuoresta ja auringonlaskusta. Tarjolla olis ollut myös joogatunteja, mutta koska oltiin molemmat vähän nuhasia, päätettiin jättää tälle kertaa välistä.                                    

Tiistaina oli sitten jo aika suunnata takasin Nanjingiin; kyseessä oli todella miniloma, mutta kaiken kaikkiaan kummiskin aika mukava sellainen. Saavuttiin tänne takas jo iltapäivästä, ja päätin sit vielä viettää loppupäivän Georgian kanssa, kun siinä oli mukavasti aikaa. Mulla oli myös hieno ajatus ostaa hoitoaine ja uus kasvojenpesuaine, kun kauppakeskuksissa pyörittiin, mutta ne nyt jäi. Sen sijaan ostin hatun, joka sanoo ”not today”, ja mansikka- sekä pandasukat. Niin vain kävi.

Eilen kotiin tullessa mulla ei kestänyt kovinkaan kauan tajuta, että ennen reissuun lähtöä sammutettu lattialämmitys ei ollut tullut takaisin, mikä ei ehkä ollut se miellyttävin yllätys ajatellen, että ulkolämpötila on vielä aika lailla sen 5 c°:n tienoilla. Niinpä nukuin viime yön lapaset kädessä svetarin, paksujen kollareiden ja villasukkien kera, tyypillisesti kahen peiton alla. Ja näitä öitä on luvassa paljon lisää, sillä tänään mun host perhe ilmoitti, että lattialämmityksen aikakausi on ohitse, koska ”kevät on kuulemma tulossa”. Kivat niille, kun niillä kaikilla on varmaan seittemän erilaista takki/ulkohousu-paksuista mukavaa ja pehmeää sisäasua, mutta jälleen kerran nallekarkit on jaettu äärimmäisen epätasan ja käytännössä mulla on nyt melkeinpä sama määrä vaatteita niin sisä- kuin ulkotiloissa. Ja mikäli joku miettii, niin ei; se ei oo kiva tunne herätä aamulla 5:30 väsyneenä pakastimesta lähteäkseen kouluun sateeseen RealFeelin heiluessa siinä kolmen celsiusasteen tienoilla. Vähän siinä tekisi jäätelöä mieli.
      Mutta positiivisuuden kautta. Jos mun pitäisi valita, ryhdynkö nyt mielummin viettämään igluelämää vai ottaisinko uusinnan ruokamyrkytyksestä, yhtäkkiä igluelämä ei tunnukaan ollenkaan niin pahalta. Ja kyllä, tää oli ehdottomasti positiivisen ajattelun esimerkki; eikun leuka rinnassa kohti uusia Nanjingin sadekuuroja. Hukkasin mun lapasetkin tänään sopivasti.

Peking viidessä päivässä

Nyt istuskelen jälleen luotijunassa (2-luokassa) ja tällä kertaa suuntana on paluu takaisin Nanjingiin. Takana on kummiskin mahtavat viis päivää Pekingissä, joista aattelin nyt vähän kertoa.
    Ensinnäkin faktat tiskiin; Peking on aivan valtava, varsinkin jos Nanjingiin vertaa. Mun vaihtarikaveri Herti (jonka luona yövyin) kertoi, kuinka tän talviloman aikana Pekingistä lähti n. 14 miljoonaa ihmistä kotikaupunkeihinsa näkemään perheitään, mutta vielä senkin jälkeen reilut 7 miljoonaa ihmistä jäi jäljelle täyttämään kaupunkia. Asukkaita on siis reilut 13 miljoonaa enemmän kuin Nanjingissa, ja sen lisäks Peking on levittäytynyt paaljon laajemmalle alueelle, jossa liikkuminen paikasta A paikkaan B voi kestää aika hyvän aikaa. Nyt mun 18 metropysäkin koulumatka yhdellä vaihdolla ei tunnukaan enää edes niin pitkältä. Laitan tähän alle kuvat Nanjingin ja Pekingin metrokartoista, niin saa paremman kuvan siitä, mitä tarkotan.

Pekingin valtavuus alkoi selkeämään mulle jo heti juna-asemalle saavuttua, kun mulla ja Hertillä kesti aika hyvän aikaa edes löytää toisemme. Sitten kun oltiin onnistuttu siinä, pääsin heti kokemaan Pekingin metron, joka on tosiaan on aikamoinen labyrintti. Myöhemmin tavattiin vielä kaks muuta vaihtaria ja niiden kanssa mentiin nähtävyytenä tsekkaamaan Taivaallisen rauhan aukio ja sen lähistöä. Ei niin tunnettuna nähtävyytenä tuli myös tsekattua paikallisen Walmartin suklaatarjonta, joka oli sekin hyvä.

Tiistain ja keskiviikon aikana kiersin Pekingiä siinä samassa nelikossa, jossa hengasin paljoti myös MTO:lla. Ja koska en halunnut näiden viiden päivän olevan vain juoksemista nähtävyydeltä toiselle, niin kuin silloin kauan kauan sitten (kaukaisessa maassa) Pariisissa (vaikka hauskaa sekin oli ja tulipahan nähtyä Pariiisia), mentiin kattomaan vähän valikoiden eri nähtävyyksiä Pekingissä. Tuli nähtyä Taivaan temppeli ja syötyä jätskiä n. -10°c:n pakkasessa lumisateessa, tsekattua taidevyöhyke, ja käytyä luistelemassakin. Keskiviikkoillan kruunasi kävelyretki auringonlaskun aikaan yhden puiston näköalatasanteelle, josta pystyi näkemään Pekingin varmaan parhaiten. Sieltä näki myös kivasti Kielletyn kaupungin, jossa ei tullut muuten vierailtua tällä kertaa. Siellä puistossa onnistuin myös törmäämään mun italialaiseen vaihtarikaveriin, Vincenzoon, jonka kanssa käydään samaa koulua Nanjingissa. Jotenkin oli mun mielestä aika mieletön tuuri törmätä sattumalta Vincenzoon 21 miljoonan asukkaan Pekingissä 1000 kilometrin päässä Nanjingista.

Eilinen ystävänpäivä oli kokonaan omistettu retkelle Kiinan muurille, ja Hertin host äiti jopa otti töistä vapaata, jotta se pystyi ajamaan meidän nelikon sinne. Vähän valitettavasti Nanjingin lumisateet oli nähtävästi levinneet Pohjois-Kiinaan asti, ja lunta tuprutti oikein olan takaa. Mutta ei siinä mitään, se vain teki patikoinnin Mutianyun Kiinan muurilla vähän astetta ekstriimimmäksi. Päätettiin kummiskin lumisateen myötä ottaa hissi sinne muurille 800 rappusen sijaan, enkä kyllä kadu tota päätöstä. Ja kun oltiin patikoitu jo hyvät pari tuntia, mun varpaiden jäätymistaso asteikolta yhdestä kymmeneen oli siinä ysin tienoilla, jolloin saavuttiin sen muurinpätkän korkeimalle kohdalle. Mut ihmisbiologia voi olla aika ihmeellistä, ja yhtäkkiä mun varpaat alkoikin taas lämpenemään. Ehkä mun kroppa totesi et ”ei kai täs auta muukaan kuin lämmittää tääkin valopää jos halutaan selvitä täältä elossa”, mikä sopi mulle paremmin kuin hyvin.

Tänään söin vielä viimeisen lounaan ja kiertelin Pekingin katuruokakojuja (joissa myytiin muun muassa eläviä skorpioneja) Peking vaihtareiden kanssa, ennen kuin tuli aika suunnata junalle. Ja nyt voinkin todeta, että vaikka Peking kaupunkina olikin huippu, kyllä se oli se seura, joka teki mun Peking-reissusta aivan vertaansa vailla olevan. Siinä porukassa edes pitkät metromatkat, -10 celsiusastetta lähentelevä pakkanen, lumisade ja muut vastoinkäymiset ei tuntuneet kovinkaan pahoilta. Ootan jo nyt näkeväni kaikkia noita huipputyyppejä uudestaan Xian-reissulla (joka on kesäkuussa).

Kotiinviemisinä Pekingistä lähti kasa muistoja ja kuvia, mutta myös ihana flunssanpoikanen, jota osasin jo ihan odottaa. Ehdinkin olla jo aika lailla täyden kuukauden terveenä, mikä on varmaan mun uus ennätys täällä Kiinassa, jos alkuvaihetta ei lasketa. Ja huomenna edessä on aivan täydellisen tylsä kotipäivä, mutta sunnuntaina palantaankin jo koulun penkille. Maanantai on ilmeisesti liian myöhään, joten koulua pitää jatkaa jo sunnuntaina, silleen iltapäiväkahvin aikaan.          Talviloma on nyt melko loppusuoralla, ja rehellisesti sanottuna ei kyllä haittaa. Tää viikko on ollut ihan super, mutta sitä edeltävät kaks viikkoa enemmän ja vähemmän matelevia ja tylsistyttäviä. Tosin toisin on ollut mun ikäisillä kiinalaisilla. Juttelin tässä junamatkan aikana yhden mun luokkakaverin kanssa, ja hän kertoi, kuinka hänellä on yli 240 sivua erinäisiä tehtäviä matemaattisluonnontiedeaineista, ja siihen päälle vielä enkun ja kiinan harjoituksia. Joissakin kouluissa on annettu lähemmäs 500 sivua tehtävää loman ajaksi, ja niissä kouluissa on vieläpä lisäkoulupäiviä. Hmmm… ehkä loppujen lopuksi oonkin ihan tyytyväinen tähän mun toimeettomuuteen.


Tänään on muuten 15. helmikuuta, mikä tarkoittaa sitä, että mulla tuli täyteen kuusi kuukautta Kiinassa. Melkeinpä kaks kolmasosaa tästä vaihtovuodesta on nyt takana ja kotiinpaluuseen on jäljellä suurin piirtein neljä kuukautta ja yks viikko, mikä tuntuu aika hurjalta. Toisinaan tuntuu siltä, että se oli melkein kuin toisessa elämässä kun lähdin Suomesta ja niin paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Esimerkiks nykyään mäkin syön salaatin puikoilla, en pidä melkeinpä mitään näkemääni liian outona, ja osaan arvostaa paljon paremmin elämän pieniä iloja:)).

P.S: Tänään on wanhat ja haluun toivottaa tsemiä mun kaikille kavereille, te näytätte upeilta!😘

Loman toka viikko: Kiinalainen uusi vuosi

Kun googlettaa tän vuoden kiinalaisen uuden vuoden, sieltä tulee päivämääriksi 4.-9.2, koska kiinalainen uus vuos kestää aina useamman päivän. ”Pääpäivä” on kummiskin tuo ensimmäinen päivä, eli tässä tapauksessa viime maanantai. Käytännössä se ei kuitenkaan meinannut suuria ihmeitä. Juttu on niin, että musta tuntuu vähän sille, että näiden uusi vuosi on vähän niin kuin joulu meillä päin; semmoinen perhejuhla, jossa syödään hyvin ja lahjoina lapsille annetaan punaisia kirjekuoria, joiden sisällä on x määrä rahaa. Näin se lyhykäisyydessään meni myös mun host perheessä.
      Maanantaina isovanhemmat tuli meille ja syötiin melkoisen runsas lounas, jonka jälkeen oli ns. ”lahjojen vaihto” ja mäkin sain pari kirjekuorta. Sitten semmoista rentoa oleskelua ja illalla taas aikas hyvänkokoinen päivällinen, jonka jälkeen linnottauduttiin kattomaan tv:tä semmoiseks viideks tunniks. Se tv:stä tullut ohjelma muistutti mua aika paljon nenäpäiväshow:sta; ainut vaan että nyt ei kerätty rahaa hyväntekeväisyyteen. Mut siinä ohjelmassa oli just juontoja, haastatteluja, ja ihan kaikennäköisiä ohjelmanumeroita. Ite lähdin sen aikana pienelle kävelylle ja oli muuten aika autiota. Pystyin kuulemaan rakettien ammuntaa, mutta mitään en nähnyt. Pekingissä on muuten raketit kielletty ilmansaasteiden takia, mutta aika monet niitä silti ampui. Mut sit kun tulin takasin, edessä oli vielä hyvät kolme tuntia tv:n tuijottelua ennen keskiyötä, jolloin syötiin dumplingeja. Kiinalaiset syö aina uutena vuotena dumplingeja ja niitä syödään myös ensimmäisen ja toisen päivän välisenä keskiyönä. Tarkoitus vissiin tuoda hyvää onnea. Pienenä sivuhuomiona se, että kiinalaiset syö dumplingeja myös aina ennen reissuun lähtöä, ja myös mä söin niitä host perheen kanssa ennen Huangshanille lähtöä. Ja mites se reissu menikään? Anna mun kyseenalaistaa dumplingien tuoma hyvä onni, mutta ainakin ne maistuu ihan hyvältä. Sitten muita uuteen vuoteen liittyviä perinteitä on lakanoiden vaihto, pieni koristelu ja mun host perheellä olohuoneen lattialla nukkuminen uuden vuoden yönä. Ei haitannut, etten päässyt osaksi tuota perinnettä; mulla on oikein kiva sänky omassa huoneessa. Ja vielä viimeisenä juttuna mun host äiti antoi mulle uudet sukat (mansikkasukat), jotka oli tarkoitus laittaa jalkaan seuraava aamuna. Niin tein.

 Koska tunnun kärsivän nuoruusiän dementiasta, mulla ei ole melkeinpä mitään mieleenpainuvia muistikuvia tiistaista, joten oletetaan, että silloin ei tapahtunut paljoa ihmeellisyyksiä. Eikun… käytiin me aamulla yhdessä paikassa syömässä kaikenlaisia katuruokia ja ostamassa mun host siskolle semmoinen kukkavalolyhty. Kuvailisin sitä paikkaa vähän semmoiseksi joulumarkkinatyyliseks mestaks; poistakaa vaan se jouluosio siitä.

 Keskiviikkona lähdettiin lyhyelle päiväreissulle Yangzhouhun, jossa mähän kävin jo viime viikolla YFU porukan kanssa. Tällä kertaa suunnitelmana oli kuitenkin mennä sinne syömään aamupalaa, katsella vähän paikkoja, syödä lounas ja tulla takaisin kotiin. Aamulla ennen lähtöä host vaari vähän kuin ”valeli” host isän keitetyllä kananmunalla (jossa oli yhä kuoret), koska mun host isällä oli syntymäpäivä. En tiiä, mikä juttu tän takana oli. Sen jälkeen kumminkin lähdettiin Yangzhouhun, toteutettiin toi päivän agenda, ja yhden aikaa lähdettiin tulemaan takas kotiin päin. Ruoka oli kyllä ihan hyvää, mutta ajatellen sitä, että Yangzhoun etäisyys Nanjingiin on vähän kuin etäisyys mun kotoa eteläsatamaan, mutta ekstrahauskuutena se, että ajaminen sinne kestää kuitenkin aika saman verran kuin meiltä Tampereelle, en tiiä, lähtisinkö ite sinne ajamaan vaan ruoan takia. Onneks autossa nukkuminen on aika kivaa ajanvietettä. Keskiviikkoiltana annoin vielä mun host isälle lahjaks ite piirtämäni muotokuvan siitä ja mun host siskosta. Se tais olla aika iso yllätys, mutta varsinkin mun host äiti oli siitä kuvasta aika innoissaan.

Muotokuvainnostus ei laantunut yhdessä yössä; torstaiaamuna mun host äiti toivotti mulle ”huomenta” varmaan innokkaammin kuin kahteen kuukauteen ja sain myös erittäin isohkon aamupalan normaaliin verrattuna. Ei valittamista, ja ei ollut sen puoleen lounaassakaan😋. Muuten torstai kului paljolti opiskellessa ja iltapäivällä puolmaratonin pituisesta juoksulenkistä. Lisämaustetta tuohon juoksulenkkiin toi se, että puolivälin tienoilla mun teki aika paljon mieli mennä vessaan ja koska tottakai just tolloin mulla ei ollut omia papereita mukana ja kiinalainen vessa ei niitä myöskään tarjonnut, pyyhin sitten takamukseni vaahteranlehteen, #älätuhlaapaperia. Oli fiksu päätös mennä juoksemaan torstaina, koska torstai-perjantai välisenä yönä Nanjing hautautui lumeen.

Onneks mulla olikin jo aivan muita suunnitelmia kuin juokseminen, nimittäin ruokavarastojen täyttäminen. Perjantaina meninkin Darian kanssa brunssille siihen samaiseen ravintolaan, jossa syötiin myös viime perjantaina. Ja kolme tuntia brunssista mentiin siihen samaiseen ravintolaan lounaalle, jolloin tilasin sen samaisen salaatin, jonka tilasin myös viime perjantaina. Ei tuomintaa, se on oikein hyvä salaatti. Lounaan jälkeen otettiin yhdessä taksi kaupungin toiselle puolelle (no ei nyt ihan), koska jos vaihtoehtoina oli vajaa 1.5 tunnin metromatka vaihtoineen tai n. 25 minuuttia taksilla, en tunne huonoa omatuntoa, jos toisinaan valitsen sen taksin. Hintaa sillä taksimatkalla oli reilut viis euroa, ja vaikka metromatka olis ollut sen 50 senttiä, niin hyvät ystävät, aika on rahaa. Menin siis palauttamaan kirjaston kirjaa kirjastoon, joka sijaitsi aika lähellä vielä silloin kun asuin sillä puolella kaupunkia. Aina ei mee nallekarkit tasan.   

Koska säännöt määrään mä, aion nyt ensin kirjoittaa sunnuntaista. Silloin menin mun host perheen kanssa leffaan kello kymmeneltä aamulla. Niin, siis kymmeneltä sunnuntaiaamuna. Leffasaliin selviytymisen jälkeen päättelin melko nopeasti, että kiinalaisissa leffateattereissa ei taida olla ikärajoja, koska mukana oli mun 6-vuotias host sisko, joka alkoi itkemään ennen varsinaisen elokuvan alkamista trailereiden aikana. En ihmettele miksi, koska hän on vielä lapsi ja hänen maailmassaan on varmaankin vielä yksisarvisia ja vaahtokarkkipilviä, ja se on täysin okei. Host äiti sitten rauhoitteli host siskon, joka selvisi leffan läpi istumalla vuorotellen molempien vanhempien sylissä. Kyseessä oli siis kiinalainen leffa (jossa oli englanninkieliset tekstitykset) 4D- esityksenä. Juoni tiivistettynä oli kutakuinkin se, että Aurinko on posahtamaisillaan ja Jupiter imaisemassa maan sisäänsä, ja olisi aika kiva estää tätä tapahtumasta, eli pikku projekti edessä. Mun mielestä oli aika huvittavaa, kuinka joissain kohdissa sitä elokuvaa kiinalainen astronautti puhui kiinaksi venäläiselle astronautille ja se venäläinen puhui venäjäksi takaisin, mutta ne molemmat  kummiskin ymmärsi aivan täysin toisiaan.             Lauantaina tällä pallonpuoliskolla ei tapahtunut paljokaaan, mutta toisin oli siellä kotona. Oon tähän mennessä ollut aika onnekas, enkä oo aikaisemmin menettänyt ketään omaisia, enkä oikein tiedä, miten pukea fiilikset sanoiksi. Mummo oli hieno ihminen ja nähnyt sekä kokenut niin paljon, ja oon pahoillani, etten pystynyt osallistumaan hautajaisiin. Pidin kuitenkin oman hiljaisen hetkeni täällä. Lepää rauhassa, mummo❤.

Tällä hetkellä istun pitkästä aikaa luotijunassa matkalla kohti Pekingiä. Ja hyvä muuten, että ostin junaliput, koska lentoliikenne on väliaikasesti pysähtynyt Nanjingissa lumen takia. Parin yön aikana lunta kertyi varmaan noin 15 senttimetriä, mikä Nanjingin mittapuulla on semi paljon. Ei nää rassukat oikein tiedä, miten handlata lunta. Mutta siis monien mutkien jälkeen onnistuin vihdoin järjestämään matkan Pekingiin näkemään mun vaihtarikavereita ja toki itse kaupunkia. Näin uuden vuoden lomien aikaa junaliput on kuitenkin aika tiukassa (koska kaikki haluaa matkustaa kotikaupunkeihinsa näkemään perhettä), joten Meten takamus matkustaa Pekingiin bisnesluokassa. Hintakin oli sen mukainen, ja takas päin mennään ihan 2-luokassa, mutta hei, onhan tää kyllä aika vau;)).

MTO+loman eka viikko

Viime viikolla mulla oli Mid Term Orientation, jolloin kaikki me Kiinassa olevat YFU vaihtarit kokoonnuttiin tänne Nanjingiin viideks päiväks yhteen. Jotenkin mulla oli ollut aika ristiriitaiset fiilikset tosta valmennuksesta etukäteen, enkä tiennyt oikein mitä odottaa. Pitkälti toi fiilis johtui myös PAOsta, koska vaikka niin huippu kuin se olikin, mua ei millään huvittanut mennä taas leireilemään viideks päiväks johonkin perämetsissä olevaan  ”hotellin” virkaa toimittavaan tulitikkurasiaan, josta puuttuisi toimivat suihkutilat. Siks olikin aika iso yllätys, että me yövyttiin ihan oikeasti HOTELLISSA, joka sijaitsi vieläpä melkeinpä keskustan vieressä. Ja koska majoitustilat oli ollut oikeastaan ainut asia, josta olin ollut vähän huolissani, niin nyt kun ne olikin aika luksusmaiset PAOon verrattuna, ei ollut enää mitään murehdittavaa. Tai no, ehkä melko suurehko univelka, jonka ehdin neljän yön aikana kartuttaa. 

      Aivan niin kuin PAOlla, meillä oli taas jonkin verran ”oppitunteja” neljässä eri ryhmässä, mutta selkeesti vähemmän PAOon verrattuna. Iltaisin meillä oli aina vapaata aikaa kierrellä Nanjingia, ja koska mä satun asumaan täällä, toimitin toisinaan vähän turistioppaan virkaa, ja vein mun vaihtarikaverit näkemään Nanjingin parhaita puolia. Ekana iltana mentiin melkein koko porukka laulamaan yhdessä karaokea ja juomaan kuplateetä, tokana iltana kävin juoksemassa yhden vaihtarikaverin kanssa ja sen jälkeen kokoonnuin 10 muun vaihtarin mukana kahden hengen hotellihuoneeseen viettämään iltaa. Muina iltoina tuli paljolti käveltyä ja kierreltyä pitkin katuja sekä testattua paikallisia herkkuja. Muutamana yönä tilattiin myös porukalla McDonald’sia hotellille 1-2 aikaan aamuyöstä, koska miksei. Multa myös löytyi yks pussi salmiakkia, jota annoin muiden maistaa. Tähän mennessä kaikista, joille oon tarjonnut salmiakkia, yks hollantilainen tyttö on tainnut oikeasti jopa pitää siitä. Sen sijaan italialaisen, amerikkalaisen, norjalaisen, virolaisen, kiinalaisen, tsekkiläisen ja saksalaisten mielestä se ei ole ollut kovinkaan hyvää.

                            

      Perjantaina meillä oli vielä päiväreissu Nanjingin lähellä sijaitsevaan kaupunkiin, Yangzhouhun, jossa on reilut 4 miljoonaa asukasta. Ihan kiva pikkukaupunki, semmoinen 3,5/5, vähän liian pieni mun makuun. Maisemat oli ihan kivat, mutta siellä oli myös paljon kylmempi Nanjingiin verrattuna. Leipomosta sai kuitenkin mun lempikeksejä aika hyvään hintaan; kaks keksiä maksoi 20 senttiä.

                             

                            

     Mutta paras puoli MTOssa oli ehdottomasti kaikki muut vaihtarit. Oli ihan mahtavaa nähdä kaikkia niitä huipputyyppejä taas ekaa kertaa viiteen kuukauteen. Muodostin neljän Pekingissä olevan vaihtarin kanssa semmoisen nelikon, jossa hengattiin aika paljon noiden päivien aikana. Yks niistä oli virolainen, jonka kanssa suunniteltiin jo vierailuja toistemme luo (välimatka on niin lyhyt;D), yks niistä oli tää yks kansainvälisimmistä tyypeistä, jonka oon ikinä tavannut, nimittäin se tsekkipoika (jolla oli enää kuuden eri aikavyöhykkeen kellot taustakuvana), ja yks oli saksalainen jäbä, jonka kanssa yritin puhua muutamaan lauseen mun kiinanopiskelusta vaurioituneella saksalla saksaksi ja jaettiin keskenään myös hyvää vertaistukea, koska molemmille meille on suotu vuosisadan herkimmät vatsat (suuttuuvat toisinaan suunnilleen siitä kun juo vettä).
                               

     MTO oli ehdottomasti yks mun parhaista viikoista täällä Kiinassa ja oli aika haikeeta sanoa lauantaina heipat kaikille, kun monien kanssa nään seuraavan kerran ehkä kesäkuussa, jos toinen self-trip trip toteutuu, joidenkin kanssa en ehkä enää ollenkaan. Se tuntuu aika hurjalta. Ainiin, jotkut oli semi kiinnostuneita tulemaan vierailulle Suomeen ja lupasin majoittaa, mikäli tulevat käymään. Hupsista, sori äiti; saattaa olla vieraita tulossa.

Ja nyt takana onkin jo melkein ensimmäinen ”virallinen” täysi lomaviikko.  Maanantaina kävin vielä näkemässä Lillyä ja Georgiaa ennen kuin Georgia lensi Hainanille koko loppuloman ajaksi ja Lilly tekemään mitä nyt tekeekin host perheensä kanssa. Jotenkin siinä kävi niin, että päädyttiin kolmisteen ostamaan neljä pehmolelua; Lilly osti siskolleen possun, mä ostin Lillylle pizza siivun, ja Georgia osti mulle sekä possun että Burgerin. Tällä kertaa kukaan ei ostanut Georgialle uusia pehmoja, mutta jotenkin hänelle on niitä ehtinyt kertyä jo neljä kappaletta täällä Kiinassa, ja sitä paitsi lupasin ostaa hänelle seuraavalla kerralla donitsin (siis pehmoleluna). Pehmolelujen lisäks tuli myös ajettua niin takseilla kuin dideilläkin (Kiiina Uber) vähän tarkoitettua enemmän; kiitos siitä kuuluu meidän kolmen loistaville karttapäille ja ajanhallintataidoille.

    Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli vaan paljolti opiskeltua, nukuttua ja urheiltua, ei mitään sen ihmeellisempää. Eilen kävin näkemässä Dariaa, joka on kolmas YFU vaihtari täällä Nanjingissa, mutta koska Daria käy eri koulua ja hänellä on aina menoa, ei tule tavattua hänen kanssaan niin usein. Vietettiin eilen kumminkin oikein kiva päivä sisältäen vähän shoppailua, paljon ruokaa, ja semisti niin hyviä kuin huonojakin vitsejä.

     Oon tällä viikolla myös ylläpitänyt YFU Suomen instagram-tiliä, ja päivitellyt sinne vähän mun kokemuksista täällä Kiinassa. Se on itse asiassa ollut yllättävän hankalaa tiivistää sanottavansa kuvateksteihin, kun oon tottunut kirjoittamaan vähän pidemmin tänne blogiin. Mutta hauskaa se on ollut ja mukavaa ajanvietettä, vaikka mun ylläpitäjäaika päättyykin tänään. 

     Ens viikolla on kiinalainen uusi vuosi, eikä mulla ole oikeen mitään hajua, mitä mun pitäisi siltä odottaa. Kaikkialla on näkynyt valmisteluja sitä varten jo pari viikkoa, ja pitäisi sen kummiskin olla yks isoimmista kiinalaisista juhlista. En myöskään tiedä, mitä mun host perhe on tekemässä, koska kiinalainen suunnitelmista kertominen saattaa toisinaan olla vähän tulkinnanvaraista. Mutta eiköhän se tästä vielä selviä, vaikka sitten päivä kerrallaan. Mikäs siinä, sittenhän se nähdään;D.

P.S: Yritin nyt ekaa kertaa muokata tän tekstin koneella, kun sain viimein VPN:n toimimaan. Siks erilainen formaatti
P.P.S: Tähän loppuun haluun jakaa vielä yhden minitarinan, jonka kerroin myös Instagramissa. Eli kun yksi henkilö lähetti mulle kysymyksen liittyen mun ylläpitämään insta-viikkoon, että ”Mikä on hauskin/noloin/pahin väärinymmärrys mitä on tullut kielen takia?”, niin sen lisäksi, että kerroin siitä syyskuussa sattuneesta merkkien sekoittamisesta (jolloin tilasin mustekalaa nuudeleiden sijasta), päätin kertoa myös aika hauskan kommelluksen, joka sattui Georgialle pari viikkoa sitten. Nimittäin yks ilta Georgia tekstasi mulle, kuinka sen sijaan että olisi sanonut ”I need to shave my legs”, hän oli sanonut ”I need to shave my eggs”.