Silloin kun viime vuoden elokuun 15. päivä saavuin Pekingiin, kukaan, ei kukaan, tuntenut mua. Olin vaan yks tyttö Suomesta, joka oli lentänyt Euraasian mantereen halki valmiina alottamaan oman vaihtovuotensa. Nyt, 313 päivää myöhemmin istun koneessa matkalla takasin Suomeen, ja mun tähänastisen elämän varmaan vaikein ja koettelevin, mut myös tapahtumarikkain ja palkitsevin vuosi on takana.
Niin mitä kaikkea nää kuluneet reilu 10 kuukautta on sitten sisältänyt? Lähemmäs 5000 kuvaa (mukaan lukien 199 teeselfietä), yli 1000 kilometriä juoksemista, frendejä 12 eri maasta, matkustamista 7 eri kaupungissa, 3 orientaatioleiriä, ja kaks eri host perhettä. Ja sitten toki deseittäin (ellei litroittain) sekä ilon että surun kyyneileitä, ja loputtomiin muistoja.
Täl hetkellä päällimäisin fiilis on varmaan kiitollisuus siitä, et mulla oli mahollisuus kokea tää kaikki. Tää vuosi sisälsi paljon sekä pohjamudissa kieriskelyä että huippukohtia, mut myös paljon ns. ”perusarkea”. Pohjakohdat kasvatti, opetti seisomaan omilla jaloilla, luottamaan omiin päätöksiin ja myös arvostamaan ihan normi arkea. Ja niin oon oppinut arvostamaan enemmän myös arjen pieniä iloja, kuten juoksemista auringonlaskun aikaan, talvisin lattialämmityksen maagisuutta ja kesäsin tuulettimen vetovoimaa, ja kuivissa kengissä kävelyä. Ja sitten oli näitä tosi erityisiä hetkiä, päiviä, viikkoja, jolloin elämä todella hymyili. Semmosta puhdasta iloa. Kiinasta ja Nanjingista eniten jään kaipaamaan kaikkia kavereita, jotka tapasin tän vuoden aikana, metron kätevyyttä, ja kuplateetä. Noi kaikki oli aivan vertaansa vailla. Kavereiden kaa tuli jaettua kaikki vaihdon ilot ja surut, ja heiltä pystyi kysymään apua silloin kun oli aivan hukassa, tai lintu kakkasi päälle ennen ekan tuntikellon soimista. Ja metro, ah, tuskin maltan odottaa järvelle palaamista, kun lähin VR juna-asema on 12 km:n päässä, ja oletan, et VR:n käsitys aikatauluista on yhä vähän suhteellinen. 119 teeselfietä puhukoon mun kuplateen kaipuun puolesta.
Mutta mitä mä en jää kaipaamaan, on ilmansaasteet, ilmankosteus, ötökät (hyttysiä kuulemma riittää täl hetkellä hyvin myös Suomessa), ~80% ajasta pottuuntuneet myyjät, ja 13°c:n sisälämpötilaa marraskuussa. Ja en kyllä usko, että tuun kaipaamaan joulukoulua taikka sunnuntaikoulupäiviä, sisäelinten tyrkyttämistä ruokapöytään, taikka kiinalaista ajotyyliä.
Ja jotain, mikä tulee nyt palatessa olemaan hassua (mut en tiiä jäänkö kaipaamaan tätä vai en) on se, että nyt mä en enää sulaudukaan massaan. Melkein koko mun elämän ajan oon aina erottunut ulkonäöllisesti muista ja oon saanut kyllä kuullakin siitä. Kummiskin viimisten 10 kuukauden aikana mä oon blendaantunut täysin joukkoon, ja oon myös tottunut siihen, että kaikki mun ympärillä näyttää melko samalta kuin mä. Muistan yhä, kuinka ekana koulupäivänä mä ihan vakavissani pohdin, et miten porukka ees erottaa kaverinsa massasta kun kaikki näyttää ihan samalta:D.
Nyt palatessa monikin asia tulee olemaan hassua. Yhtäkkiä kaikki ymmärtääkin taas mun puhetta, mun ei tartte päivittäin käyttää kääntäjää, voin nukkuu ysii pidempään jos mua huvittaa, oon vapaa liikkumaan miten haluun, ja mun ei tartte enää haaveilla korvapuusteista taikka makaronilaatikosta; nyt voin mennä vaan kauppaan, ostaa tarvikkeet ja tehä ne. Niin tosiaan, enpä taia syödä riisiä ihan hetkeen, se tuli nyt vähän niiku nähtyä.
Ai että, niin paljon on tullut koettua, mutta nyt on kyllä ihan kiva palata takasin kotiin. Varsinkin, kun Kiinassa oli just alkamassa vuoden kuumin ja kostein kuukausi, eikä mua erityisemmin harmita, etten jäänyt sinne kokemaan sitä livenä😁. Tiivistettynä sanoisin, et vaihtovuosi on vähän kuin elokuva. Jokaisen vaihtovuoden pohjakonsepti on aika lailla sama (löytyy päähenkilöt, tapahtumapaikat, ”juonen” omat pohjat ja huippukohdat), mut samalla tavalla kuin jokainen tulkitsee leffat omalla tavallaan, jokaisen vaihtovuodesta muodostuu oma yksilöllinen kokemus. Esim. jos vaikka viis vaihtaria on samassa kaupungissa viettämässä vaihtovuotta, ja jakaa lukemattomia samoja kokemuksia yhessä, lopussa jokasella on se aivan oma versionsa vuodesta; vähän niin kuin leffassakin juoni ja tarina saa uusia vivahteita riippuen siitä, kenen näkökulmasta kuvataan.
Ja niin, onhan vaihtovuosi lopulta aika pitkä aika. Ehkä parempi sana kuvaamaan vaihtoa leffan sijasta oliskin sarja, monella kaudella. Yleensä meno vaihdossa ei oo yhtä intensiivistä kuin kahen tunnin leffan aikana, vaan vähän niin kun sarjoissa, mukan on aika paljon semmosta perus ”arkea”. Joinakin päivinä ja viikkoina tapahtuu enemmän ja elämä tuntuu yheltä massiiviselta vuoristoradalta ylä- ja alamäkinensä, mut toisinaan päivän kohokohtia saattaa olla toimiva VPN yhteys tai se, että host perheen asunnon ovi aukeaa ekalla yrittämällä.
Jos joku joka miettii vaihtoon lähtemistä lukee tätä tekstiä, niin tee se. Jos on semmoinen persoona, joka mielummin pysyy omalla mukavuusaluella, mut haluais kokeilla ja kokea jotain uutta, ja vaihtoon lähteminen on mahollista, kannattaa lähteä. Vaihtoon meneminen itessään on jo semmonenkin potkasu ulos mukavuusalueelta, että kyllä lähtee. Ja muutenkin, mukavuudenhaluinen tai ei, vaihtovuosi on semmoinen kerran elämässä kokemus, jota ei kannata jättää välistä. Vuosi, jonka aikana tulee koettua kuin toinen elämä♡.
P.S: Tää jää mun viimeseks tekstiks. Kiitos kaikille, jotka on lukenut näitä tekstejä ja ollut mun mukana kokemassa tätä vuotta:)
Niin mitä kaikkea nää kuluneet reilu 10 kuukautta on sitten sisältänyt? Lähemmäs 5000 kuvaa (mukaan lukien 199 teeselfietä), yli 1000 kilometriä juoksemista, frendejä 12 eri maasta, matkustamista 7 eri kaupungissa, 3 orientaatioleiriä, ja kaks eri host perhettä. Ja sitten toki deseittäin (ellei litroittain) sekä ilon että surun kyyneileitä, ja loputtomiin muistoja.
Täl hetkellä päällimäisin fiilis on varmaan kiitollisuus siitä, et mulla oli mahollisuus kokea tää kaikki. Tää vuosi sisälsi paljon sekä pohjamudissa kieriskelyä että huippukohtia, mut myös paljon ns. ”perusarkea”. Pohjakohdat kasvatti, opetti seisomaan omilla jaloilla, luottamaan omiin päätöksiin ja myös arvostamaan ihan normi arkea. Ja niin oon oppinut arvostamaan enemmän myös arjen pieniä iloja, kuten juoksemista auringonlaskun aikaan, talvisin lattialämmityksen maagisuutta ja kesäsin tuulettimen vetovoimaa, ja kuivissa kengissä kävelyä. Ja sitten oli näitä tosi erityisiä hetkiä, päiviä, viikkoja, jolloin elämä todella hymyili. Semmosta puhdasta iloa. Kiinasta ja Nanjingista eniten jään kaipaamaan kaikkia kavereita, jotka tapasin tän vuoden aikana, metron kätevyyttä, ja kuplateetä. Noi kaikki oli aivan vertaansa vailla. Kavereiden kaa tuli jaettua kaikki vaihdon ilot ja surut, ja heiltä pystyi kysymään apua silloin kun oli aivan hukassa, tai lintu kakkasi päälle ennen ekan tuntikellon soimista. Ja metro, ah, tuskin maltan odottaa järvelle palaamista, kun lähin VR juna-asema on 12 km:n päässä, ja oletan, et VR:n käsitys aikatauluista on yhä vähän suhteellinen. 119 teeselfietä puhukoon mun kuplateen kaipuun puolesta.
Mutta mitä mä en jää kaipaamaan, on ilmansaasteet, ilmankosteus, ötökät (hyttysiä kuulemma riittää täl hetkellä hyvin myös Suomessa), ~80% ajasta pottuuntuneet myyjät, ja 13°c:n sisälämpötilaa marraskuussa. Ja en kyllä usko, että tuun kaipaamaan joulukoulua taikka sunnuntaikoulupäiviä, sisäelinten tyrkyttämistä ruokapöytään, taikka kiinalaista ajotyyliä.
Ja jotain, mikä tulee nyt palatessa olemaan hassua (mut en tiiä jäänkö kaipaamaan tätä vai en) on se, että nyt mä en enää sulaudukaan massaan. Melkein koko mun elämän ajan oon aina erottunut ulkonäöllisesti muista ja oon saanut kyllä kuullakin siitä. Kummiskin viimisten 10 kuukauden aikana mä oon blendaantunut täysin joukkoon, ja oon myös tottunut siihen, että kaikki mun ympärillä näyttää melko samalta kuin mä. Muistan yhä, kuinka ekana koulupäivänä mä ihan vakavissani pohdin, et miten porukka ees erottaa kaverinsa massasta kun kaikki näyttää ihan samalta:D.
Nyt palatessa monikin asia tulee olemaan hassua. Yhtäkkiä kaikki ymmärtääkin taas mun puhetta, mun ei tartte päivittäin käyttää kääntäjää, voin nukkuu ysii pidempään jos mua huvittaa, oon vapaa liikkumaan miten haluun, ja mun ei tartte enää haaveilla korvapuusteista taikka makaronilaatikosta; nyt voin mennä vaan kauppaan, ostaa tarvikkeet ja tehä ne. Niin tosiaan, enpä taia syödä riisiä ihan hetkeen, se tuli nyt vähän niiku nähtyä.
Ai että, niin paljon on tullut koettua, mutta nyt on kyllä ihan kiva palata takasin kotiin. Varsinkin, kun Kiinassa oli just alkamassa vuoden kuumin ja kostein kuukausi, eikä mua erityisemmin harmita, etten jäänyt sinne kokemaan sitä livenä😁. Tiivistettynä sanoisin, et vaihtovuosi on vähän kuin elokuva. Jokaisen vaihtovuoden pohjakonsepti on aika lailla sama (löytyy päähenkilöt, tapahtumapaikat, ”juonen” omat pohjat ja huippukohdat), mut samalla tavalla kuin jokainen tulkitsee leffat omalla tavallaan, jokaisen vaihtovuodesta muodostuu oma yksilöllinen kokemus. Esim. jos vaikka viis vaihtaria on samassa kaupungissa viettämässä vaihtovuotta, ja jakaa lukemattomia samoja kokemuksia yhessä, lopussa jokasella on se aivan oma versionsa vuodesta; vähän niin kuin leffassakin juoni ja tarina saa uusia vivahteita riippuen siitä, kenen näkökulmasta kuvataan.
Ja niin, onhan vaihtovuosi lopulta aika pitkä aika. Ehkä parempi sana kuvaamaan vaihtoa leffan sijasta oliskin sarja, monella kaudella. Yleensä meno vaihdossa ei oo yhtä intensiivistä kuin kahen tunnin leffan aikana, vaan vähän niin kun sarjoissa, mukan on aika paljon semmosta perus ”arkea”. Joinakin päivinä ja viikkoina tapahtuu enemmän ja elämä tuntuu yheltä massiiviselta vuoristoradalta ylä- ja alamäkinensä, mut toisinaan päivän kohokohtia saattaa olla toimiva VPN yhteys tai se, että host perheen asunnon ovi aukeaa ekalla yrittämällä.
Jos joku joka miettii vaihtoon lähtemistä lukee tätä tekstiä, niin tee se. Jos on semmoinen persoona, joka mielummin pysyy omalla mukavuusaluella, mut haluais kokeilla ja kokea jotain uutta, ja vaihtoon lähteminen on mahollista, kannattaa lähteä. Vaihtoon meneminen itessään on jo semmonenkin potkasu ulos mukavuusalueelta, että kyllä lähtee. Ja muutenkin, mukavuudenhaluinen tai ei, vaihtovuosi on semmoinen kerran elämässä kokemus, jota ei kannata jättää välistä. Vuosi, jonka aikana tulee koettua kuin toinen elämä♡.
P.S: Tää jää mun viimeseks tekstiks. Kiitos kaikille, jotka on lukenut näitä tekstejä ja ollut mun mukana kokemassa tätä vuotta:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti