Nanjing-elämä jatkuu

Sanoisin, että nyt eletään rentoa aikaa. Niin rentoa, että tässähän jo oikein odottaa koulun alkua. Satun olemaan vaan sen verran menevä persoona, että en oo tottunut tämmöiseen vapaa-ajan määrään, enkä tiiä, mitä sillä tehdä:D. Ja tosiaanhan mun pitäisi hyödyntää tätä aikaa intensiiviseen kiinankielen opiskeluun, mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että kesällä tuli opiskeltua sen verran tiuhaan tahtiin, että nyt ei vaan pysty samaan. Joten mä nyt sitten laiskottelen oikein olan takaa.

    Viimeisten päivien aikana mun päivät on koostunut lyhykäisyydessään juoksemisesta, lukemisesta, hienoisesta opiskelusta ja syömisestä. Otin Suomesta mukaani 14 kirjaa ja tilanne on nyt se, että ollaan jo kirjassa numero kolme, eikä takana ole vielä edes kahta kokonaista viikkoa. Tilanne on siis sillä saralla hieman huolestuttava. Tosiaan kun mulla oli erittäin rento viikonloppu (mikä ei sinänsä ole huono asia), niin mulla oli myös loistavaa aikaa lukea. 450 sivuinen dekkari riitti just ja just kahdeksi päiväksi. Mutta ehdin mä itse asiassa kokeilla kalligrafiaakin; okein mukavan rentouttavaa puuhaa, tosin mun käden hienoinen tärinä toi hieman lisähaastetta hommaan.

    Sunnuntaiaamuna käytiin ajelemassa semmoisella pyöränkaltaisella vekottimella pitkin Yangtsejoen vartta. Näkymät oli ihan mukavat ja se menopeli oli ihan kiva ja tunnemmallinen, vaikka olkoonkin nyt niin, että kävellenkin pääsi lujempaa.  Host-äiti oli muuten tilannut mulle kakun sunnuntaiksi, kun se luuli et mun syntymäpäivä on 26.8. Aika herttaista, täytyy sanoa❣

    Viikonlopun kohokohdaksi osoittautui kuitenkin sunnuntai-iltapäivän pitkä kävely yksin vuorilla. Kävelin taas sille samaiselle näköalatasanteelle, mutta tällä kertaa päätin käydä kattomassa, mihin sieltä lähtevät portaat johtaa. Täytyy sanoa, että yllätyin hieman, koska ajattelin niiden vaan johtavan toiselle tasanteelle. Mutta ne olikin yllättävän pitkät portaat, jotka johtivat lopulta takaisin alkuperäiselle reitille, mutta sitä ennen ne johti eräänlaiselle, voisiko sanoa, kiinalaisten luontoystävälliselle kuntoilualueelle. Laitan siitä kuvan alle, mutta siellä oli siis alue, jossa oli puiden oksista tehtyjä rekkejä, nojapuita, roikkumapuita ja renkaita, maan peitti matot. Väki siellä oli äärimmäisen miespainotteista, mutta onnistuin bongaamaan jopa yhden naisenkin sieltä. Anyway, siellä ollessani mietin, että voisin nyt tässä vetää muutaman leuan kun on tänne asti tultu. Niin tein, ja kun lopetin, tapahtui jotain äärimmäisen kummallista. Nimittäin ne miehet taputti mulle. Olinhan mä siitä otettu ja  se tuntui hyvältä. Jäin jopa vähän juttelemaan niiden kanssa, tosin erittäin lyhyesti, koska juteltiin kiinaksi. Mutta näin jälkeenpäin mietittynä, ajattelikohan ne miehet, että mä en jaksa nostaa mitään maitopurkkia raskaampaa? No, eipähän ajattele enää:).

     Sitten paluumatkalla päätin käydä katsomassa toisenkin näköalatasanteen. Mun host-äiti suositteli sitä, ja sanoi, että se on ton vuoren korkein kohta ja jos haluaa mennä katsomaan auringonlaskua tai nousua, toi on se paikka. Katoin, että sinne on kyllä muutama rappunen, mutta eihän se ole ennenkään mua estänyt. Täytyy kuitenkin sanoa, että niitä rappusia oli sitten vähän enemmän kuin muutama. Jopa Malminkartanon rappuset jää kakkoseksi noiden rappusten rinnalla. Mutta perille päästyä näkymä oli jokaikisen askelman arvoinen. Aurinkokin oli jo painumassa alaspäin ja se maisema oli vain taianomainen. Ja vielä mun onneksi satuin kiipeämään ne rappuset nopeiten ja sain nauttia siitä näkymästä täysin yksinäni sillä aikaa, kun muut vielä kiipesivät. Eräs mies totesikin, että mä oon aika nopea. Samainen äijjä pyysi myös mun wechatin, ja nyt mietin, että mitähän se ihan tarkalleen ottaen ajatteli sillä tehdä, kun se ei puhunut englantia, enkä mä puhu mitenkään kehuttavasti kiinaa. No, se on hänen ongelmansa.

      Eilen olikin sitten jo vähän touhukkaampi päivä. Tuli muun muassa testattua kiinalainen leffateatteri. Kävin mun host-veljen ja serkun kanssa ensin syömässä ihan äärettömän kivasti sisustetussa japanilaisessa ravintolassa, siis kattokaa nyt tota vaaleanpunaista kuppiakin, ootteko ikinä nähnyt mitään yhtä söpöä, ja sen jälkeen mentiin kattomaan Ant-man and the wasp. Ruoan ja leffan välissä käytiin myös pelaamassa sellaista singstar-tyylistä laulupeliä, ja se oli ihan hauskaa. Mutta nyt takaisin elokuvaan; tekstitys oli kiinaksi, mutta hahmot puhui englantia, joten ymmärsin ainakin melkein kaiken. Leffalippu Kiinassa maksaa nelisen euroa, jos ostat netissä, leffateatterissa se on noin 11 euroa, ja puhutaan siis 3D-leffalipusta.

      Tänään pääsin muuten testaamaan tän kiinalaisen skootteriajelun. Oltiin mun host-äitin kanssa menossa poliisiasemalle hoitamaan joitakin papereita, ja se sano, että ” I will take you there by bike.” Ajattelin, että kyseessä olisi ihan tavalliset polkupyörät, mutta mentiinkin hänen skootterilla. Ja mun host-äitin skootteri muuten kulkee ihan jopa viittäkymppiä, tarkistin taulusta. Se on jännä, kun skootterilla ajaminen on täällä niin kaukana kuin vai voi, jos verrataan siihen, miten esim. mä ajoin skootterilla Suomessa. Näiden skootterit kulkee vähän vaihtelevia nopeuksia, mutta kuten jo mainitsin, kukaan ei käytä kypärää, ajoasut on muutenkin mitä ihmeellisimpiä ihan puvuista ja korkokengistä aina kesähepeneisiin asti. Sitten nää kiinalaiset on keksinyt mitä luovimpia ratkaisuja lasten kuljettamiseen skootterin kyydissä. Pointsit siitä. Mutta siis Suomessa kun mä ajoin, vähimmillään mulla oli kypärä, ajohanskat, t-paita ja pitkät housut. Tänään olin kyydissä ilman kypärää (sellaista ei ollut tarjolla mailla halmeilla), ja vaatetuksena mulla oli shortsit ja t-paita. Kenelläkään ei ole silti syytä huolestua, mä olen yhä hengissä, muuten en pystyis kirjottamaan tätä tekstiä;).
     Ja nyt haluaisin jakaa muutaman tekemäni lisähavainnon esim. paikallisesta elämäntyylistä ja ehkäpä muutaman hyödyllisen vinkinkin. Havainto 1: Kiinassa jotkin asiat on erittäin edullisia, toiset taas ihan decent hintaisia. Edullisia asioita on esimerkiksi metrolla matkustaminen, maksaa noin 20 senttiä matkalta ja sama pätee busseihin. Myös ruoka on tosi edullista ja myös kirjat on melko kivan hintasia. Kävin yks päivä ostamassa kirjakaupasta kaksi kiinankielen opiskeluun tarkoitettua kirjaa, kaks vihkoa, ja kaks kynää. En tiedä, miten päädyin ostamaan kaikkea kaks; ehkä en halunnu et tavarat tuntee itsensä yksinäiseks. Kuitenkin, näistä kaikista tavaroista maksoin yhteensä noin 25 euroa, eli sanoisin, että ei paha. Kuitenkin taas vaikkapa vaatteiden hinta vähän riippuu paikasta ja merkistä. Havainto 2: Kiinassa on metsissä ja luonnonläheisissä paikoissa ihan tajuttoman paljon ötököitä ja kaupungeissa jonkin verran. Kaikki ötökät, jotka pystyy pistämään, on jotain salapoliisiötököitä, koska sitä ei ikinä huomaa taikka tunne kun ne pistää, mutta jälkeenpäin sen kyllä näkee ja tuntee, kun keho on ihan paukamilla ja kutisee. Havainto 3: Koska Nanjing on about suunilleen joka päivä kuin huonosti lämmitetty sauna, miesten keskuudessa on tosi suosittua rullata paita ylös silleen, että nännit kuitenkin peittyy. Olen pahoillani, en keksinyt parempaakaan tapaa kuvata sitä korkeutta, minkäs teet. Mutta täällä on oikeasti joinain päivinä vaan ihan.tosi.hirveän.liian kuuma. Niin kuuma, että paidan vaihtamisesta tulee valehtelematta hiki. Havainto 4: Jos haluaa matkustaa Kiinaan, täällä liikuskellessa kannattaa kuljettaa aina paperia, vaikka nenäliinoja, mukanaan, koska useimmissa julkisissa vessoissa ei ole paperia tarjolla. Eli jos nenäliinat unohtu, niin pyyhi sitten vaikka seteleihin, ihan oma valinta.  Havainto 5: Smalltallkkaaminen ei ole mikään jäätävä ilmiö täällä päin. Jos tarttee apua, niin voi mennä ihan rohkeasti kysymään tuntemattomilta, mutta vaikkapa bussipysäkillä tai kaupan kassalla mikään ei velvoita ottamaan minkäänlaista yhteyttä lähellä oleviin. Mutta jos on tulossa Kiinaan pidemmäksi aikaa kuin kahden viikon lomalle, wechat on ihan pakollinen. Wechat yhdistää täällä oikeestaan melkein kaiken, mitä voi tarvita; snapchat, whatsapp, instagram, maksaminen, kääntäjä…. You name it, wechat has it.
     Mutta siis mä olen elossa ja mulla menee ihan mukavasti, toivottavasti Suomessakin on yhä kaikki hyvin!:)

Nanjing elämää

En oo ollu Nanijingissa vielä viikkoakaan, mutta silti tää paikka alkaa ainakin jo vähäsen tuntumaan kotoisalta. Tai jos nyt ei sentään ihan kotoisalta niin ainakin mä alan sopeutumaan tänne.
     Kaikki jotka tuntee mut, tietää, että mulla ei oo minkäänlaista suuntavaistoa, mutta nyt oon oppinu suurinpiirtein viidessä päivässä kulkemaan sujuvasti perusreittejä metrolla, mikä on aika tosi hyvin. Perusreiteillä meinaan reittiä kouluun ja YFUn toimistolle, koska tällä hetkellä, kun koulu ei oo vielä alkanut, niin käyn joka arkipäivä muun neljän vaihtarin kanssa YFUn järjestämällä kielikurssilla. Meidän opettaja on 22-vuotias, ja äärimmäisen mukava. Ne tunnit on rentoja ja mukavia, välillä tauot vähän venyy, mutta ne on silti tosi hyödyllisiä ja kiinnostavia! Kyseiset tunnit saa kiinan opiskelun tuntumaan taas miellyttävältä sekä hauskalta, ja onhan se nyt paljon mukavempaa opiskella porukassa ja keskustella, kun päntätä vaan yksin kirjasta.
    Se on muuten oikeesti aika kiva, kun täällä sulaudun täysin massan mukaan ja ulkonäön puolesta voisin olla ihan hyvin paikallinen. Kukaan ei kiinnitä muhun erityistä huomioita, toisin kuin muihin vaihtareihin, jotka näyttää eurooppalaisilta. Yks mun vaihtarikavereista kertoi, että kerran kun se oli kävellyt kadulla ja yks mies oli tuijottanut sitä ohi kävellessään, niin se mies oli jopa kääntynyt kävelemään takaperin, jotta se pysty tuijottamaan pitempään. En siis tosiaankaan valita siitä, että näytän samalta kuin kaikki muut. Aika isoja eroja on kyllä mun ja muiden kiinalaisten käytöstavoissa ja arvoissa. Esimerkiks mulle tekee tosi pahaa nähdä katukoiria päivittäin. Täällä on ihan törkeen kuuma, ja siellä ne vaan vaeltelee päivittäin auringonpaisteessa etsimässä ruokaa. Harmittaa myös kun en pysty tekemään asialle mitään. Nyt ei tule mieleen mitään massiivisia eroja käytöstavoissa, mutta ihan esim se, että ite annan aina bussissa paikkani vanhemmalle ihmiselle, prefeeraan muutenki enemmän seisomista, ja en etuile jonoissa.
   Mut suurimmat erot on tällä hetkellä varmaan pöytätavoissa. (Miten jotenkin aina päädyn puhumaan ruoasta?) Kiinalaisten pöytätapojen mukaan on kohteliasta ryystää ja tehdä kaikenmaailman ääniä syödessä. Puhutaan ruoka suussa, mässytetään, ehkäpä röyhtäillään, ja ollaan puhelimella. Mutta ruoka on kyllä hyvää. Mun host-äiti laittaa tosi hyviä ruokia, ja joka aterialla on aina ainakin kahta eri vaihtoehtoa riisin seuraksi. Varjopuoli on se, että aina jää ruokaa yli, eikä sitä syödä vaikkapa seuraavana päivänä, vaan se menee suoraan roskiin. Se ämpärin kokonen kulho tuli muuten jäädäkseen, joten nyt oon vaan sopeutunut ajatukseen, et jätän ruokaa. Siinä kipossa on saman verran riisiä kuin mä keittäisin kolmelle henkilölle.
    Täällä muuten melkeinpä kaikki omistaa skootterin. Ja ehk yks kymmenestä tuhannesta käyttää sen kanssa kypärää. Mut näitten skootterit ei kulje kyl mitään viittäkuuttakymppiä, en oo varmaa meneekö edes neljääkymmentä. Ei se kypärä kyl varmaan silti haitaks olis.  Ja sitten kaikki tööttäilee. Tööttäily on sen verran iso juttu, että osassa skoottereissa on semmonen uniikimpi massasta erottuva tööttäysääni. Jos on koko ajan pakko renkuttaa sitä tööttäysnappia tai kahvaa, niin onhan se kiva, että siitä ainakin lähtee kiva ääni.
    Kävin muutama päivä sitten ekaa kertaa juoksemassa Kiinan maaperällä ja ai että nautin. Mun host-äiti näytti mulle paikan, missä voi juosta, ja siitä sitten lähin menemään. Sitä ennen se kysyi multa, että juoksenko mäkiä, ja vastasin et kyllä, koska jokunen mäki silloin tällöin tuo kivaa vaihtelua. No, osottautui, että nyt oli kyse sitten puhtaasta mäkijuoksusta. Tie, jota juoksin, nousi enemmän ja vähemmän tasaisesti ylöspäin about kahen-kolmen kilometrin ajan(katoin sport trackerista). Jossain kohtaa tuli hetken aikaa alamäkeä ja sitten taas noustiin. Mutta vastapainoksi kun selvis reitin korkeimmalle kohdalle, mäen huipulle, alkoi suurin piirtein samanpituinen alamäki. Juoksin alamäen, ja sitten käännyin ympäri ja suunnilleen samaa reittiä takaisin, koska mun aivojen navigaattori ei kyennyt löytämään rinkulareittiä siinä pimeässä. (Täällä tulee tosi aikasin pimeä, suunilleen 19.30 on jo täysin pimeetä). Paluumatkalla päätin kattoa, mihin sen reitin korkeimmalla kohdalla olevat portaat vie. No, ne vei näköalatasanteelle, josta pystyi nähdä Nanjingin valojen levittäytyvän Yangtse-joen vartta pitkin silmänkantamattomiin. Oli muuten upea näky, ja aion mennä kattomaan samaiselle tasanteelle auringonlaskua varmaankin tässä viikonlopun aikana.
    Tuona samaisena päivänä ennen juoksemaan lähtemistä pelasin mun host-veljen ja -äidin kanssa semmoista kiinalaista shakkityylistä peliä. Perusideana kaks pelaajaa, toisella mustat ja toisella valkoiset napit, tarkoituksena saada pelilaudan ruudukkoon viiden oman napin rivi. Se vaati muuten enemmän ajattelua kuin uskois, mutta oli itse asiassa aika hauskaa. En ihmettele, minkä takia monet kiinalaiset lapset ja teinit on niin fiksuja, kun ne pelaa tämmösiä pelejä. Yhtenä päivänä oltiin kahvilassa syömässä ja jutustelemassa mun host-perheen tuttujen kanssa ja mun host-veli kysyi, että haluaisinko pelata yhtä korttipeliä sen ja sen tutun kanssa. Olin että mikä ettei, ja se oli kyllä ihan okei peli, mutta se oli puhdasta matikkaa. Sanotaanko, että oon tottunut vähän erilaisiin korttipeleihin, mutta kivaa vaihtelua:).
    Nyt keksin muuten yhden aika ison eron ainakin mun ja host-veljen välillä. En tiiä, käyttäytyykö kaikki kiinalaiset teinit näin, mutta hän nousee lomallakin kuudelta aamulla ja menee nukkumaan suurin piirtein klo 22. Mun host-äiti sanoi, että mun pitäis alkaa aikasemmin nukkumaan, kun tällä hetkellä menen nukkumaan siinä puolilta öin ja herään ennen kaheksaa. Yritin selittää, et noudatan eri unirytmiä lomalla ja arkena. Näillä on vissiin aina sama. Päivisin mun host-veli tekee paljolti kotiläksyjä ja opiskelee englantia, siis lomalla. Kouluaikoina se käy viikonloppuisin lisätunneilla, en nyt muista kuinka monella ja minkä pituisilla. Mutta yht’äkkiä suomalainen koulusysteemi kuulostaakin aika kivalta, vaikka en oo vielä varsinaisesti koulussa ollutkaan. LIsäks vaihtareilta ei vaadita lähellekään niin paljoa kuin paikallisilta. Meillä ei esim thank heaven oo koulupäivän jälkeen ”evening class”-tunteja, jotka kestää siis kello kymmeneen illalla. Ja koulu alkaa kello seitsemän, jos unohdin mainita. Kerron lisää näiden koulusta sitten, kun pääsen sinne asti:D.

Ensivaikutelma Nanjingista

Nyt siitä on semmoiset reilut kaks päivää kun saavuin mun host-perheeseen. Ensivaikutelma on ihan hyvä, mitä nyt tässä voi kahen päivän tuntemuksella sanoa.

   Melkein odotinkin jo, että milloin niitä haasteita ja ongelmia alkaa tulla, koska tiesin niitä tulevan ennemmin tai myöhemmin, ja nyt aletaan lähestyä sitä kohtaa.
    Okei, kuten sanoin jo, oon ollu täällä perheessä vasta reilut kaks päivää, joten en voi tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä. Kuitenkin voin sanoa sen, että aika moni vaihtari kerto omien sanojensa mukaan tuntevan melkeinpä heti jonkinlaisen yhteyden niiden host-perheeseen, eli toisin sanoen tuntu siltä, että vaihtarilla ja perheellä klikkas heti yhteen. Itelläni ei käyny ihan niin hyvä tuuri, mutta oon toiveikas, että tää tästä paranee vähitellen.
   Tässä on ollut semmoisia pieniä asioita, jotka toisinaan hieman kiristää hermoja. Esimerkiksi se, että pelkästään mun host veli puhuu englantia, ja let me be honest here, sillä on ihan hyvä sanavarasto, mut sen pitää miettiä tosi paljon asioiden ilmaisua, joten se puhe tulee paljolti sillee tooosi hitaasti. Demonstraatio: We…..are now going… to… take the metro… line 4. Ei aina, mutta välillä se puhe on tommosta, ja toisinaan se ärsyttää, onko se muka ihme? Ja on myös ollut tilanteita, jolloin joku on selittänyt mun host-veljelle jotain kiinaksi, ja sen on pitänyt kääntää se mulle englanniksi, mutta ei oo oikein osannut, tai mä oon selittänyt sille jotain englanniksi ja se ei ymmärrä sanastoa ja sitten ollaan siinä hetki silleen että hmm, what now? Kaikesta on kuitenkin tähän mennessä selvitty ihan mallikkaasti, ja sitä paitsi tää hienoinen kielimuuri on oiva lisämotivaattori mulle opetella puhumaan kiinaa mahdollisimman nopeasti;).
   Veikkaan, että tilanne helpottuu kaikin puolin sitten, kun päiviin tulee jonkinlaista rutiinia. Varsinkin, kun mä oon tottunut olemaan melko itsenäinen ja päättämään mun tekemisistä itse. Toistaseks se ei oo mahdollista, osin senkään takia, että en osaa liikkua vielä kunnolla täällä, mutta mä opettelen koko ajan.
   Ja mitä mä oon tehnyt täällä Nanjingissa tähän mennessä? Oon kierrellyt mun host-perheen kanssa kaupunkia, käynyt kattomassa mun koulun sijainnin, ostanut puhelimeen kiinalaisen sim-kortin (oli muuten työmaa, toi oli yks nistä tilanteista, jolloin kommunikointi ei ihan pelannut:D), kierrellyt Nanjingin yhdessä oikein kivassa puistossa (josta lisää myöhemmin) ja syönyt ulkona, josta päästiin taas kivasti puhumaan ruoasta. Elikkä siis kävin eilen mun host äidin ja velin kanssa syömässä päivällistä ulkona niiden kahden tutun kanssa. Se ravintola oli semmonen, missä oli jokaisessa omassa pöydässä omat ”grillit”, jossa pystyi kuumentamaan ruokaa, ja ruoka haettiin vähän niikun buffet-tyyliin semmosilta tasoilta. Niitä tasoja oli muuten ihan jäätävän paljon, ja niiltä löyty kaikenmaailman lihoja, mereneläviä, kasviksia, hedelmiä, ja myös paljon jälkkäreitä. Nyt tulee muuten hauska fakta: porukka syö täällä jopa kakkua ja jäätelöä puikoilla. Ite päädyin syömään jäätelöni lusikalla, kun semmoinen oli kerrankin tarjolla. Alla on vielä kuva ravintolan pöydästä.
    Täytyy muuten sanoa, että ootan tosi paljon sitä, että pääsen luultavasti huomenna taas vihdoin juoksemaan (vaikka tuolla ulkona on semmoinen 35 astetta ja kostea ilma). Oon ollut nyt viikon ilman urheilua, ja kaipaan sitä jo nyt niin kovasti. Lisäks nyt voin kyllä kertoa, että jos en kohta pääse harrastamaan jotain muuta liikuntaa kun metron portaiden kävelyä, tuun kyllä saamaan jotain muuta kuin lihasmassaa tän vuoden aikana. Esimerkiksi kun Suomessa on totuttu syömään vaikkapa leipää ja puuroa aamupalaksi, niin nää syö nuudeleita lihan kera, munakasta, jiaozeja (en tiiä mikä se on suomeks, guuglettakaa) ja vastaavaa. Ja se astia mistä syödään… se on lähempänä ämpäriä kuin kulhoa. Ei oo vaikeaa käsittää, minkä takia kiinalaiset ei oikeen harrasta välipaloja, kun näiden aamiainen, lounas ja päivällinen on ihan JÄÄTÄVÄN kokoisia, semmosia rekkamiehen annoksia. Söin muuten tänään jotain tosi hyvää kiinalaista street foodia, eikä mulla ole mitään hajua, mikä sen nimi oli; mun host äiti tilas sen mulle ja teksti oli kiinaks, merkeillä. Pinyin on täälläpäin enemmänkin  puhumaan ja lukemaan opettelevien lasten juttu.
     Paikka, johon oon menossa huomenna mun host-äidin kanssa juoksemaan, on se oikein kiva puisto, josta mainitsin. Sanoisin, että se puisto, tarkemmalta nimeltään Xuanwu Lake(mut sitä ympäröi kiva puisto), on vähän niin kuin Nanjingin central park. Siellä käy tosi paljon porukkaa kävelemässä, juoksemassa ja viettämässä muutenkin aikaansa. Laitan tähän yhden maisemakuvan, jonka otin eilisillan puistokävelyltä.
     Ja lopuksi voisin vielä kertoa vielä vähän mun huoneesta täällä. Mulla on oma huone, jossa on thank heaven, ilmastointi. Suurimman osan lattiapinta-alasta vie parisänky, joka on yks omituisimmista sängyistä, jonka oon nähnyt. Mun host-perhe ei käytä sängyissä ollenkaan lakanoita, ja patjan päällä on semmoinen sentin paksuinen levy, jota en osaa kuvailla millään muulla tavalla, kun semmosena pahvi/lanka-alustana. Se se tuskin on, mutta mulla ei oo harmainta hajuakaan, että mikä se on. Lisäksi on oikein hyvä, että mä oon kykenevä nukkumaan vaikka kivikasan päällä, koska toi sänky ei pehmeydeltään oo kaukana kivikasasta. On se tosin kivikasaa tasaisempi ja sileämpi. Tyynykin on aika omaa laatuaan. Mutta mun ehdoton lempiosa tässä huoneessa on ikkunasyvennys, jossa pystyn lukemaan kirjoja, kirjottamaan ja vaikka vaan tuijottamaan maisemia täältä yhdeksännestä kerroksesta. Istun tässä syvennyksessä tälläkin hetkellä kirjoittamassa.
   Jos muuten unohdin mainita, niin tällä hetkellä kommunikoin täällä pääosin englanniksi, osin kiinaksi. Tavoitteenahan olisi, että vuoden lopussa kommunikoisin pelkästään kiinaksi. Well, we will see;).

PAO pähkinänkuoressa ja matka Nanjingiin

Ensinnäkin, perun sanani, toi orientaatioleiri oli ihan mahtava ja tänä aamuna tuntu äärimmäisen haikeelta, kun leiri oli ohi ja seuraavan kerran nähään ehkä joulun jälkeen. Samalla kuitenkin sitä odottaa vihdoin pääsevänsä isäntäperheen luo ja voivansa vihdoin asettua kunnolla aloilleen.
   ”PAO” on lyhenne sanoista past arrival orientation, jos joku miettii. Sen aikana meillä oli paljon pieniä oppitunteja ja porukka oli jakautuneena neljään eri ryhmään, joissa group leaderit (vapaaehtoiset) kerto meille kaikkia hyödyllisiä tietoja koulusta, kiinalaisista tavoista, sopeutumisesta yms.
    Ja tässä kohtaa haluun esitellä mun upeaa englannin kielen taitoa ja yleissivistystä. Kun yhdellä tunnilla luokan seinillä oli tyhjiä A-kolmosia, joissa luki esim. Netherland, France ja Switzerland. Tarkotuksena oli tutustua maihin, joista me vaihtarit ollaan kotosin. Eli jokaisen piti käydä kirjottamassa kaikkien maiden papereihin kolme asiaa, jotka tulee ekana mieleen siitä maasta. No, Ranskan paperin kohalla aattelin et voisin kirjottaa yhtenä kohtana Mona Lisan, kun se on Louvressa. Mut sitten mietin et sillä maalauksella taitaa olla eri nimi Ranskaksi. Päädyin sitten kirjottamaan Ranskan paperiin Leonardo Da Vinci. Ja se äijjä oli muuten ITALIALAINEN. Ja kun jokaisen piti kertoo oman maan paperista lisää, se ranskis vähän ihmetteli miks siin luki Leonardo Da Vinci. Ja mä tajusin mun virheen vasta ku se sano et sehän oli italialainen. Jaa toisena juttuna kun mun piti kertaa lisää Suomipaperista, olisin toivonu että mun enkku olis vähän parempaa. Nimittäin kun siinä paperissa luki sauna, niin sit kun kerroin et esim. meillä on kotona sähköllä toimiva sauna ja sitten puilla lämmitettävä, niin en muistanu, miten sanotaan englanniks ”halko” tai jotain vastaavaa, niin sanoin et ”you can warm it in woods.” Mulle on joskus sanottu, et ”wood” voi tarkottaa pilkottua puuta, mutta ainaki itelläni tulee ekana mieleen metsä, eli siis tiivistettynä kerroin niille, et meidän saunat lämmitetään metsillä. Miksei. Illalla yhen henkilön jokaisesta eri maasta piti vielä pitää lyhyt esitelmä kotimaastaan koko vaihtariporukalle ja silloin se meni mulla jo paremmin;).
Tuntien ulkopuolella pysty hyvin tutustumaan muihin vaihtareihin ja meillä oli kyllä superhauskaa keskenään! Sanoisin, että yleisestikään ottaen kaikkein ujoimmat ja omissa oloissaan viihtyvät tyypit harvoin hakee vaihtareiksi, joten tutustuminen oli melko simppeliä. Juteltiin tavoista meiän kotimaissa, tavoista Kiinassa, ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä.
     Vikana iltana (eli eilen) meillä oli vielä dinnerin paikalla barbeque, jolloin me vaihtarit oltiin jo kun vanhoja tuttuja. Lisäks univelat alko olla kuitattuja, mikä helpotti juttelua, kun porukka ei nukahtanu kesken kaiken. Tosin moni oli ottanu useat päikkärit päivän aikana, yks neljät:D. Ja asiasta kukkaruukkuun, en oo muuten varmaan ikinä tavannu yhtä kansainvälistä tyyppiä kuin yks tsekkipoika täällä. Äijjällä oli kaheksan eri aikavyöhykkeen kellot sen taustakuvalla, jotta se pystyy pitää yhteyttä sen frendeihin, jotka asuu muissa maissa. Nostan hattua.

Ja tällä hetkellä oon matkalla Nanjingiin tämmösellä Kiinan luotijunalla.  Matkaa Beijingistä Nanjingiin on about 1000km ja matka kestää kuulemma n. 4,5 h. Jos nyt ymmärsin tauluista (jotka on kiinaksi) oikein, niin tää juna kulkee n. 350km/h. Täällä junassa on aika paljon porukkaa, ja meillä kaikilla vaihtareilla on tosi isot matkalaukut, joten mietin sillon tullessa, että mihin ne tungetaan. Oikeaksi vastaukseksi osottautui että hattuhyllylle. Yks poika meiän ryhmässä niiku, VAAN nosteli meiän muiden laukkuja hattuhyllylle ja mä katoin sillee epäuskosena et toi ei ikinä jaksa nostaa mun laukkua, koska 1. se on tosi iso => hankala saada hyvä ote ja 2. painaa varmastikin yli 10 kiloo enemmän kuin muiden laukut. Mutta arvatkaas mitä, se nosti sen. Varotin kyllä, että mun laukku on tosi tosi painava, ja vaikka sen laukun nostaminen näytti olevan ainakin hankalampaa kun muiden laukkujen, niin se mun laukku on nyt onnellisesti hattuhyllyllä. Nyt vaan mietin et miten se saadaan sieltä alas. Mutta tässä tuli esille myös semmonen juttu, että mun pitäs käydä selkeesti enemmän salilla, et jaksan nostaa mun oman laukun. Pidetään mielessä.
    Ennen junaan menoa pääsin muiden junalla host-kaupunkiinsa matkustavien vaihtareiden kanssa nauttimaan Beijingin rautatieasemasta. Siellä ollessa tuntu siltä, että kiinalaisia on muuten PALJON. Tömän havainnon lisäks nautin parin vaihtarin kanssa terveellisen lounaan Dunkin Donutsissa kiivimehun kera. Siellä ei muuten pystyny maksaa kortilla, vaan käteisellä tai puhelimella(wechat). Niiku Kiina anteeks mitä?
     Ja nyt kun tuli ruoasta puhe, niin en osaa sanoa, tuunko lihomaan täällä 10 kiloa, laihtumaan 10 kiloa, vai säilyttämään suunnilleen tän nykyisen painon. Juttu kun on niin että ainakin tähän mennessä oon syöny täällä vähemmän kun normaalisti Suomessa, mutta ruoka on paljon raskaampaa ja rasvasempaa. Ja myös oudompaa. PAOlla meillä oli aina lounas ja päivällinen semmosen pyöreen pöydän ääressä, jossa oli vähän niikun iso pyörivä tarjoilulautanen täynnä kulhoja, jotka oli täynnä ruokaa (tsekkaa kuva). Ja niis kulhoissa oli osassa ihan kivoja ruokia ja osassa ainakin mun mielestä ihan kammottavia. Esimerkiksi yhessä kulhossa, jossa lillu kananpaloja kastikkeessa, lillu myös kanan ja kukon päät. Ja niitte jalat varpaiden/kynsien (?) kera. En syönyt.
     Anyway, toistaseks täällä on ollut ihan huippua, mutta vasta tänään ja huomenna ne oikeet haasteet alkaa, kun meen perheeseen ja pitäs actually kommunikoida kiinaks ja saada paikallisia frendejä ja semmosta. Mä teen parhaani ja katotaan, mihin se riittää:).

Day one:))

Okei, nyt tuli todistettua, että vaikka olin kahtena aikasempana yönä kerännyt kohtuullisen määrän univelkaa, ja lähtöaamuna käynyt 15km lenkillä, en silti pystynyt nukkumaan lentokoneessa ihan niin kun haaveilin. Tein mä silti mun yölentonukkumisennätyksen; melkeinpä 2,5 tuntia! Yölennoilla nukkuminen ei vaan selkeesti oo mun juttu. Mutta muuten, lento meni hyvin, laukkukaan (joka paino muuten t.a.s.a.n. 32kg, joka on jopa ylipainon yläraja) ei hukkunut, eikä ollut muita ongelmia.
    Sitten kun porukka oli koossa, niin ajeltiin bussilla Pekingin syrjäseuduille, jossa tää neljän päivän saapumisleiri pidetään ennen perheisiin siirtymistä. Locationia kuvailisin sanaparilla, jossain hornan tuutissa, en osais päätellä jos en tietäis, että ollaan Pekingissä, luontoa täällä riittää ihan mukavasti:)).En malta oottaa, että tää  leiri on ohi, eikä todellakaan sen takia, että seura ei olis hyvää, vaan koska tää rakennus missä yövytään, on…. sanottaisiinko vaikka että tässä ei oo tuhlattu voimavaroja turhiin mukavuuksiin.
     Vaikka oon ollu koko päivän superväsynyt, oon mä silti aika onnenpekka, koska taisin olla oikeasti ihan ainoa, jolla oli suora lento tänne. Kaikki muut on joutunu matkustamaan melkeenpä vuorokauden verran vaihtojen vuoksi, ja sen takia jossain kohtaa näytti siltä, että tää mesta muistutti enemmänkin ”The Walking Dead”-sarjaa kun orientaatioleiriä.
     Mikä tällä hetkellä on parasta täällä? Muut vaihtarit. Niiden kanssa tulee tosi hyvin juttuun ja pääsee samalla terästämään englannin ja saksan kielen (18 vaihtaria on Saksasta, sitten loput 9 minä mukaan lukien eri maista) taitoja ihan toden teolla. Ja mikä ärsyttää tällä hetkellä eniten? ÖTÖKÄT. Siis voi hyvää päivää kun täällä on kaikenmaailman ötököitä jättimuurahaisista heinäsirkkoihin, jotka pitää IHAN TÖRKEEN KOVAA meteliä sillee lepposasti 24/7. Lisäks tämä Pekingin ötökkäkunta on jo vajaan päivän kuluessa napsinut mun käsiä ja jalkoja varmaan ainakin viidentoista pistoksen verran.
     Sekin kyllä on myönnettävä, että tää Pekingin kuumankostea 30°c ei herätä riemunkiljahduksia, mutta on vasta preppausta Nanjingin lämpötiloja varten.
     Eka päivä purkissa, huomenna seikkailu jatkuu!

Intro

Tämän blogin tarkoitus on kertoa mun vaihtovuodesta Kiinassa, Nanjingissa. Vaihtoon lähtemisestä oon haaveillut jo lapsesta asti, ja nyt muutamien vastoinkäymisien jälkeen olen vihdoin lähdössä toteuttamaan tätä lapsuudenunelmaani💖.