Koska mulla tuli jo silloin helmikuussa aikas hyvin kierrettyä kaikki Pekingin päänähtävyydet, tällä kertaa ei tarvinnut stressata siitä, miten sitä ehtis kiertämään esim. Kielletyn kaupungin, maisemakukkulan , taivaallisen rauhan aukion ja taivaan temppelin saman päivän aikan. Ja niinpä oonkin viettänyt nää viime viis päivää semi rennosti kierrellen ja nauttien Pekingin ilmansaasteista mun henkilökohtasen matkaopas Julian johdolla.
Silloin perjantai-iltana kun saavuin Pekingiin, jouduin pahasti pettymään, nimittäin Pekingin kuumuus tosiaan löi vastaan heti junasta ulos astuttua kuin jonkun kuuma hönkäys liian lähellä naamaa. Mä kun olin kovasti toivonut, että Peking olis ollut Nanjingia viileempi. Ei se mitään, pian mä jo pakenin Pekingin kuumuutta takas ilmastoituun metroon, ja jotenkin onnistuin löytämään tieni ekal yrittämäl Julian luokse Pekingin kirjastoon. Tai enemmänkin sinne kirjaston pihalle; kun olin selvinnyt metrosta sinne kirjastolle asti, kävelin Google Mapsin johdolla täyden ympyrän sen kirjaston pihapuistossa yrittäen näyttää siltä, että tiedän muka mitä teen. Paikalla olleet tädit sai varmaan hyvät naurut. Mut onneks Julia lopulta löys mut (metroasemalta, jonne kävelin takas sen jälkeen kun Google Maps näytti mulle keskisormea), ja sitten me mentiin yhessä korealaisen ravintolan kautta (jonka ruoka luojan kiitos pysyi kiltisti sisällä mun vatsassa) Julian host perheen kämpälle. Sanoisin, et Julian host perhe asuu semi länsimaalaistyylisessä kerrostaloasunnossa. Hauskana faktana se, että heiän asunto on vähän harvinaisemmin kahessa eri kerroksessa (tosin ne molemmat kerrokset on semi pieniä). Tutustumishetken ja sen semmoisten jälkee ilta päättyi keskiyön opiskeluhetkeen, jossa mä kuulostelin mitä turhimpia HSK 6-testin sanoja Julialta. Tähän opiskeluhetkeen osallistui myös vesimelonikulho ja Julian 10-vuotias host sisko, joka oli myös tunti sitten innokkaasti esitellyt mulle kaikki omistamansa kiinankieliset kirjat, muun muassa lempiarvoitus/kompakysymys-kirjansa. Arvatkaa vaan, osasinko vastata niihin arvotuksiin, jotka hän kysyi multa (höm höm, kiinaks). Ainakin yritin.
Sen verran tuli massanähtävyyksillä pyörähdettyä, että kun lauantaina (jolloin tuli muuten täyteen 10 kuukautta, huhhuh) Julian ahteri oli vielä tiukasti kiinni kirjaston penkeissä hänen päntätessä HSK 6 testiin (ite olin sen verran luuseri, et suoritin sen HSK 4 testin reilu kuukaus sitten), mä menin Julian host äidin ja erään oikein mukavan uus-seelantilaisen leidin kanssa uudelleentsiigaamaan Kiinan muurin. Kyseessä oli eri pätkä kuin silloin helmikuussa, ja tää muurinpätkä muistuttiki enemmänki intensiivistä rappustreeniä vuoristossa, kuin kasuaalia vaeltamista. Aamupäivän kääntyessä keskipäivään, ihmisiä alkoi tulvimaan mestoille sen verran enemmän, ja lämpöasteetkin kapusivat sen verran korkeammalle, että päätettiin lähteä paluumatkalle takas pilvenpiirtäjiä kohti.
Sunnuntaiaamuna Julia suoritti HSK 6 testinsä ja sen jälkeen hänkin pääs vihdoin vaihtamaan lomamoodille (jossa mä oon viihtynyt jo reilun kuukauden). Suunnattiin lounaalle viime keskiviikkoviboja muistuttaen yhteen Pekingin kalleimmilla ja moderneimmilla alueilla sijaitsevaan saksalaiseen ravintolaan, jossa ei kyllä ollut valittamista. Teemaan sopivasti jatkettiin sieltä silkkikatu-nimiseen tuliaiskauppakeskukseen, jossa useimmilta turisteilta huiputetaan lompakko kevyeks. Siellä kauppakeskuksessa täysin samanlainen viuhka jonka ostin Nanjingin Fuzimiaossa 10 yuanilla makso 450 yuania. Mä ja Julia kummiskin kiristettiin yhen jos toisenkin myyjän hermoja tinkimällä hinnat kolminumeroisista kaksnumeroisiks, ja saatiin lopulta kerättyä ihan hyvänkokonen tuliaissaalis ja vieläpä kohtuuhintaan☻.
Eilen vuorossa oli Fun Park, josta mulla tuli vähän mieleen se mikälie huvittelupaikka Helsingin alla, jossa mursin mun käsivarren silloin 8-vuotiaana. Täl kertaa selvisin kuitenkin ulos kaikki luut ehjänä, ja meillä oli kyllä aikas mukavaa porukalla siellä maan alla trampolinien, vaahtopala-altaiden, kiipeilytelineiden ja laseresteratojen seassa. Mun suosikki oli kummiskin törmäilyautorata, jollasta en oo päässy testaa vuosiin. Tosin ajatellen, et mun olis tarkotus alottaa autokoulu varmaan jo ens viikolla, mun törmäilyradan ajotaidot ei ollut ne kaikista vakuuttavimmat.
Ennen tänne Fun parkiin menoa mulla ja Julialla oli melko intensiivinen aamu, kun juostiin pankilta toiselle. Vaikka oon aina pitänyt itteeni semi nopeena kävelijänä (mun pituutta ajatellen) ja harrastan kestävyysjuoksua, meinas siitä huolimatta tuskanhiki valua, kun yritin pysytellä 176cm pitkän Julian perässä. En voi uskoo, että käveltiin ja juostiin kartan mukaan 28 minuutin matka ehkä n. 13 minuuttiin, varsinkin kun meillä ei oikeesti ollut edes mikään hengenhätä; pankit harvoin vaihtaa paikkaansa puolen tunnin sisällä. Kirsikkana kakun päälle sitten kun viimein saavuttiin sille pankille, automaattipankki olikin väliaikasesti suljettuna ja vaikka yritettiin kaikkia muita keinoja saada Julian käteinen siirrettyä sen kortille, lopulta meidän piti nöyränä venata sen automaatin uudelleenavautumista. Joka muuten tapahtui varmaan n. 15-20 minuuttia meiän saapumisen jälkeen; sen verran kun olis mennyt aikaa tolle pankille kävelyyn normaalissa kävelyvauhdissa.
Eilen ilta oli kummiskin omalla tavallaan rento ja kiireetön ihan aamunkin edestä; vietettiin reilut kaks tuntia taksissa Pekingin ruuhkassa matkalla Julian host perheen valitsemaan illallisravintolaan. Metrolla sinne olis mennyt varmaan kolmes vartissa, mut hei, ainakin meil oli mukava taksi. Myönnän, et ton taksimatkan loppuhinta vähäsen kirpas, mut helpompaa sen nielemisestä teki se, et Suomessa olisin joutunut maksamaan tosta matkasta saman luvun mut euroina.
”Lompakkoystävällisesti” (hehe) mun Pekingin matkan kaikki illat on päättynyt ravintolavierailuun, tosin joka ilta eri kokoonpanolla. Perjantaina syötiin Julian kanssa kaksistaan ne nuudelit, lauantaina mentiin Jakobin (saksalainen yfu vaihtari) kanssa crazyones-nimiseen mestaan, sunnuntaina illallistettiin Julian italialaisten frendien kaa meksikolaisessa ja sen jälkeen nautittiin HSK-stressivapaasta illasta, ja eilen oli vuorossa lampaanjalka hot pot Julian host perheen kanssa. En oo mikään hot potin suuri fani, enkä oo oikeen koskaan pitänyt lampaanlihasta (edes silloin kun en ollut kasvissyöjä), ja vielä mukavana lisämausteena (kirjaimellisesti) eilisillan hot pot liemi oli tulista ja mun tulisuuden sietokyky on luokassa olematon. Mut positiivisuuden kautta, seura ei ollut sen hullumpaa, ruoka mun odotuksia parempaa (tulisuusaste mun onneks tosi lempee), ja illast ei ainakaan puuttunut actionia, kun Julian 2-vuotiaan host veljen vatsansisältö tuli sanomaan hei ulkomaailmalle. Ihan action actionia loppuiltaan tarjoili vielä Julian host isä, joka vei meidät tän illallisen jälkeen kattomaan leffan Man in Black. Ei hullumpi leffa, vaikka Eiffel tornin sisäpuolessa aistin vähän photoshoppausta; siinä ei ollut pahemmin (mitään) yhtäläisyyksiä sen Eiffel tornin sisäpuolen kanssa, minkä ite näin n. kuus vuotta sitten.
Ja tänään vikana päivänä meno on ollut äärimmäisen rentoa. Vietettiin suurin osa aamupäivästä Julian kanssa nauttimalla Pekingin paahtavuudesta yhellä kattoterassilla, josta suunnattiin myöhemmin kevyelle lounaalle japanilaiseen ravintolaan, jonka miso-keiton 3 kk Japanissa vaihdossa ollut Rafi (tsekkivaihtari niitten kuuden aikavyöhykekellon kaa) arvio 2,5/5. Lopuks kunnioitettiin perinteitä sen verran, että käytiin nappaamassa jätskit Dairy Queenista, josta Julia osti mulle jätskin myös viime kerralla kun olin Pekingissä. Tällä kertaa maksoin kummiskin ihan ite:D.
Jätskien jälkee oliki jo aika lailla aika lähtee takas asemaa kohti, ja miten sattukaan, et mun saattojoukko oli aivan sama kuin viime kerralla; ainoastaan Herti puuttui (lomalla Xianissa). Tosin toisin kuin viimeeks, nyt heippojen sanominen, oli täysin eri; täl kertaa kukaan ei tiennyt, millon nähään seuraavan kerran. Paljon on heitelty ehotuksia ilmaan, mut aika näyttää, mitkä niistä lopulta toteutuu. Tuntuu kummiskin liian surullisesta aatella, että tää iltapäivä olis ollut vika kerta kun näin kaikki nää mahtavat tyypit livenä, joten eiköhän tässä jotain keksitä. Meil kaikilla on kummiskin viel koko elämä edessä:)).
Ja nytten oonkin sitten matkalla takas Nanjingiin. Pekingin kuorman purkamisen jälkeen pitäis alkaa jo pakkaamaan kotia kohti. Viis päivää jäljellä. Ei oikeastaan sitäkään. Huomen on kummiskin koulua ja 5.30 herätys oottaa. Sanoisin, että auts.
Sen verran tuli massanähtävyyksillä pyörähdettyä, että kun lauantaina (jolloin tuli muuten täyteen 10 kuukautta, huhhuh) Julian ahteri oli vielä tiukasti kiinni kirjaston penkeissä hänen päntätessä HSK 6 testiin (ite olin sen verran luuseri, et suoritin sen HSK 4 testin reilu kuukaus sitten), mä menin Julian host äidin ja erään oikein mukavan uus-seelantilaisen leidin kanssa uudelleentsiigaamaan Kiinan muurin. Kyseessä oli eri pätkä kuin silloin helmikuussa, ja tää muurinpätkä muistuttiki enemmänki intensiivistä rappustreeniä vuoristossa, kuin kasuaalia vaeltamista. Aamupäivän kääntyessä keskipäivään, ihmisiä alkoi tulvimaan mestoille sen verran enemmän, ja lämpöasteetkin kapusivat sen verran korkeammalle, että päätettiin lähteä paluumatkalle takas pilvenpiirtäjiä kohti.
Eilen ilta oli kummiskin omalla tavallaan rento ja kiireetön ihan aamunkin edestä; vietettiin reilut kaks tuntia taksissa Pekingin ruuhkassa matkalla Julian host perheen valitsemaan illallisravintolaan. Metrolla sinne olis mennyt varmaan kolmes vartissa, mut hei, ainakin meil oli mukava taksi. Myönnän, et ton taksimatkan loppuhinta vähäsen kirpas, mut helpompaa sen nielemisestä teki se, et Suomessa olisin joutunut maksamaan tosta matkasta saman luvun mut euroina.
Ja tänään vikana päivänä meno on ollut äärimmäisen rentoa. Vietettiin suurin osa aamupäivästä Julian kanssa nauttimalla Pekingin paahtavuudesta yhellä kattoterassilla, josta suunnattiin myöhemmin kevyelle lounaalle japanilaiseen ravintolaan, jonka miso-keiton 3 kk Japanissa vaihdossa ollut Rafi (tsekkivaihtari niitten kuuden aikavyöhykekellon kaa) arvio 2,5/5. Lopuks kunnioitettiin perinteitä sen verran, että käytiin nappaamassa jätskit Dairy Queenista, josta Julia osti mulle jätskin myös viime kerralla kun olin Pekingissä. Tällä kertaa maksoin kummiskin ihan ite:D.
Ja nytten oonkin sitten matkalla takas Nanjingiin. Pekingin kuorman purkamisen jälkeen pitäis alkaa jo pakkaamaan kotia kohti. Viis päivää jäljellä. Ei oikeastaan sitäkään. Huomen on kummiskin koulua ja 5.30 herätys oottaa. Sanoisin, että auts.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti