Nyt kun tää viikko on jo kääntymäs viikonloppuun, vois olla hyvä aika tehä pikku katsaus siihen, mitä mun varmaan koko vaihdon hektisin viikko on pitäny sisällään. Sanoisin, et parhaiten tätä viikkoa kuvaava sana on epäilemättä kaoottinen. Ihan sanan jokaisessa merkityksessä.
Elikkä kuten jo viimeeks mainitsin, täl viikol oli meiän vaihtarien lomaviikko, ja koulualueen sijast kierreltiin aika paljon Nanjingin katuja. Oltiin edellisten viikojen aikan mietitty jo valmiiks jonkinlaisii suunnitelmia ajatellen, et mitä haluttais tehä tän viikon aikana yhessä. Loppupeleis suunitelma A ku mmiskin vaihtu suunnitelma B:ks, C:ks ja D:ks riippuen siit kuin pahasti mentii metsää milläki kerralla.
Maanantain Lillyllä, Vincellä, Georgialla ja mulla oli tämmönen hieno idea mennä yhessä yhteen trampoliinipuistoon polttamaan viimesten 10 kuukauden aikana kertyneitä kalorivarastoja, mut lopulta kun viimein kolmen kartan ja kahen taksimatkan voimin löydettiin tiemme perille toiselle puolelle Nanjingia, bounce zonen ovessa olikin nätti lappu, jossa luki et paikka on suljettuna 10.-14. kesäkuuta, eli just tän viikon maanantaista perjantaihin. Ai kuinka kätevää. Ja niin me sitten jotenki päädyttiinki täydentämään meiän taksimatkoista tyhjentyneet vatsat vohvelikahvilaan.
Tiistain Suomi palas takasin maailmankartalle, kun mä onnistuin löytämään ei yhen vaan kaks(!) eri suomalaisporukkaa fuzimiaosta tuliaismetsästysreissun aikana. Eka porukka löyty ihan sattumalta, kun tsiigailin kojutarjontaa, ja bongasin erään kojun edest ryppään vaaleita lapsia ostamas eräst ”katuruokaa”, jota varmaankin niinkin moni kuin ei sitten niin kukaan paikallinen ostais. Kyseessä oli siis semmoiset kovan marengin koostumusta muistuttavat nesteytetyssä vedyssä/typessä? (siit on jo varmaan kolme vuotta kun viimeeks katoin MasterCher Australiaa) keitetyt värikkäät palleroiset, jotka maistuu melkeen yhtä täyteliäiltä ja suussasulavilta kun styroksi. Hauskana efektinä noitten pallojen pureskelu kummiskin aiheuttaa suuhun vähän kuin kylmän höyrysaunan (jep myönnän, itekin sorruin testaamaan näitä palleroisia viime syksynä). Anyway, sit kun olin bongannut nää lapsoset (yläasteikäset jos rehellisiä ollaan), menin Vincen ja Georgian kaa kasuaalisti niitten lähettyville kuuntelemaan niitten puhetta, ja yritin erottaa, et mitä kieltä ne puhuu. Hävettävää kyllä, mut mun piti kuunnella ainakin kuus lausetta, kunnes viimein hiffasin, et ne puhu suomea. Ja sitten kun vihdoin aktivoin mun suomen kielen taidon takas päälle, kävin semmosen nopeen ”small talk”-keskustelun heidän kaa, ja sain selville, et he oli Lahdesta ja luokkaretkellä täällä Nanjingissa. Elikkä meni toi keskustelu sentää paremmin kuin silloin kuukaus sitten kun pari lahtelaista ukkelia oli vierailulla meiän koululla. Ja hei, luokkaretki kuulosti siltä, et näit suomalasii oli enemmänkin kuin ne viis jotka oli siin kojulla. Niinpä mä, Vince ja Georgia alettiin metsästää muit länsimaalaisia porukoita siin toivossa, et ne olis kans suomalaisia. Ja me löydettiinki eräs pariskunta, joka käveli ulos eräästä putiikista mutisten suomea. Kummiskin suomalaisena ujopiimänä mul meni sen verran kauan aikaa kerää rohkeutta avata suuni täl kertaa, et siihe mennes kun olin valmis, he oli hyvää vauhtia menossa meistä kolmesta pois päin. Ehkä sillä, et mun rohkeuden keruun aikana me vähän niin kuin kierrettiin pienen pieni ympyrä niitten perässä, oli jotain vaikutusta siihen, kuinka tän pariskunnan kävelyvauhti vähän nopeutui silleen ”yks kaks”.
Oon muutamaan otteeseen maininnut, kuinka oon ain silloin tällöin ollut oleskelemassa keskustassa olevassa Nanjingin kalleimmassa kauppakeskuksessa, Deji Plazassa. Yleensä mun oleskelun syitä täs kauppakeskuksessa (jossa mulla ei oo varaa ees useimpien liikeiden paperikassiin) on läpikulku, H&M visiitti tai esim. ruokakauppareissu. Tai sitten Deji Plazan vessat, jotka hohtaa kirkkaampina kun Pikku Myyn hopeetarjotin ”talvi Muumimaailmassa”-jaksoissa, ja on siten kovia kokeneita lattiareikätoiletteja miellyttävämpi vaihtoehto. Elikkä siis aika tosi tosi harvoin (ei koskaan) mun vierailun syy Deji Plazaan on shoppailu (muualla kuin H&M.ssä). Keskiviikkona mä, Lilly ja Georgia kummiskin toteutettiin meiän masterplääni, jos tekeydyttiin rikkaiks parhaamme mukaan, ja mentiin kattelemaan ja kokeilemaan Deji Plazan tarjontaa ihan Louis Vuitton-mekosta Rolexeihin asti. Alkuperänen plääni oli semmonen, et yks meist (en mä, koska näytän kiinalaiselta) tekeytyis rikkaaks, ja loput kaks olis assistentteja. Aluks tän rikkaan oli tarkotus olla Lilly (meist kolmest pisin ja vaalein), mut lopulta Georgia pääty esittämään 40-vuotiasta leidiä Lillyn mekossa ja koruissa Lillyn laukulla ja mun kengillä varustettuina. Lilly esitti rikasta teiniä, ja mä olin Georgian sisko (tosin kaikki kaupat oletti et mä olin Lillyn ja Georgian personal translator, joten esitin sit sitä). Ja yllättävän moni kauppa osti meiän tarinan (Kiinaan tulee yleisesti aika paljon rikkaita länsimaalaisia shoppailemaan), ja esim. Rolex oli ihan valmis myymään Georgian sovittaman kellon siinä ja nyt. Valitettavasti jouduttiin kummiskin sanomaan, et ”taidetaan harkita viel hetki”.
Tän onnistuneen huiputuksen (nimi siitä et myyjät otti meiät tosissaan, ei siitä et oltais onnistuttu huiputtamaan esim. kameratoimintoi) jälkeen taidettiin luulla et ollaan oikeesti rikkaita; mentiin välipalalle kahvilaan, jossa kakkupalan keskihinta oli reilut yheksän euroa. Oltiin tosin jo kauan kauan sitten sovittu, et mentäis sinne, jos päästäis läpi meiän HSK-testeistä, et sen nojalla. No, nyt on testattu ja sanoisin et jos lompakko ei oo ratkeamaisillaan seteleistä, ettisin toisen kahvilan. Päivälliselle mentiinkin Georgian kaa Vagetale-nimiseen ravintolaan (jos on tullut käytyä ihan kiitettävästi, suosittelen), jossa kahen henkilän dinneri makso yhteensä vähemmän kun yks kakkupala tossa iltapäivän kahvilassa.
Torstaina oli tarkotus olla tämmöinen ”massiivinen miitingi”, jossa me kaikki Nanjingissa olevat ja pari Nanjingin ulkopuolella olevaa vaihtaria tavattais yhessä, mut ei meitä ollut lopulta kuin seittemän. Ei meitä vaihtareita ees taida olla täällä Nanjingissa ainakaan kymmentä enempää, mut eilen esim. Vincellä oli pakkauskriisi ja Georgia oli jonkin yhen päivän ihmekuumeen kourissa. Me seittemän käytiin kummiskin yhessä lounaalla, ja testasin menussa ollutta Helsinki-burgeria (jep, mitä ihmettä??), mut ei se ainakaan mun mielestä Helsingiltä maistunut.
Illalla kävin dinnerillä mun edellisen host äidin kanssa, joka oli visiitillä täällä Nanjingissa. Tekstasin hänelle eilisaamuna vähän sattumalta ekaa kertaa puoleen vuoteen, ja kaheksan tuntia siitä istuttiin samassa illallispöydässä. Vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin niitä näitä kiinalaisen ruoan ääressä. Eli kai mun kiinan kielen taito on lopulta olematonta suurempi ajatellen, et pystyttiin keskustella semi sujuvasti puolisen toista tuntia (kumpikin ymmärs suurimman osan toisen puheesta). Mut sanoisin, et aikamoista sattumaa, et satuin tekstaamaan hänelle just silloin, kun hän oli vierailulla Nanjingissa, ja tuplasattumalta meil molemmilla oli vapaata illasta, niin pystyttiin vielä ihan nähdäkin😊.
Ja tänään, 303 päivää sen jälkeen kun saavuin Kiinaan, oli se päivä, kun oli aika sanoo heipat Georgialle ja Vincelle, jotka molemmat lentää kotiin sunnuntaina. Ollaan viime syyskuusta lähtien nähty taikka juteltu oikeestaan päivittäin, ja nyt en tuu näkee kumpaakaan heistä pitkään aikaan. Varsinkin viime kuukausina Lilly, Georgia, Vince ja mä ollaan usein oleskeltu nelistään saaden enemmän ja vähemmän fiksuja idiksiä, toteutettu niitä enemmän ja vähemmän fiksuja idiksiä, ja muutenkin koettu yhessä vaihdon iloja ja suruja. Vincen kaa mulla on ollut viime aikoina tapana kävellä koulusta muutaman kilsan reitti hakemaan merisuolakahvia, ja vielä tänäänkin mentiin hakemaan yhessä meidän viimeset merisuolakahvit. Georgia on koko vaihdon aikana näkynyt semi useesti mun blogiteksteissä ja voisin kirjottaa kirjasarjan siitä, mitä kaikkee on tullut Lillyn ja Georgian, ja Georgian kaa koettua. Molemmat sekä Vince että varsinkin Georgia on ollut ihan äärettömän läsnä ja iso osa mun vaihtovuotta, ja tuntuu ihan epätodelliselta ajatella, et sitä ei tiedä, milloin nään Georgian tai Vincen kaa seuraavan kerran.
On myös hassua ajatella, kuinka alussa oli vähän niin kuin mä ja Lilly, sit tutustuttiin AFS vaihtareihin ja kuviot muuttu, mutta nyt on taas mä ja Lilly. Tavallaan alotettiin tää vaihtovuosi yhessä täällä Nanjingissa Lillyn kanssa kun ei viel tunnettu Georgiaa ja Vinceä, ja nyt me myös lopetetaan se yhdessä, kun Georgia ja Vince on lähtenyt kotimatkalle.
Mäkin tosin lähin Nanjingia pakoon pikku matkalle; istun täl hetkellä pikajunassa matkalla vikaa kertaa Pekingiin näkemään mun vaihtarikavereita. Matkakumppanina mulla on kahen kånkenin ja tuliaispehmolelujen lisäks kevyt ruokamyrkytys part 8 (tai jotain sinnepäin), joka tais tulla siitä, kun söin eilen pitkästä aikaa vähän raskaampaa kiinalaista ruokaa mun edellisen host äidin kaa. Varsinkin kun tällä viikolla kun on tullu pääosin elettyä länsimaisel vähän kevyemmäl ruoal. Mut ei anneta sen häiritä, eiköhän täst tuu ihan kivaa silti. Ainakin oon onnellinen täst lepposast junamatkast, joka on eka hetki täl viikolla, kun pääsee oikeesti hengähtämään hetkeks:D.
P.S: Niin että tää oli siis tiivistelmä, pois jäi esimerkiks kaikki 59069 kriisiä, jotka tuli koettua tän viikon aikana😂
Elikkä kuten jo viimeeks mainitsin, täl viikol oli meiän vaihtarien lomaviikko, ja koulualueen sijast kierreltiin aika paljon Nanjingin katuja. Oltiin edellisten viikojen aikan mietitty jo valmiiks jonkinlaisii suunnitelmia ajatellen, et mitä haluttais tehä tän viikon aikana yhessä. Loppupeleis suunitelma A ku mmiskin vaihtu suunnitelma B:ks, C:ks ja D:ks riippuen siit kuin pahasti mentii metsää milläki kerralla.
Maanantain Lillyllä, Vincellä, Georgialla ja mulla oli tämmönen hieno idea mennä yhessä yhteen trampoliinipuistoon polttamaan viimesten 10 kuukauden aikana kertyneitä kalorivarastoja, mut lopulta kun viimein kolmen kartan ja kahen taksimatkan voimin löydettiin tiemme perille toiselle puolelle Nanjingia, bounce zonen ovessa olikin nätti lappu, jossa luki et paikka on suljettuna 10.-14. kesäkuuta, eli just tän viikon maanantaista perjantaihin. Ai kuinka kätevää. Ja niin me sitten jotenki päädyttiinki täydentämään meiän taksimatkoista tyhjentyneet vatsat vohvelikahvilaan.
Torstaina oli tarkotus olla tämmöinen ”massiivinen miitingi”, jossa me kaikki Nanjingissa olevat ja pari Nanjingin ulkopuolella olevaa vaihtaria tavattais yhessä, mut ei meitä ollut lopulta kuin seittemän. Ei meitä vaihtareita ees taida olla täällä Nanjingissa ainakaan kymmentä enempää, mut eilen esim. Vincellä oli pakkauskriisi ja Georgia oli jonkin yhen päivän ihmekuumeen kourissa. Me seittemän käytiin kummiskin yhessä lounaalla, ja testasin menussa ollutta Helsinki-burgeria (jep, mitä ihmettä??), mut ei se ainakaan mun mielestä Helsingiltä maistunut.
Ja tänään, 303 päivää sen jälkeen kun saavuin Kiinaan, oli se päivä, kun oli aika sanoo heipat Georgialle ja Vincelle, jotka molemmat lentää kotiin sunnuntaina. Ollaan viime syyskuusta lähtien nähty taikka juteltu oikeestaan päivittäin, ja nyt en tuu näkee kumpaakaan heistä pitkään aikaan. Varsinkin viime kuukausina Lilly, Georgia, Vince ja mä ollaan usein oleskeltu nelistään saaden enemmän ja vähemmän fiksuja idiksiä, toteutettu niitä enemmän ja vähemmän fiksuja idiksiä, ja muutenkin koettu yhessä vaihdon iloja ja suruja. Vincen kaa mulla on ollut viime aikoina tapana kävellä koulusta muutaman kilsan reitti hakemaan merisuolakahvia, ja vielä tänäänkin mentiin hakemaan yhessä meidän viimeset merisuolakahvit. Georgia on koko vaihdon aikana näkynyt semi useesti mun blogiteksteissä ja voisin kirjottaa kirjasarjan siitä, mitä kaikkee on tullut Lillyn ja Georgian, ja Georgian kaa koettua. Molemmat sekä Vince että varsinkin Georgia on ollut ihan äärettömän läsnä ja iso osa mun vaihtovuotta, ja tuntuu ihan epätodelliselta ajatella, et sitä ei tiedä, milloin nään Georgian tai Vincen kaa seuraavan kerran.
P.S: Niin että tää oli siis tiivistelmä, pois jäi esimerkiks kaikki 59069 kriisiä, jotka tuli koettua tän viikon aikana😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti