Joulukoulua

Viime viikolla ei tapahtunut sen kummempia ihmeellisyyksiä; ostin pitkin viikkoa kaikenlaista täydentämään jo ostamiani joululahjoja, pelasin koripalloa, sain 6 pistettä matikan testistä josta kaikki muut sai 17-20 pistettä (/20), järjestin itteni vaikeuksiin ja sitten niistä pois (ei siitä sen enempää), ja luin kaks kirjaa. Mutta viime viikkoa piristi meidän vaihtareiden pikku joulubileet, kun perjantaina meistä vaihtareista vastaava opettaja järjesti meille pienimuotoiset joulukekkerit vaihtariluokkaan. Koristeltiin meidän luokka jouluiseksi, meille tuotiin sinne kaikenlaista syötävää (pizzaa ja jotain snackseja, erittäin jouluista), kuunneltiin joululauluja, yritettiin katsoa jouluelokuva tuloksetta , pelattiin korttia (vai korteilla?), ja vaan oleiltiin keskenämme. Se oli tosi piristävää; reilu kolmen tunnin ajan sitä tuntui oikeasti jopa vähän jouluiselta. Ja viime viikonloppu oli muuten äärimmäisen tylsä. Tai jos ei tylsä, niin aika laimea. Lauantaina satoi koko päivän ja poistuin kämpästä vain tyhjentääkseni roskikset. Muuten pääosin vain opiskelin, kirjotin ja luin. Sunnuntaina aloitin aamun juoksulenkillä, jonka jälkeen jälleen pääosin vain opiskelin ja kirjotin.

 Mutta eilen oli jouluaatto! Päivä alkoi tavalliseen tapaan klo 5:28 soivalla herätyksellä ja siitä sitten kohti koulua. Onneksi kuitenkin me vaihtarit oltiin saatu lupa juhlistaa jouluaattoa vaihtariluokassa, eikä meidän tarvinnut osallistua aamupäivän tunneille. Pidettiin suuri joululahjojenvaihto, syötiin (suomalaista!) suklaata ja muuta pientä, ja vaan nautittiin jouluaatosta. Oli hauska viimein saada kuulla kaikkien tarinat niiden lahjojen metsästyksen takana, koska oikeastaan kaikki me oltiin saatu enemmän ja vähemmän harmaita hiuksia ettiessämme toisillemme lahjoja eri puolilta Nanjingia. Lompakkokaan ei sen jälkeen enää paljoa taskussa painanut, mutta oli se sen arvoista. Koska kun tänä jouluna ei tarvinnut hankkia kuin muutama lahja, niihin pystyi opiskelijabudjetillakin sijoittamaan vähän tavallista enemmän, ja niin hankkia jotain vähän persoonallisempaa ja omaperäisempää kaikille.
                 
Lounasaikaan koko koulu tyhjeni ja suuntasi viettämään ”Art Festival”-nimistä tapahtumaa keskustan lähistölle. Sen sisällöstä en sitten sen tarkemmin tiedäkään, koska itse suuntasin vaihtariporukan kanssa ihan ydinkeskustaan tapaamaan lähikaupungista vierailulla olevia AFS vaihtareita. Se oli vähän sotku ja loppujen lopuksi lähettiin kaikki kummiskin taas eri puolille kaupunkia kuka tekemään mitäkin. Mä söin joululounaan Pizza Hutissa Lillyn ja Georgian kanssa. Ruoka oli hyvää, vaikkei niin jouluista ollutkaan. Lounaan jälkeen vaan oleiltiin kolmistaan keskustassa, ja illalla tavattiin Georgian kanssa taas nämä AFS vaihtarit ja se oli jälleen pienoinen sotku. Kiinassa on vähän epäkäytännöllistä liikkua semmoisena yli 10 hengen ”länsimaalaisporukkana”; varsinkin jos puolet näyttää siltä, ettei niillä ole mitään hajua, mitä ne on tekemässä. Mutta sen jälkeen kun AFS vaihtarit lähti takaisin kohti juna-asemaa ja kaupunkiaan, menin Georgian kanssa fantastiselle joulupäivälliselle Starbucksiin. Meidän joulupäivällinen sisälsi täyteleivän ja kaksi mehua, joita Georgia kuvaili sanomalla ensimmäisestä ”this tastes like ass” ja toisesta ”this tastes like grass”. Toimin myös Georgian ”Uber eats”-palveluna ja toimitin hänelle kanahampparin Burger Kingistä Starbucksiin. Ehkä meidän joulupäivällisen ruokapuoli oli vähän laimea, mutta seuran laatu oli loistava;).

     Tänään saatiin koko päivä vapaaksi joulunviettoa varten, vaikka kaikilla muilla olikin normaalisti koulua. Olin koko päivän Lillyn ja Georgian kanssa, ja me aloitettiin päivä lyhyellä temppelikierroksella, jonka jälkeen käveltiin Nanjingin muurilla, ja sen jälkeen päätettiin ottaa taksi yhteen kauppakeskukseen, koska metromatka sinne olisi kestänyt 51 minuuttia ja etäisyys meidän sijainnista sinne kauppakeskukseen oli 6,9 kilometriä. Löysin pari kivaa t-paitaa ja täytyy sanoa, että hyvä kun löysin ne nyt kun lämpötila hipoo nollaa, enkä esim. silloin kun se hipoi 40 astetta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt oon valmistautunut hellekauteen; sitten kun se taas päättää iskeä. 

Syötiin lounas korealaisessa barbeque-ravintolassa, kierreltiin vähän lisää, ja päätettiin ottaa taksi toiseen kauppakeskukseen, jossa on se hyvä meksikolainen ravintola (josta mainitsin viime kerralla); haluttiin mennä illalliselle sinne. Illallista ennen mentiin Georgian kanssa kokeilemaan thaimaalaista jalkahierontaa, jota voin kyllä suositella. Ne hierojat taisi olla yksiä ainoita naisia Kiinassa, joilta ihan oikeasti löytyi lihaksia, koska meistä molemmista tuntui siltä kuin meidän lihakset olisi hierottu vaahtokarkeiksi, mutta samalla se oli aika rentouttavaa. Tosin kun siihen loppuun tuli vielä vajaa kymmenen minuutin selkähieronta, sen olisin voinut mieluusti jättää välistäkin, koska se tuntui siltä kuin luustolla olisi pelattu jotain uudelleensijoituspeliä, mutta lopulta todettu, että ehkä ne onkin ihan kivat niiden alkuperäisillä paikoillaan. Ne molemmat hierojat myös kyseli kovasti kaikkea siinä hieronnan lomassa ja mun henkilökohtanen lempparikysymys oli se, kun ne kysyi, onko Georgia mun aviomies sen jälkeen kun oltiin jo kerrottu olevamme lukio-opiskelijoita. Ja lempparivastaus se, kuinka Georgia  vahingossa sanoi meidän olevan hedelmiä (shuiguo) sen sijasta et olisi sanonut meidän olevan ulkomaalaisia (wàiguò). Nyt kummiskin molemmat harkitaan jäsenyyden hankkimista tohon hierontapaikkaan😋. Hieronnan jälkeen pyörittiin nuppineuloilta (ilman sitä neulaosaa) näyttävissä tuoleissa, laulettiin karaokea, syötiin päivällinen siellä meksikolaisessa ravintolassa, istuttiin vähän lisää, ja lopulta lähdettiin kaikki suuntaamaan takaisin omia koteja.

Eli tällainen oli mun joulu tänä vuonna ja huomenna on taas normaalisti koulua. Olihan tää todella, todella, todella erilainen joulu, mutta oli ihan hauska kokemus viettää joulua kavereiden kanssa keskellä joulutonta Kiinaa. Joulufiilis tosin vähän uupui (kuuntelin eilen illalla mun joulusoittolistan kolmesti läpi, jonka jälkeen päätin lopulta vaihtaa muihin soittolistoihin), ja joulu kumminkin on perhejuhla, jonka mielummin viettäisi oman perheen kesken. En kuitenkaan sano, että olisi ollut mitenkään huono kokemus, mutta ens vuonna taidan kummiskin viettää sen perinteisen perhejoulun❤.

P.S. Hyvää joulua kaikille!😚

Neljän kuukauden jälkeen...

…tekisi pikku hiljaa mieli syödä välillä jotakin muuta kuin riisiä. Jotenkin viime aikoina on alkanut kaivata aika moniakin suomalaisia ruokia kuten riisipiirakoita ja riisipuuroa. Jep, olen tietoinen, että niissä molemmissa on riisiä, mutta ainakin eri tavalla kuin ihan vaan keitettynä. En myös pistäis laisinkaan pahakseni korvapuusteja, makaronilaatikkoa tai paahdettua ruisleipää tomaateilla. Kuitenkin noiden löytäminen tai saaminen Kiinasta on aika mission impossible, mutta käytiin me viime viikolla Lillyn ja Georgian kanssa syömässä meksikolaisessa ravintolassa, jossa sai vaihteeksi ainakin jotakin muuta kuin riisiä:).

   Ruokapuolen lisäksi viime aikoina on ollut ilmassa enemmän ja vähemmän jouluikävää, mutta sekin on nyt aika lailla turrutettu ja selätetty. Nyt ajatus siitä, että yhdeksän päivän päästä on jouluaatto kuulostaa äärimmäisen hauskalta, koska vieläkään ei ole Starbucksin joulumukien seuraksi tullut paljoa kavereita. Joissakin kaupoissa soitetaan joululauluja, mutta nekin jokseenkin harvassa. Kuitenkin jos miettii hyviä puolia tässä tilanteessa, niin ainakaan kaupat ei ole ammuttu täyteen joulustressisiä ihmisiä etsimässä joululahjoja, mutta kaupat on silti ammuttu täyteen, koska ihmisiä sattuu olemaan kolme miljoonaa enemmän kuin koko Suomessa. Lisäksi joululahjoja ei tarvitse hankkia laisinkaan niin paljoa kuin yleensä, mutta sitten voi panostaa niiden lahjojen laatuun, jotta rahallisesti ei jäisi ainakaan liikaa voitolle. Kirsikkana kakun päälle tänä vuonna ei tarvitse syödä jouluruokaa kolme viikkoa putkeen kun sitä olisi taas kerran tullut hankittua koko läänille, mutta sen sijaan voi jatkaa riisin syöntiä vielä seuraavat kuusi kuukautta putkeen. Ei vaan, kyllä täälläkin joulu menee ihan kivasti, mutta ens jouluna aion kyllä juhlia ihan kahden joulun edestä; ripustaa jouluvalot syyskuussa, aloittaa joululaulujen kuuntelemisen lokakuussa, lahjojen hankkimisen marraskuussa ja jos lunta ei näy, niin ostaa itelleni tekolumitykin joulukuussa. Ja ajatus kolmesta suklaakalenterista ja seitsemästä kuvakalenterista kuulostaa melko relevantilta. Mutta sitä ennen me vaihtarit vietetään elämämme joulu täällä Nanjingissa😋.
   Viimeisen puolentoista viikon aikana ei ole ollut paljoa ihmeellisyyksiä, mutta viime lauantaina oli meidän korisjoukkueen eka turnaus. En ollut odottanutkaan muuta kuin häviötä, koska meidän joukkue harjoittelee tasan kerran viikossa ja on äärimmäisen epäjärjestäytynyt, kun taas vastustajajoukkueet harjoittelee kaikki noin viidesti viikossa ja on harjoitellut niin jo vuosia. Sanoisin, että kysymys oli enemmänkin siitä, kuinka pahasti tulee turpiin. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että tuli vähän vaihdellen. Eka peli ja varsinkin sen ensimmäiset kymmenet minuuttia olivat aivan kaoottiset, toinen peli meni jo paljon mukavammin, ja vikassa pelissä meidän päältä ajettiin tankilla. Peli päättyi 0-68 vastustajille ja kotiinviemisinä oli ruhjoutunut kroppa ja flunssanpoikanen. Mutta se oli elämäni ensimmäinen koristurnaus ja melkoinen kokemus, seuraavaa odotellessa😊.

    Tällä viikolla on nyt ollut vähän vaikeaa monestakin syystä ja välillä on tuntunut siltä, että vaikka itse yrittää kuinka säilyttää positiivisen fiiliksen ja asenteen, melkein kuin universumi haluaisi mun epäonnistuvan ja jokaisen ”esteen” jälkeen edessä on uusi este. Tää viikko alkoi vähän vaikeasti ja lihaksetkin tuntui siltä kuin olisi jäänyt katujyrän alle, koska koristurnaus+pitkä lenkki ei ehkä ollutkaan se ideaali ratkaisu. Ja sitten suosikkiluontoäiti pisti sadevaihteen päälle, ja täällä satoi taas kaks päivää putkeen ja toinen niistä tuli nyt taas käveltyä märissä kengissä ja sitten flunssanpoikanen muuttui ihan kunnon flunssaksi. Lounaskortistakin meinasi loppua rahat kun ruokin mun lounaskortilla itteni lisäksi sekä Lillyä että Georgiaa kun niillä oli jo kortit tyhjinä. Onnistuin myös jotenkin ruhjomaan mun takamuksen kun kyykistyin laittamaan kenkiä jalkaan, ja sen jälkeen portaat muuttui kivuliaaksi kokemukseksi.
     Onneks kaikesta on aina selvitty ja niin on nyt näistäkin päästy aika hyvin yli. Ainakaan huomiselle ei ole luvattu sadetta, flunssa alkaa pikku hiljaa parantua ja mä oon taas kaveri mun lihasten kanssa. Lounaskortti on taas ladattu (ainakin vähäksi aikaa) ja lisäks sain vihdoin hankittua itelleni paksumman takin ja voin viimein lopettaa jokapäiväisen neljän vaatekerroksen muffinityylin. Huomenna saan toivottavasti etsittyä itelleni talvikengät, kun koko talven kulkeminen kylmän viileästi converseissa saattaisi olla vähän liian extreme temppu jopa Nanjingissa. Ja huoneen lämpötila on noussut yli 20 asteeseen ja mulla on tätä nykyään lattialämmitys! Ihan mieletöntä, makoilin yhtenä iltana pari tuntia lattialla kuunnellen musiikkia ja miettien kuinka paljon parempaa elämä on lattialämmityksen kera.
     Mielenkiintoa tähän viikkoon toi torstain enkun tunnit. Viime viikolla tehtävänä oli kirjoittaa nimettömästi paperille kolme itseään kuvaavaa adjektiivia ja slogan, ja sitten ne paperinpalaset kerättiin, sekoitettiin ja jaettiin tällä viikolla uudestaan. Se, jonka paperin mä sain, oli kuvaillut itseään adjektiiveilla ”smart”, ”clever” ja ”intelligent” ja sloganiksi ”YOLO”. No…hyvä, ettei kirjoittanut luova. Sitten sain myös lisätukea fiilikselleni siitä, että kiinalaiset opettajat voi olla aika….moisia. Toisella enkun tunnilla aiheena oli se, kuinka samantyylisten, mutta erilaisten adjektiivien käyttö vaikuttaa siihen, millaisen kuvan asiasta saa. Esimerkiksi ei ole ihan sama, sanooko, että joku näyttää elämää nähneeltä kuin sanoa, että näyttää muumiolta. Meidän enkun ope päätti demonstroida näiden adjektiivien käyttöä kuvailemalla erästä poikaa, että hän on muun muassa paksu, lihava, vahvarakenteinen ja luja. Ja kuvailtava poika oli oikeasti hieman paremmin syönyt. Opettaja demonstroi samanlaisen kuvailutyylin myös aika hoikahkoon poikaan käytten esimerkiksi adjektiiveja hoikka, kapea, luuranko ja luinen. Melko extremeä sanoisin.
      Torstaina koulun jälkeen menin ostamaan keskustaan joululahjat Lillylle ja Georgialle ja on myönnettävä, että olo ei ollut mitä luontevin etsiessäni joululahjoja Kiinan Victoria’s Secretistä. Varsinkin kun kiinalaisissa vaatekaupoissa staffi käy päälle sillä sekuntilla kun astuu liikkeeseen ja vaihtoehtoa ”mä vaan katselen” ei oteta kuuleviin korviin. Niinpä yritin sanakirjan turvin selittää etsiväni joululahjoja (onneks porukka sentään tietää mikä joulu on vaikka sitä ei juhlita) ja oli se kieltämättä vähän sotku, mutta onneksi ei liian. Jotenkin se keskustelu sitten taas ajautui siihen, et kysytään, mistä mä oon kotoisin, joka on varmaan yks yleisimmistä kysymyksistä, joita mulle esitetään täällä. Kerran kun kysyin koulun vahtimestarilta, voisinko saada ottaa yhden koripallon, se vastasi ”ootko Japanista vai Koreasta”- miten se liittyi mitenkään siihen tilanteeseen… Mun tavoite on, että vielä jossain kohtaa onnistun puhumaan sen verran katu-uskottavasti, ettei aina ajauduta tähän ”mistä olet kotoisin”-kysymykseen. Onneksi vielä on aikaa jäljellä🧡.

P.S. Tällä viikolla yks opiskelija haastatteli meitä vaihtareita koulun lehteä varten ja  kun meidän piti kertoa kotimaistamme ja kerroin, että koko Suomessa on vain n. 5,6 miljoonaa ihmistä, hän oli aivan ällikällä lyöty ja reagoi about näin: ”Vouuu…. Siis, näätkö sä kaduilla ihmisiä?”- voi muru, kyllä mä nään, joskus enemmän kuin edes huvittaisi;).

Huangshan-matkapäiväkirja

Päivä 1: Matka alkaa
Lauantaina lähdettiin aamupäivästä host perheen kanssa kohti Anhuin provinssissa sijaitsevaa Keltaista Vuorta (Huangshan). Toimintasuunnitelmana oli ensin ajaa johonkin (hornan tuuttiin), yöpyä siellä ensimmäinen yö, seuraavana päivänä ajaa Huangshanille ja yöpyä sen lähistöllä olevassa hotellissa kaksi yötä. Niinpä vietettiin lauantaipäivää istuskelemassa autossa, aina välillä pysähtyen katsomaan maisemia ja myös syömään lounasta. Iltapäivällä neljän pintaan saavuttiin meidän ensimmäisen yön majapaikkaan, jonka sijainti sekä ulkonäkö muistutti hyvinkin paljon paon sijaintia siellä Pekingissä, ainut vaan että nyt ei oltu Pekingissä. Mutta antakaahan kun virkistän muistia, jos on joltain päässyt unohtumaan. Silloin kauan kauan sitten kuvailin paon sijaintia ja ympäristöä sanoilla ”jossain hornan tuutissa, ötököitä ja luontoa täällä kyllä riittää”. Hassua, kuinka hyvin tuo kuvailu sopi myös tähän majapaikkaan. Kuitenkin meidän huone osoittautui lopulta aika kivaksi ja toi kovasti mun mieleen semmoiset mökkiasunnot Lapissa. Parasta oli vielä se, että sain oman huoneen, jossa oli lämmitys! Joskus elämän pienet ilot on ne parhaat ilot.

Päivä 2: Matka jatkuu
     Seuraavana aamuna oli aika jatkaa matkaa kohti Huangshania, ja sain yllättyä aika kovasti, kun kuulin, että matkaa on vielä kolme ja puoli tai neljä ja puoli tuntia reittivalinnasta riippuen; luulin meidän olevan jo ihan lähellä määränpäätä. Ja niinpä olikin aika äänestää, kumpaa reittiä pitkin mentäisiin. Kolmen ja puolen tunnin reitti kulkisi moottoritien kaltaisia teitä pitkin ja olisi suorin vaihtoehto. Neljän ja puolen tunnin reitti taas kulkisi mutkittelevasti vuoristossa ja olisi sen takia hitaampi. Miksi siis valita tunnin pidempi reitti? No siksi, että maisemat olisi sen varrella paremmat. Ensin mietin, että todellakin äänestän lyhyemmän reitin puolesta, katellaan kivoja maisemia sitten perillä; mutta sitten mietin, että miksei, go hard or go home, eiköhän aloiteta kivojen vuoristomaisemien tsiigailu saman tien. Enemmistö voitti ja niin lähdettiin jatkamaan matkaa neljän ja puolen tunnin reittiä pitkin. Ammuin kuitenkin niin sanotusti omaan jalkaani, koska vuoristomaisemat oli heti, aivan heti reitin alussa, jolloin päätin kirjoittaa päiväkirjaa ja nukkua, ja siihen mennessä kun heräsin, oli vuoristot jo kaukana takanapäin, mutta automatkaa vielä puolet jäljellä. Lunastin siis takamukselleni vielä yhden ekstratunnin autossa edes näkemättä niitä kivoja maisemia. Ihan oma vika; itsepähän päätin kirjoittaa päiväkirjaani niillä mutkaisilla vuoristoteillä ja säästää tyhjyyteen tuijottamisen sileille valtateille. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, muistakaa se.
      Iltapäivällä saavuttiin viimein meidän hotellille, johon mennessä musta tuntui siltä, että oltiin jo kierretty puolet Kiinan pinta-alasta (oikeasti ei edes murto-osaa). Vähän kyllä mietin, millaisen reittiratkaisun mun host perhe oli suunnitellut tuohon menomatkalle, koska kaiken kaikkiaan ajettiin noin 9-10 tuntia, vaikka Google Mapsin mukaan Nanjingista Huangshanille ajaa noin nelisen tuntia. Eli suorinta reittiä pitkin väliyöpymispaikalle tuskin olisi ollut tarvetta, mutta tulipahan nähtyä maisemia; mun host perheen reittivalinta oli aika maisemareitti sanan jokaisessa merkityksessä.
      Ensivaikutelma tästä hotellista oli aika vau. Edellisen yön majapaikkaan verrattuna tänne tulo oli kuin vaihto Hagridin mökistä Tylypahkaan (ei sillä etteikö Hagridin mökki olisi kiva, vaan vähän eri sisustustyyliä). Tää hotelli on enemmänkin kuin pieni kylä ja sisältää enemmän villoja kuin pelkkiä hotellihuoneita. Paikasta A paikkaan B liikutaan hotellin omilla golfkärryillä, joita ajaa henkilökunnan jäsenet. Kaikki tuntuu aika ylelliseltä, mutta kun googletin, niin tää onkin viiden tähden hotelli/resort-ketju. Myös mun host perhe oli varannut tämmöisen kaksikerroksisen villan, joka on varmaankin melkein isompi kuin mun host perheen asunto Nanjingissa.
      Loppupäivä kuluikin sitten pääosin kuluttaen aikaa meidän villassa. Kävin myös host perheen kanssa hotellin tarjoamalla iltapäiväteellä ja myöhemmin vielä päivällisellä hotellin ravintolassa. Ulkona ei pahemmin oltu, koska aamupäivällä alkanut sade jatkui yöhön asti.

 Päivä 3: Huangshan (ilman sitä vuorta)
       Koko päivän satoi. Lähes taukoamatta. Niinpä mun host perhe ei halunnut lähteä vuorille ja vietettiin lähes koko päivä meidän villassa käyden välillä syömässä. Juhlittiin myös mun host siskon synttäreitä (vaikka hänen syntymäpäivänsä onkin ensi viikolla) ja tehtiin me pieni kävelyretki tuohon lähistöllä olevaan kyläänkin, mutta siinä se päivä pääpiirtein olikin.
 Päivä 4: paluun aika
      Yks mun suosikkipuolista tässä hotellissa on ollut sen aamupala, koska siellä on tarjolla myös länsimaalaisia ruokia. Eilen söin ekaa kertaa paahtoleivän Suomesta lähdön jälkeen, ja täytyy sanoa, että 3,5 kuukauden tauon jälkeen paahtoleipä mustikkahillolla maistui pieneltä palalta taivasta. Tänään aamulla sai vielä nauttia tuosta aamupalasta ja sen jälkeen oonkin istuskellut tässä sohvalla kirjoittamassa. Jokusen tunnin päästä mennään lounaalle ja sen jälkeen aloitetaan paluumatka takaisin Nanjingiin. Ilmeisesti vähän suorempaa reittiä, koska nyt matkan kesto on kuulemma sen nelisen tuntia.

      Yhteenvetona tästä reissusta fiilikset on vähän niin ja näin. Totta kai oli mahtavaa päästä näkemään näitä maisemia ja yöpymään viiden tähden hotelliresortissa, mutta on se vähän valitettavaa, että säät ei oikein suosineet. Eivät siis suosineet ollenkaan. Matkan tarkoitus oli mennä vaeltamaan Keltaiselle vuorelle, mutta ikinä en päässyt hotellin parveketta lähemmäs vuorta. Mutta ainakin ollaan vietetty aikaa tässä villassa koko rahan edestä, ja henkilökohtaisesti viime päivien aikana on tullut levättyä varmaankin koko loppuvuoden edestä.

      Tämmöinen reissu tällä kertaa, ensi kerralla ehkä vähän paremmin, mutta olihan tämäkin kokemus. Loppuun vielä hauska pikku tarina: Mun host äiti kertoi, että hän ja mun host isä valitsee matkojen päivämääriä vähän vuorotellen. Mun host äiti oli valinnut niiden matkapäivät Malediiveille ja koko matkan aikana oli ollut aurinkoista ja tuskin tuullutkaan. Sitten mun host isä oli valinnut matkapäivät Japaniin, ja tarkoitetun paluupäivän aikana Japanissa oli ollut sen verran kova maanjäristys, että niiden lento peruttiin ja he palasivat kaksi päivää suunniteltua myöhemmin. Nyt mun host isä valitsi nää matkapäivät Huangshanille ja täällä satoi melkeinpä taukoamatta. Mitä tästä opimme? Ehkä mun host isän pitäis jättää matkapäivien valinta suosiolla mun host äitille😉.