Viimeset päivät

Muistan yhä, kun silloin 307 päivää sitten istuin pikajunassa matkalla Pekingistä Nanjingiin. Kirjotin blogitekstiä; ihan niin kun nyttenkin; ja olin vaan parin hassun tunnin päässä mun host perheen ensitapaamisesta. -Pari tuntia sitten sanoin heipat mun host perheelle (joka sekin on ehtiny vaihtua täs vuoden mittaan), ja nyt oon pikajunassa matkalla Shanghaihin, josta lähen ~15 tunnin päästä koneella Suomea kohti. Silloin 307 päivää sitten vaihtoo oli vielä 308 päivää edessä, nyt jäljel ei oo enää edes yhtä kokonaista päivää.
     Tän viikon aikan on tullu sanottua niin monet heipat niin monelle eri tyypille, et täs kohtaa on jo aika paatunut olo. Vähän kaikesta. Heippojen sanominen on tuntunu vähän epätodelliselta, varsinkin kun useimpien kaa on tottunut näkee enemmän ja vähemmän pitkin koko vuotta, mut nyt jatketaan kaikki omia elämiä eri puolella palloa. Ja vaikka kaikki heipat on aika paljolti päättynyt lausahdukseen ”pitää tulla käymään, nähään sitten vielä joskus”, ei sitä tiiä, kuinka monen kaa sitä tulee lopulta nähtyä. Elämä näyttää.

Sen lisäks, et tää viikko on ollut yks jäähyväisten labyrintti, tää viikko on ollut myös pakkauskriiisien luvattu maa. Silloin kun vajaa kuukaus sitten pakkasin mun ekat rojut laukkuun ja pistin laukun postiin, ne silloiset ”pakkaamiskriisit” ei ollu yyyyyhtään mittään jos mun viimisien kolmen illan kriiseihin verrataan. Tää viikko oli THE pakkauskriisiviikko. Yhtenä iltana homma eteni siihen pisteeseen, et istuin puol tuntia stressaten ja terottaen mun pikkurilliä (mulla on muuten pienet kädet) lyhyempiä kyniä ja miettien, saisko sillä tavalla jotain grammoja pois. Varsinki ku kynät ihan alun alkaen painaakin niin kovin paljon (huoh). Loppujen lopuks yli puolet tosta kynäarmeijasta päätyi roskikseen anyway. Et fiksu ajankäyttö ja silleen.

Eilen oli viimenen koulupäivä, ja myös mun viimenen kokonainen päivä Nanjingissa. Koulupäivä meni yllättävän normaalia rataa (ajatellen et se oli mun vika päivä), ja heipat luokkalaistenki kaa jäi semi lyhyeks, kun kaikki oli kiireisiä ja stressaantuneita ens viikon loppukokeisiin valmistautumisen kanssa. Luokkalaisten lisäks tuli sanottua heipat myös meiän vaihtarivastaavaopelle, joka tarjos meille kaikille jätskit, mikä oli oikein kiva (varsinkin kun mun lounaskortissa oli jäljellä vaan 58 senttiä, ja jätski makso 64 senttiä). Ja sitten tuli sanottua hei hei meiän ”vakkarivaihtarien” joukos jo  about pari kuukautta olleelle ranskisvaihtarille, Themisille, joka jäi Nanjingiin viel kuukaudeks. Eilisen koulupäivän aikan Themis viel koristeli mun kengänpohjat kivana muistona, ja nyt en voi ikinä heittää näitä kenkiä menemään, taikka käyttää näitä sadesäillä. Miten sattuikin, et lähin just Nanjingista, jossa sataa suunilleen kolmas päivä. Mäkin koristelin Themisin kenkiä niinkin paljon, et kirjotin ulkoreunukseen ”La vie est belle”, joka on varmaan yks ainoista lauseista, jonka osaan ranskaks (shoutout sille parfyymimainokselle, missä tää luki).

Koulupäivän jälkeen mä ja Lilly ei voitukaan viettää meiän perinneperjantaita viimestä kertaa, kun Lillyn host perheellä oli muita suunnitelmia. Sinänsä aika harmi, mut onneks mun ei siitä huolimatta tarvinnut viettää mun vikaa iltaa Nanjingissa murjottaessa jonkun sillan alla, kun Daria saapui pelastamaan tilanteen mun dinnerideittinä. Sen jälkeen mä toimin vielä Darian personal tour guidena ja vein Darian yhelle kattotasanteelle ja viel lopuks Xunawu Lakelle. Muistan, kuinka mun tokana iltana Nanjingissa mun silloinen host perhe vei mut sinne järvelle ja ihastuin aivan heti Nanjingin taivaanrantaan. Ja niinpä mä halusin käydä näkemässä tän horisontin vielä vikaa kertaa, mun tokavikana iltana Kiinassa. Täs Xuonwu-kierroksessa oli myös jotain symboliikkaa (tokasta illasta tokavikaan iltaan), josta mä tykkään. Ilta päätty siihen, että mä päätin olla ekstra ja mennä puolet kotimatkasta taksilla, niin pystyin nauttii vielä vikaa kertaa Nanjingin iltamaisemista sen sijaan, että olisin vaan mennyt metrolla.

Tänään kävin vielä viimesellä juoksulenkillä, lounaalla host perheen kanssa, ja mahdutin mun kaikki loput rojut sisään laukkuihin. Näyttää siltä, että takasin päin meen aivan samalla laukkukokoonpanolla kuin mitä oli tullessa. En ois kyl uskonut, että näin kävis😂. Mut kuten jo mainitsin, täl hetkellä oon junasssa, mikä meinaa sitä, et laukut on nyt (vihdoin) pakattu ja hyvästitkin aika lailla heitetty. Matka kohti kotia on alkanut.

P.S: VPN ongelmien vuoks täs kohtaa ku saan tän vihdoi julkastua, jäljel on enää 13 tuntia... huhhuh