Ruokamyrkytys

Itse asiassa jo viime viikon lauantaina blogipostausta kirjoittaessa olo alkoi tuntumaan ei niin kovinkaan hyvälle. Pari tuntia siitä olo tuntuikin jo ei sitten niin ollenkaan hyvälle. Ja vielä muutama tunti siitä kun nukkumisen kanssa oli jo aika lailla luovutettu, kulutin aikaani guuglettamalla netistä ruokamyrkytyksen oireita ja aika lailla kaikki oireet täsmäsivät. Aivan mahtavaa.
     Ja mahtavuudet jatkuivat sunnuntai-iltäpäivällä, kun ruokamyrkytyksen pahin vaihe oli jo takanapäin, mutta päätin sitten vahingossa rikkoa elohopeakuumemittarin, ettei elämä kävisi liian helpoksi tai tylsäksi. Parasta on vielä se, että kun meillä ei ole ikinä kotona ollut ainakaan mun käytössä elohopeakuumemittaria, niin tajusin vasta hyvän aikaa jälkeen päin, miten sen rikkinäisen mittarin kanssa olisi pitänyt menetellä. Tähän mennessä olin jo hienosti tehnyt varmaankin kaiken mitä ei olisi pitänyt tehdä ja jättänyt tekemättä melkein kaiken, mitä olisi pitänyt tehdä. Mutta onneksi kyseessä oli äärimmäisen pieni ja siro mittari, joten loppujen lopuksi kaikki meni ihan mukiinmenevästi ja (ainakaan toistaiseksi) en ole menehtynyt elohopeamyrkytykseen. Jatketaan samalla linjalla.
      Tän mun ruokamyrkytyksen aiheuttajana taisi olla yksi hedelmä, jota olin syönyt lauantai-iltapäivällä; ainakin se alkoi etoa aika kovasti illan mittaan, tai sitten lauantain päivällinen, jonka maun maistoin sattuneista syistä suussani vielä sunnuntai aamullakin. Rehellisesti sanottuna ainakin tuntui siltä, että tuli koettua tähänastisen elämän koettelevimmat 13 tuntia, mutta siitäkin selvittiin. Ja ei jotain pahaa ilman jotain hyvääkin! Nimittäin ehkäpä mun host äiti ajatteli katellessaan mua istumassa huoneeni kylmällä lattialla näyttäen enemmän ja vähemmän kärsivältä, että ehkä tää voisi olla se kohta, jossa kerron lämmityssysteemin olemassa olosta. Ja niin hän näytti, että mun huoneen seinästä löytyy lämmityssysteemin ohjaustaulu. Melkeinpä kuukauden oon palelluttanut ahteriani tässä kämpässä ja nyt sain vihdoin tietää tosta. Mutta mielummin myöhään kuin ei milloinkaan😊. Ja jos joku ihmettelee, miksen ole itse tajunnut sen taulun olevan lämmityksen hallintaa varten, niin mun silmään tuo viaton taulu näyttää siltä, että jos painan vahingossa jotain väärää asetusta, käynnistän vielä pommihälytyksen. Ei huvittanut kokeilla onneani. Lisäksi lämmitys taitaa olla melko kallista, koska mun host perhe ei selkeästi yleensä käytä lisälämmitystä ja tuokin taisi olla speasiaalitilanne; en ole tuntenut tuon lämmityssysteemin läsnäoloa sitten viime sunnuntain. Tän asunnon sisälämpötila on kuitenkin noussut kahdella vaiko jopa kolmella asteella kuluneen viikon aikana, mikä on sanoinkuvailettoman mahtavaa.
      Eikä ruokamyrkytysbonukset lopu pelkkään lämmitykseen; sunnuntai-iltapäivällä sain vihdoin mun netflixin toimimaan. Sen jälkeen tuntui siltä, että elämä nousi uudelle tasolle. Netflix on siis ollut vähän kinkkinen tapaus, koska jos en käytä VPN sovellusta ja yritän kattoa jotain netflixistä, näytölle tulee teksti, että nimike on estetty tässä maassa. Ja jos käytän VPN sovellusta, näytölle tulee teksti, että ”…sinulla on välityspalvelin tai blokkauksen kiertäjä käytössä. Ota palvelu pois käytöstä ja yritä uudelleen.” Eli pähkinänkuoressa tilanne on se, että ilman VPN sovellusta ei pysty katsoa netflixiä, koska netflix on estetty Kiinassa, ja VPN sovelluksen kanssa netflix ei halua toimia, koska sen mielestä on vaan kivempaa olla toimimatta. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa sunnuntaina käynnistin, suljin, sammutin ja uudelleenkäynnistin sekä mun VPN sovelluksen että netflixin, lopulta netflix alkoikin toimia. Sen toiminta on kuitenkin vähän kuin VR:n junaliikenne, että joinakin päivinä toimii hienosti, joinakin päivinä vähän pysähdellen, ja joinakin päivinä ei toimi ollenkaan. Yleisesti ottaen ei mulla ole ollut aikaakaan murehtia netflixin toimimattomuutta, mutta kun viime viikonloppuna makasin 95% ajasta sängyssä aina silloin tällöin miettien ollako (oksentamatta) vai eikö olla (oksentamatta), netflixin toimiminen oli selkeätä plussaa.
      Ja vielä kolmas positiiviseksi laskettava puoli tässä ruokamyrkytyksessä oli se, että olihan se nyt melko tehokas dieetti. Varsinkin kun jostain syystä lauantaina kaiken ollessa vielä hyvin ei tullut syötyä niin paljoa, söin kolmen päivän aikana varmaan ehkä justiinsa 1000 kaloria. Sunnuntain aikana söin pienen puuroannoksen parilla suolakurkulla ja maanantaina sekä aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi puuroannoksen parilla suolakurkulla kera kiinalaisen leivän maussa mauton. En kuitenkaan voi suositella tätä dieettimenetelmää kellekään. Kokemuksena ja toimivuudessa arvostelisin tän dieetin asteikolla yhdestä kymmeneen miinus kaksitoista.
      Tiistaina oli sitten paluu elävien kirjoihin, joka ei käynytkään niin sulavasti kuin olin kuvitellut. Aamukymmeneen mennessä kyseenalaistin jo jokaisen sinä päivänä tekemäni valinnan ja mietin, mitä teen koulussa. Siitä pikku hiljaa lähti kumminkin arki taas rullaamaan, ja keskiviikko oli jo melkein täysin normaali, ja torstaina ruokahalun ollessa taas ennallaan totesin kaiken olevan jälleen täysin normaalisti.
      Eilen oli YFU Open day pitkästä aikaa ja päästiin tekemään saviruukut. Sain selville, että mua ei ole luotu käsityötaiteilijaksi, mutta hauskaa se oli, ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa muita YFU vaihtareita tässä Jiangsun maakunnassa. Nyt on jälleen lauantai ja edessä on neljän päivän viikonloppu, koska lähden mun host perheen kanssa Keltaiselle Vuorelle. Elämä hymyilee taas:)).            

                    
 
P.S. Tänään on 1. joulukuuta!!!

Talvi tekee tuloaan

Tasan kuukauden päästä on jouluaatto. Tasan viikon päästä alkaa joulukuu. Pieni joulun kaipuuntunne alkaa kieltämättä tuntumaan, vaikka tähän mennessä onkin mennyt melko lailla ilman. Tuskin oon ees huomannut, että tässä mennään kovaa vauhtia joulukuuta ja joulua kohti, koska täällä Kiinassa se ei näy sitten niin mitenkään. Lämpötila laskee ja pimeys lisääntyy, mutta jouöParissa hassussa puussa oon nähnyt jouluvalot, mutta muuten Kiinan joulumieli rajoittuu (ainakin toistaseksi ja varmaan vastaisuudessakin) Starbucksin joulumukeihin.
     Mutta tällä viikolla alkoi siis fysiikan tunnit. Tuskin kovinkaan suuri yllätys, että mitään en tajua. Esitän parhaani mukaan, että oon edes puoliksi mukana kopioimalla tehtävienantoja ja ratkaisuja vihkoon sitä mukaan kun niitä ilmestyy taululle. Kuitenkin ehkä jopa fysiikkaakin kiinnostavampi tai ainakin yhtä mielenkiintoinen on meidän fysiikan opettaja. Hän on hyvin omalaatuinen persoona; rento ja oikeastaan aika viihdyttävä. Tunneilla saa syödä, katsoa puhelinta (toivottavasti jotain fysiikkaan liittyvää hänen mukaansa) ja lähteä haukkaamaan raitista ilmaa jos on tarve. Yksi aivan uniikki piirre tässä opettajassa on se, että jokaisella fysiikan tunnilla suunilleen siinä puolessa välissä hän sanoo aina: ”I want to show you something about life” ja sitten me katsotaan muutaman minuutin video aiheesta, joka voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tän viikon aikana katsottiin video siitä, kuinka robotit korvaa ihmiset tulevaisuudessa, miten naisen mieliala ja käyttäytyminen vaihtelee kierron aikana, sekä Tomin ja Jerryn kiitospäivä. Kaikkien videoiden takaa löytyy aina jokin suurempi kokonaiskuva, josta keskustellaan sitten jälkeenpäin.
     Fysiikan tuntien lisäksi tätä kouluviikkoa on värittänyt pari muutakin normaalista poikkeavaa kokemusta. Maanantaina liityttiin Lillyn ja Georgian kanssa koulun British Columbia puolen korisjoukkueeseen ja eka peli on jo parin viikon päästä. Niinpä päätettiin Lillyn kanssa alkaa treenaamaan korista lounastauoilla, mikä näytti selkeästi olevan jotain normiraameista poikkeavaa; fakta kun on se, että varsinkaan meidän koulussa tytöt ei pahemmin pelaa korista tai harrasta paljoa urheilua. Niinpä saatiin kaikenmaailman yleisöä sisältäen mm. meidän treeniä videoivan liikan opettajan ja melko arvioivia katseita heitteleviä oppilaita katsomaan kun harjoiteltiin tekemään koreja. Kumpikaan meistä ei olisi pistänyt pahakseen, jos oltaisiin saatu harjoitella rauhassa, mutta aina ei mene nallekarkit tasan. Ehkä ens viikolla me pelaamassa ollaan jo niin perusnäkymä, että kukaan ei välitä kiinnittää meihin sen kummempaa huomiota. Niin ainakin toivon, mutten usko😏.
      Torstaina meillä oli koulussa paloharjoitus kiinalaiseen tapaan, jossa mentiin vähän lujempaa kuin suomalaisessa versiossa. Tässä harjoituksessa ympäri koulua soi ihan kunnon palohälytys ja käytävien läheisyyteen oli tuotu pieniä laattoja, jotka ihan oikeasti savutti ja toi katkun hajun. Tavoitteena taisi olla luoda mahdollisimman lähelle todellista tulipaloa muistuttava tilanne turvallisella tavalla. Kuitenkin muutama oppilas tuntui menevän vähän paniikkiin ja yhdellä mun kaverilla oli kans aika suuria vaikeuksia johtuen siitä, että savu sai hänet näkemään kaiken vähän sumeana ja näin vaikeutti sen jo muutenkin vähän kehnoa kykyä nähdä. Hänen tilannetta ei paljoa helpottanut sekään, että kun koko koulu kokoontui urheilukentälle pukeutuneena koulupukuihin ja omistaen saman hiusvärin, kaikki näytti samalta. Jopa mulle tuotti vähän hankaluuksia yrittää löytää oma luokka siitä oppilasmassasta. Ja mulla sentään on melko virheetön näkökyky. (Hassu pikku tarina tähän väliin: viikon ensimmäisellä fysiikan tunnilla kun opettaja näki meidät ekaa kertaa, hän kysyi multa, pystynkö mä nähdä taululle kun mulla ei ole laseja. Tää opettaja vähän kuin oletti, että munkin täytyy olla puolisokea, koska näytän kiinalaiselta ja varmaan valehtelematta 2/3 oppilaista on lasit.)
       Kouluajan ulkopuolella tää on ollut aika perusviikko sisältäen vaihtarikavereiden kanssa oleskelua, ruokaa, ja hurjasti koripalloa. Nyt on meneillään melko rento viikonloppu, mutta ens viikonloppuna lähdetään host perheen kanssa lyhyelle matkalle Huangshan Mountainille. Sitä ennen on kummiskin vielä hyvin aikaa ottaa turpaan uudelta matikan testiltä, katsoa lisää videoita elämästä, ja syväjäädyttää mun takamusta täällä asunnossa, jonka sisälämpötila on ollut tänään paikoin 5 astetta kylmempi kuin ulkona.

P.S.  Myönnettäköön, että tänään on ollut erittäin lämmin päivä, mutta silti

Kolme kuukautta

Kolme päivää sitten tuli täyteen kolme kuukautta Kiinassa, mikä kuulostaa ihan älyttömältä. En voi mitenkään käsittää, että tästä vaihtovuodesta on jo melkein kolmasosa takana. Näiden kuluneen kolmen kuukauden aikana oon oppinut itestäni niin paljon ihmisenä, avartanut mun maailmankatsetta ja oppinut elämään kokonaan toisenlaisessa kulttuurissa. Lisäks oon myös ehtinyt juoda teetä ja nukkua pommiin varmaan saman verran täällä Kiinassa kuin koko sitä edeltävän elämäni aikana Suomessa.

     Ja koska takana on kolme kuukautta, voisin listata edellisen tekstin jatkoksi kolme asiaa, jotka eroaa elämästä Suomessa ja Kiinassa. En tiedä oonko maininnut tätä aikaisemmin, koska niin turhauttavalta kuin se kuulostaakin, se on nykyään jo itsestäänselvyys mulle. Nimittäin se, että koulualueelta ei saa poistua koulupäivän aikana. Koko koulualue on aidattu ja sisään pääsee kahden eri portin kautta, joiden molempien edessä seisoo vartijat. Mutta kuten Sports Day osoitti, nää kiinalaiset oppilaat ei ole tyhmiä, ja niinpä onkin aika helppo tapa syödä esim. noutoruokaa lounaaksi, jos koululounas ei miellytä. Ruoan tilaaminen ja noutaminen aidan raosta ei ole kiellettyä ja näin ei ole tarvetta poistua koulualueelta. Toinen ei ehkä niin kovin miellyttävä fakta on se, että kiinalaiset oksentaa yleisesti ottaen tosi paljon, eikä oksentaminen ole mitenkään tavatonta. Tätä aihetta en halua ehkä sen kummemmin avata, mutta on tullut kyllä huomattua. Ja viimeisenä muutama hassu fakta busseista. Ensinnäkin se, että vaikka busseissa on stop napit, ne on enemmänkin koristeita. Bussit pysähtyy jokaisella kyseisen linjan pysäkillä anyway. Ja jos on unohtanut metrobussikorttinsa kotiin, leimauslaitteen vieressä on aina semmoinen lipasto, johon voi maksaa matkan kolikoilla. Oikeasti tosi kätevä! Sitten viimeinen varsinkin mua hämmentävä piirre busseissa on se, että kun etuosassa on se taulu, joka kertoo aina seuraavan pysäkin, oon aika varma, että se taulu kertookin seuraavan pysäkin sijasta seuraavan pysäkin jälkeisen pysäkin. Jos en tunne reittiä entuudestaan, oon aina jäänyt tahtomattakin yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois. On tuottanut vähän hämmennystä silloin tällöin. (Heh, perjantai)
      Mutta nyt onkin takana vähän tapahtumarikkaampi viikko. Maanantaista keskiviikkoon melkein koko koululla oli mid-term kokeet, joten matikkaa ja kiinan kielen tunteja lukuunottamatta me vaihtarit oltiin täysin vapaalla. Kulutettiin aikaa esim. kattomalla Harry Pottereita ja nukkumalla meidän vaihtariluokassa. Torstaina ja perjantaina olikin sitten taas normi koulupäivät sisältäen muun muassa k-pop tanssiharjotukset ja koripalloa. Päätettiin myös yhdessä kysyä, voitaisiinko ottaa matikan lisäksi fysiikkaa British Columbia-puolella englanniksi. Vastaus oli kyllä, joten ens tiistaista lähtien lukkaria täydentää fysiikan tunnit. Sivuhuomiona se, että olin aivan surkea fysiikassa jo suomen kielellä Suomessa, joten tästä vasta tuleekin hauskaa.

  Torstai-iltapäivällä päätettiin Georgian kanssa viettää koulun jälkeen Thanksgiving-iltaa, joka sisälsi päivällisen Pizza Hutissa ja jälkkärin Häagen-Dazsissa. Kalkkunaa ei nyt oikein löytynyt, mutta eipä kyllä haittaakaan. Perjantai-iltana sitten taas ohjelmassa olikin leffailta, nimittäin menin kattomaan ”Fantastic Beasts: Crimes of Grindelwald”-leffan mun kiinalaisten kaverien kanssa. Sitä ennen piti odottaa heidän kaikkien lisätuntien loppumista, sillä melkeinpä kaikilla oppilailla on aina torstaisin ja perjantaisin koulun jälkeen vielä omavalintaisen lisäkurssin tunti, joka voi olla esim. valinnainen kieli tai draamakurssi. (Kukapa nyt ei haluaisi olla myös torstaisin ja perjantaisin koulussa puoli kahdeksasta puoli kuuteen.) Mutta niiden tuntien jälkeen siis haettiin laatupäivällinen Mc’Donaldsista, joka syötiin lopulta ihan siellä elokuvasalissa ajanpuutteen takia. Tää oli mun toinen kerta kiinalaisessa leffateatterissa, ja pari uutta huomiota jotka tein, olivat 1. leffa voi alkaa tosi yllättäen; eka tulee mainos ja sitten seuraavana ruudulla näkyy sen elokuvan alkutekstit ja 2. kiinalaiset saattaa ihan surutta puhua myös leffan aikana. Tekstitys oli kiinaksi, mutta onneks äänet englanniks eikä dubattuna. Leffan jälkeen mun pitikin sitten kiitää kotiin, koska satun edelleen asumaan niin sanotusti Saharan toisella puolella ja kotiintuloajoista ollaan paikka paikoin aika tiukkoja. Ja pakko sanoa, että paluumatka oli aikamoinen seikkailu, koska perjantai-iltana joka ikinen olento tuntui haluavan mun olevan myöhässä, ja Nanjingin julkinen liikenne tuntui toimivan Helsinkiäkin huonommin, vaikka täällä asuu 7,5 miljoonaa ihmistä enemmän. Ja sitten kun lopulta pääsin ulos bussista ja kiisin kohti meidän taloyhteisöä, kiitos suuntavaistoni (jollaista en omista) onnistuin menemään sisään vielä väärän taloyhteisön pihapiiriin. Juttu kun on se, että täällä missä mä asun (kutsun tätä itseasiassa pelikentäksi)  kaikki rakennukset näyttää aivan samalta. Hirveä kasa korkeita taloja ja samanlaisia portteja, joiden edessä seisoo vartijoita samanlaisissa puvuissa. Mutta onnistuin lopulta löytämään tieni kotiin ajoissa.

 

  Eilen oli meidän koulun jonkinmoinen syysreissu, nimittäin grilliretki puistoon. Henkilökohtaisesti voisin sanoa, että kyseessä oli aamupalagrilliretki, koska tää homma tapahtui aikavälillä 9.30-12.30. Siellä puistossa oli vieri vieressä takkapaikkoja ja koulun puolelta sai tulitarpeet, mutta oppilaat toi ite kaikki ruoat, aterimet, pihdit ja muutkin mahdolliset tarvikkeet. Jotenkin tuntui vähän riskaapelilta peliltä antaa jonkun arviolta 300 oppilaan pitää pystyssä omia grillibileitä vieri vieressä ilman sen kummempaa valvontaa. Kuitenkaan mikään, minkä ei olisi pitänyt syttyä palamaan, ei syttynyt palamaan (ainakaan mun tietääkseni), joten ehkä se tuntui mun mielestä hassulta vaan siksi, että en oo tottunut moiseen. Tää oli kyllä kiva tapa viettää aikaa mun kiinalaisten kavereiden kanssa, kun niillä ei ole lähes ikinä vapaa-aikaa, mutta mielessä kyllä kävi, että onko marraskuu se oikea kuukausi grillaukseen. Edes Nanjingissa ei ole kovinkaan lämmin tähän vuodenaikaan.

    En olisi muuten ikinä kuvitellut odottavani maanantaita näin innokkaasti. Juttu kun on se, että aamulla varmistin sen, ettei tästä päivästä voisi tulla huonompi kuin miten se alkoi ajattelemalla, että viikon pitkä juoksulenkki 9°c lämpötilassa reippaassa sateessa on hyvä idea. (Oon aika varma, että hyvällä tuurilla mun lenkkarit kuivuu ens perjantaiksi). Lenkin jälkeen palasin sitten freesinä tähän erittäin freesiin asuntoon, jonka sisälämpötila on tällä hetkellä 13 celciusastetta. Mä niin lämmitän meidän vaihtariluokan huomenna 30 asteeseen; kirjotan tätä tekstiä lapas-sormikkaat kädessä.

Miten elämä Kiinassa eroaa elämästä Suomessa?

Tällä viikolla ei ole tapahtunut paljoakaan. Koulu nyt on koulua ja illat menee pääosin opiskellessa ja juostessa. Jostain kertoakseni voisin kertoa tuhannetta kertaa säästä, koska Nanjingin säästä ei voi yksinkertaisesti puhua liikaa, ja tällä viikolla sää on kyllä vaihdellut ääripäästä toiseen. Maanantaina oli kivan aurinkoinen syksyinen sää, mutta sitten tiistaista torstaihin satoi kolme päivää putkeen, joka ei ehkä kuulosta niinkään paljolta, mutta kun kuljet kolme päivää putkeen märissä kengissä ja oot aivan jäätymispisteessä, sen on yllättävän pitkä aika. Aamuisin herääminen puoli kuudelta tässä igluisessa asunnossa on riittävän epämieluista, mutta sitten kun pitäisi vielä lähteä kouluun ja ulos sateeseen jo valmiiksi läpimärillä kengillä, se ei tunnu maailman houkuttavimmalta ajatukselta. Eilen oli sitten taas melkein kuin kesä sää ja tänään pilvistä. Eli tässä on nyt melkein koettu kaikki neljä vuodenaikaa viikon sisällä.
       Mutta tosiaan koska tässä ei ole mitään ihmeitä tapahtunut, niin ajattelin, että voisin listata joitakin eroavaisuuksia verrattuna elämään Suomessa ja Kiinassa. Joitakin ehkä vähän isompia ja joitakin ihan pikkujuttujakin. Oon aina maininnut näitä silloin tällöin, mutta nyt voisi olla aika ottaa kunnon katsaus.
       Ensimmäiseksi haluaisin suunnata katseen koulunkäyntiin. Koulupäivät on pitkiä ja opetus aika luentomaista, se nyt ei ole mitään uutta. Mutta yks asia minkä tajusin muutama viikko sitten, on se, että jotkin oppikirjat saattaa olla paikoin todella kaupallisia. Esimerkiksi meidän koulun englannin kielen kirjan yks suurimmista sponsoreista on BMW, ja sen kirjan tehtävien joukossa oli kokonainen aukeama, jonka olisi pitänyt olla siitä, ”how to make a car”, mutta sen sijaan se oli ”how to make a BMW”. Ja näihin tehtäviin liittyen katsottiin video, jossa kerrottiin kaikista BMW-autojen ominaisuuksista, hyvistä puolista ja myös vähän siitä, miten se auto tehdään. Toinen asia, minkä oon huomannut perustuen englannin kielen tunteihin on se, että monet tehtävät on niin sanotusti todella suoria, eikä sovella paljoakaan. Esimerkiksi jos katsotaan video, jossa kerrotaan, että tämä auto kulkee jopa 270 km/h, niin sitten kysymys on on suoraan se, kuinka lujaa tämä auto kulkee, eikä esim. mainitse kolme taustatekijää, minkä takia tämä auto kulkee jopa 270km/h. Kuitenkin tää on mun pelkästään englannin kielen tunteihin perustuva mielipide, enkä oo mikään paras mahdollinen arvostelija, koska oon rehellisesti sanottuna käyttänyt varmaan reilusti yli puolet tunneista Harry Potterin lukemiseen. Tän viikon aikana meidän enkun ope tuli ihan oikeasti kysymään multa, missä mun Harry Potter on ja miksen lue sitä. Vastaus oli se, että olin lukenut koko sarjan edellisenä yönä loppuun. Hups.
      Ja koulunkäynnistä vielä pari asiaa. Haluun vielä kerran nostaa esille sen, kuinka kiinalaiset nuoret ei ihan oikeasti urheile melkein yhtään. Paljolti senkin takia, ettei niillä ole aikaa, koska kaikki aika menee opiskeluun, mutta mun mielestä monien kunto on hälyttävän huonossa hapessa. Lokakuun loppupuolella koko koululla oli kuntotestit, joissa oli muun muassa tytöillä 800 metrin juoksu ja pojilla 1000 metrin juoksu. Yks pojista tyhjensi sen koko vatsan sisällön radalle yrittäessään juosta sen 1000m. Ja silloin kuukausi sitten Sport Dayna moni tyttö talutettiin pois radalta 800 metrin jälkeen. Toinen vähän ihmetyttävä juttu on se, kuinka varmaan puoli koulua ostaa joka päivä koulun snack bar:ista itselleen jäätelön ja toinen puoli ostaa ”kiinalaista leipää” (joka siis ihan oikeasti menisi jälkiruoasta), mutta silti kummiskin suurin osa oppilaista on tosi laihoja ja siroja jos niin voi sanoa. Monilla ei ole paljoakaan (ollenkaan) lihaksia, mutta tuntuu, ettei kukaan myöskään liho laisinkaan, vaikka (epäterveellinen) napostelu on tosi yleistä.
     ”Personal space” (varsinkaan suomalaisen käsitteen personal space”) ei todellakaan oo juttu täälläpäin. Varsinkin koulussa ei oo mitenkään tavatonta, että sekä pojat että tytöt kävelee keskenään käsikädessä tai on kuin siiamilaiset kaksoset. Monesti myös keskustellessa jonkun kanssa, ollaan ihan kiinni toisissa vaikka vieressä olisi reilusti vapaata tilaa. Oon huomannut, että mäkin oon nykyään selkeesti lähempänä silloin kun keskustelen mun vaihtarikavereidenkin kanssa, mutta nää kiinalaiset (varsinkin nuoret), kuvainnollisesti istuu toistensa syleissä. Ja metrossakin ai että se on ärsyttävää, jos koko metro on tyhjä, mutta sitten joku päättää tulla jakamaan sun kanssa just sen nurkan, johon oot asettautunut, vaikka siinä samaisessa yksikössä olisi 10 muutakin vapaata nurkkaa. Muutenkin kiinalaiset on selkeästi ns. häikäilemättömiä kuin suomalaiset (tosin se ei nyt paljoa vaadi). Jos kadulla henkilö x haluaa ottaa kuvan henkilö y:stä, x ei mitenkään peittele sitä, että hän ottaa kuvan henkilö y:stä, vaikka x ja y eivät mitenkään tunne toisiaan. Ja kiinalaiset ottaa muuten ihan törkeästi valokuvia. Varsinkin omista lapsistaan, mutta kaikki aikuisetkin haluaa kuvauttaa itseään milloin minkäkin pylvään ja puskan edessä.
      Näiden kahdentoista viikon aikana oon myös huomannut, että monet kyltit on englanniksi aika hauskoja. Englannin kielen taito on yhä melko harvinaista vähänkin vanhemmassa porukassa, joten ehkei ole ihmekään, että kylttien käännökset ei ehkä ihan täysin vastaa alkuperäistä tekstiä. Kerran tai pari se käännös on tainnut olla niin kaukana, että en edes tajunnut sen kyltin ideaa

      Kahvilakulttuuri ei myöskään ole juttu Kiinassa. Oikeastaan kaikki paikat on noutopisteitä, eikä melkein missään edes ole aluetta, johon mennä istuskelemaan ja nauttimaan kahvia tai teetä tai mitä ikinä. Melkeinpä ainoat ihan oikeat ”kahvilat” on Starbucks (joka on muuten täällä vielä kalliimpi kuin Suomessa) ja semmoinen semikallis jätskipaikka nimeltään Häagen-Dazs. Suoraan sanottuna en ollut edes ajatellut tätä asiaa sen kummemmin, koska täällä ollessa oon itekin tottunut aina vain noutamaan teen ja jatkamaan matkaani suoraan siitä jonnekin. Mutta kerran, kun oltaisiin porukalla haluttu mennä istumaan johonkin kahvilaan juttelemaan, niin tajuttiin, että ei muuten ole pahemmin kahviloita, johon mennä.
      Ei nää eroavaisuudet tähän lopu, mutta nää nyt tuli mieleen tällä hetkellä. Jatkan näiden listaamista sitten, kun saan taas kerättyä kivan nipun. Anyway, huomenna alkaa midterm examination, joka on näille oppilaille painajainen, mutta ḿeille vaihtareille se meinaa erittäin rentoja koulupäiviä. Yht’ äkkiä maanantai ei kuulosta laisinkaan hassumalta ajatukselta.😋

P.S.  Jossain kohtaa kun ajauduttiin Georgian kanssa keskustelemaan suomalaisesta saunasta, niin hänen mielestä saunassa oleminen on ”kuin olisi tulipalossa, mutta jostain kumman syystä ei juokse karkuun. En tajua saunoja.” Mun mielestä aika hauskasti sanottu.😂
P.P.S. Hyvää isänpäivää❣

Joulu on peruttu

Nyt kun on jo marraskuu ja Halloween on takanapäin, jouluhypetys voi viimein alkaa. Ainut vaan, että teknisesti ottaen mun seuraavaan jouluun on vielä 415 päivää, koska joulu ei tosiaankaan oo juttu Kiinassa. 50 päivän päästä kun muut viettää jouluaattoa, mä nousen 5:28 mennäkseni kouluun. Onneks meidän vaihtarivastaava koulussa sanoi, että voidaan saada puoli päivää vapaaksi jouluaaton kunniaks. Laatu korvaa määrän, joten ehkä me neljä vaihtaria vietetäänkin yhdessä kaikkien aikojen joulu tässä jouluttomassa maassa.
    Mutta koska marraskuu alkoi vasta neljä päivää sitten, nyt ei ole edes aikaa murehtia joulun puuttumista, koska muut asiat pitää kiireisenä. Huomenna British Columbia puolen oppilailla alkaa viikon kestävä Mid term examination, joka on melkein yhtä iso juttu kuin tammikuun Final examination. ”Peruspuolella” tää examination on viikon päästä. Ja muutenhan saisin oleskella rennosti koko peruspuolen koeviikon ajan, mutta sitä ennen myös mun täytyy osallistua British Columbia puolen matikan kokeeseen. Ja koska alotin matikassa kaksi viikkoa sitten, mulla oli toisin sanoen tää viikonloppu aikaa oppia kaikki, mitä nää on opiskellut viimeisen kahden kuukauden aikana.  Onneks mun ei tarvitsekaan päästä läpi, ja oonkin jo hienosti pohjustanut matkaani tässä matemaattisten pettymysten ristiaallokossa keräämällä kutakuinkin kaksi-kolme hylättyä matikan testeistä semmoisen viikon sisään. Matikan opettaja ei anna meille vaihtareille tarkkaa arvosanaa, mutta mun taidot kyllä riittää laskemaan, että jos koko testissä sain tasan yhden tehtävän (joka oli muuten monivalintakysymys) okein, se ei ehkä riitä läpipääsyyn normi standardeilla. Ah, tuskin maltan odottaa keskiviikon mammuttimaista koetta.
      Matikan rimanalitusten ohella tää viikko on ollut aika tavallinen viikko sisältäen kiinan opiskelua, ensimmäistä kertaa sitten kolmeen viikkoon kunnon juoksemista, ja tottakai Lillyn ja Georgian kanssa valtaisan Nanjingin exploraamista. Maanantaina koulun jälkeen päätettiin valita sattumanvaraisesti metrokartalta joku pysäkki ja mennä katsomaan, mitä sen lähistöltä löytyy vai löytyykö mitään. No eipä löytynyt. Sitten päätettiin kokeilla vielä toistakin sattumanvaraista pysäkkiä, joka osottautui melkeinpä yhtä tyhjäksi. Tiistaina koulun jälkeen päätettiin kokeilla vielä kolmatta sattumanvaraista pysäkkiä, joka osoittautuikin nappivalinnaksi; me löydettiin IKEA! Ikea, joka myy jopa pipareita, adventtikalentereita ja kaikkea muuta mahtavaa. Siellä kierrellessä mietittiin, että vähän harmi ettei ole asuntoa, jota sisustaa, mutta onneksi se ei estä hyödyntämästä Ikean ruokavalikoimaa.

       Perjantaina ruokaseikkailu jatkui taas, kun valittiin Lillyn ja Georgian kanssa uusi ulosköynti Xinjiekou metroaseman kahdestakymmenestä neljästä  eri uloskäynnistä. Päädyttiin kokeilemaan yhden varmaan koko keskustan kalleimman kauppakeskuksen crepe-valikoimaa ja myös kallista jäätelöä, jotka oli molemmat hyviä. Toimivat hyvänä alkupalana, josta jatkettiinkin sitten päivälliselle intialaiseen ravintolaan. Ruoan tilaamisen kannalta oli vähän hämmentävää, pitäisikö tarjoilijalle puhua englantia vai kiinaa, varsinkin kun siinä ruokapaikassa eri tarjoilijat puhui eri kieliä. Onneks ruokalistalta löytyi varmaan ensimmäistä kertaa ikinä ruokien nimet myös englanniksi ja vielä kuvien kera. Joten vinkki matkailijoille: jos et tiedä, mitä kieltä puhua tai miten ääntää ruokien nimet, osoittaminen listalta toimii aina.

      Ja nyt kun on taas päästy vauhtiin ruokapuolen kanssa, en voi olla mainitsematta yhdestä tapauksesta, joka tapahtui itse asiassa viime viikon matikan tunnilla. Tehtävän antona oli piirtää kuvaaja kakun paistumisesta uunissa ja voi hyvää päivää, kiinalaiset lapset ei selvästikään ole ikinä kokeilleet kakun paistamista. Ne ehdotti ihan vakavissaan, että se kakku pitäisi paistaa noin 300-400 celciusasteessa ja pitää siellä tunteja. Mutta eipä ollut opettajan tiedot paljoa paremmat: ”Vesi kiehuu sadassa asteessa, te ette halua paistaa sitä kakkua sitä korkeammassa lämpötilassa.” -No jos en halua paistaa mun kakkua kolme päivää, niin ehkä haluankin. Ja lisäks hänen mukaansa se kakku laitetaan uuniin siinä kohtaa kun uuni on vielä huoneenlämpötilassa, noin 20CWLVIUS, pidetään siellä koko lämpenemisprosessin ajan, hetken vakiolämpötilassa, ja sitten myös koko jäähtymisprosessin ajan.  Sai mut miettimään, että ehkä siihen on syy, minkä takia hän on matikan eikä kotitalouden opettaja.
     Nyt viikonloppuna ei ole tapahtunut paljoa ihmeellisyyksiä. Eilen vietin rennon ja mukavan päivän mun host perheen kanssa ja tänään oli semmoinen YFU China esittely, joka oli muuten vuosisadan turhin reissu mun ja myös Lillyn kannalta. Se on hyvä tilaisuus tutustua YFU-järjestöön ja toimintamenetelmiin, jos suunnittelee vaihtoon lähtöä tai isäntäperheeksi ryhtymistä; kävin itsekin yhdessä viime syksynä ja se tilaisuus oikeasti auttoi pääsemään selville, mistä tässä koko vaihdossa on oikein kyse . Mutta rehellisesti sanottuna meille, jotka on jo vaihdossa, se tilaisuus oli yhtä tyhjän kanssa. Varsinkin kun toi tilaisuus pidettiin jossain hornan tuutissa, mulla kesti yhteensä kaksi tuntia suuntaansa mennä sinne, kuunnellakseni kahden tunnin esittelyn YFUsta kiinaksi. Kai meidät haluttiin sinne, jos jolla kulla olisi sattunut olla meille jotain kysymyksiä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna en kokenut noin viiteen kysymykseen vastaamista sen arvoiseksi, että siihen meni koko sunnuntai, ja matkustin sinne ja takaisin neljä tuntia. Mutta ei aina voi olla kivaa ja kai sitä on paljon huonompiakin tapoja viettää sunnuntai, vaikka mun kohdalla toi tapahtuma pääsee kyllä listan kärkisijoille.

      Huomenna sitten onkin taas koulua. Viime torstaina meidän kouluun tuli ryhmä Luxemburgista, mutta vielä ei olla ehditty tavata niitä, ja valitettavasti ne lähtee jo keskiviikkona. Ehkä kuitenkin ehditään vähän tutustua niihin, ja kuka tietää, ehkä meillä on jopa jotain aktiviteetteja niiden kanssa, ehkä mun ei tarvitsekaan osallistua kiinan kieliselle kemian tunnille seuraavien päivien aikana!:D